perjantai 30. joulukuuta 2011

home sweet home

Lahti-Kotka-Lahti-Tallinna-Lahti kierretty, ja voi että voi oma koti tuntua hyvältä. Muualla on ihan kiva olla, ja Tallinna on tosi jees, mutta koti on aina koti.

Ja oli kyllä taas harvinaisen fiksu idea: kutsutaan toki kamala määrä kavereita tänne, ku ollaan jopa 24h ennen sitä ehitty olla kotona. On tämä introvertti vähän hiljaisuuslatauksen tarpeessa. Joulupäivänä istuin tunnin verran saunan eteisessä lukemassa, ihan vaan, kun se oli ainut paikka, jossa oli hiljaista.

Yhen vuorokauden aikana Lahdessa kerittiin käymään leffassa kahdesti. Hauskaa. Sherlock Holmes: A Game of Shadows ja The Girl With a Dragon Tattoo. Valtavirtaelokuvaa ja isoja nimiä. Robert Downey Jr. on aina ihana. Myös Rooney Mara Lisbethinä vakuutti. En oo ihan varma, miltä oon ajatellu Lisbethin näyttävän, en ehkä ihan tolta, mutta oli se kyl hyvä.

Eipä näistäkään nyt osaa sen enempää sanoa. Tuntuu olevan aivot jäässä.

Molempien leffojen edessä tuli uuden Mission Impossiblen traileri. Kyllä noista isoista Hollywoodin toimintaleffoista vaan osataan tehä kiinnostavia trailereita. Nyt melkein kiinnostaa tuokin katsoa.

On kai sitä jotain päässäkin liikkunu viikon aikana. Mut ei niitä enää muista.

perjantai 23. joulukuuta 2011

joulun viettoon

Ku ei ehi!

Hyvin huomas kaupassa, että ei oo joulua kotona. Satunnaisia pieniä ostoksia, mm. purkki kikherneitä ja yksi peruna. Mut ehkä ne jouluruuhkat on muutenkin pahemmat isoissa marketeissa.

Lumi antaa odottaa itseään. Muistan, että jokunen vuosi sitten lunta sato kunnolla vasta jouluaattona. Nyt ei taida olla sitäkään luvassa. Lämpöasteita, vesisadetta... Joskus pienenä vietettiin pari joulua Lapissa, ehkä nytkin olis siellä valkoista.

Mut tästä se lähtee. 12h päästä ollaan jo toisella puolella Suomea, sitä ennen pitää ehtiä kävästä parissa paikassa. Seuraavan kerran kotiin tullessa ollaan käyty Lahdessa, Kotkassa ja Tallinnassa. Toisenlainen joulu.

Hyvää joulua.

tiistai 20. joulukuuta 2011

elokuvia viikon ajalta

On ihastuttavaa, kun on elokuva, jonka voi alottaa keskeltä, koska tietää kuitenkin tarkkaan, mitä siihen mennessä on tapahtunu. Kattelin yks yö The Holidayn loppupuoliskon, kun joku aika sitten olin kattonut sen alun. Ihana leffa.

Ihmeellinen on elämä, koska joulun aikaan pitänee katsoa jokunen joululeffa. Ei mitenkäänpäin mun suosikkeja (lähinnä, koska se päähenkilö on niin rasittava), mutta on kai se syystäkin jouluklassikko. Hyvä mieli tulee.

Vähemmän joululeffa, American History X. Viimesen puolen tunnin ajan pelkäsin koko ajan, että kohta joku kuolee. Tykkäsin etenkin mustavalkokuvan käytöstä tehokeinona. Ja muutenkin. Eräänlainen älynväläys iski tänkin katottua, ku totesin, että kaipa suurinpiirtein kaikki elokuvat on jonkinlaisia kasvutarinoita. Tarinoita muutoksista.

Joku päivä oli myös pakko kattoa Aladdin. Katon klassikot englanniks, mutta muistan niitten replat suomeks. Siihen päälle on sit hyvä itekseen puhua...

Ja Buffystakin sai alkaa vitoskausi. Glory, jee. Tykkäsin myös neloskaudesta enemmän ku ennen. Tai totesin tykkääväni Adamista. "I've been thinking."

Posti on jännä keksintö. Etenkin paketit, jotka tuleekin postin konttoriin. Niissä on mun osote päällä, mut silti ne menee jonnekin muualle. Oli hieman tympääntyneen olonen aspa postissa, mutta kaipa niillä on vuoden kiireisin kuukausikin menossa. Joka päivä on näkyny postissa jono, ku oon siitä ohi kulkenu.

Ja ku olin ehtiny postin ihmeellisyyttä miettiä jokusen hetken, totesin myös, että laskut ja pankki on aika jänniä keksintöjä. Elämäni on täynnä jänniä asioita. Kukaan ei ehkä ihmettele sitä, että Pasilassa mun suosikki on Routalempi. Samastun välillä niin kovin vahvasti.

Eilen oli salilla sellanen olo, että eihän siitä jalkatreenistä ees tullu mitään. Prässissä ihan jees painot joo, mutta kyykkytekniikka ja kaikki muukin katos jonnekin, ku pidin kyykkytaukoa pakon edestä. Ja maastaveto on pelkkää räpellystä, ku ehän mä jaksa pitää siitä tangosta kiinni. No, nyt on jalat niin kipeet, että hyvä, ku pääsee kävelemään.

En koskaan lähettäny niitä joulukortteja. Yllätys sinänsä. Seuraavaks jäinkin sit miettimään synttäreitä. Ois kiva pitää synttärit, mut en jaksa kutsua ihmisiä. Vain joskus oon vähän saamaton.

tiistai 13. joulukuuta 2011

hidastusnappula

Hieman menee järki niihin hetkiin, kun touchpad päättää, että ois kiva toimia ihan miten sattuu. Argh.

Meillä on ollu blu-ray-soitin nyt reilusti päälle vuoden. Jokunen kuukausi sitten keksittiin, miten kaukosäätimestä saa tekstit leffaan päälle. Viime viikolla huomasin, että leffaa pystyy kattomaan myös hidastetusti, jopa monella eri nopeudella. Aika nopea sytytys.

Kännykässä tärkeä ominaisuus on se, että sen päälle voi tiputtaa vaikka dippiä ja pyyhkästä (tai nuolasta) sen pois, eikä kännykkä oo tästä milläänsäkään. Kyllä, on hyvä syy sille, että mulla ei ole kosketusnäytöllistä puhelinta... Heittelen tota myös lattialle, joskus enemmän, joskus vähemmän, joskus aikamoisesta vauhdista.

Joululahjashoppailut tehty, ja itelleni päädyin ostamaan vaan ihan pari lahjaa. Yhet ihanat korvikset ja yhen ihanan huivin (no joskus on niitä tavaroita, joita ei vaan osaa jättää kauppaan). Viime vuonna ostin kengät, eli huomattavasti halvemmalla mennään.

Siskon kaa shoppailu on aina vähän sellasta. Yllytetään toisiamme, tai ei ainakaan hidasteta yhtään, ja yhtäkkiä kaupungilla onkin menny 6-7h. Nykyään sentään käytetään jo ihan omia rahojamme, ei siitäkään montaa vuotta oo, ku mentiin keskustasta suoraan iskän luo ja iskettiin kuitit kouraan :D

Linkkipysäkillä odotellessa alko vähän olla aivotoiminta (vaihteeks) jäässä, ja huomasin toteavani, että "onneks tukkaansa ei voi unohtaa mihinkään".

Tänään tehtiin järkyttävä määrä piparitaikinaa, huomenna se pitäis jaksaa saattaa pipareiksi asti. Kummallista tää joulun aika. Ei kamalasti kyllä tunnu joululta vieläkään.

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

trilogioita päätökseen ja slow foodia

On ihanaa, ku on kaveri, joka kattoo mun kanssa niitä leffoja, jotka on oikeestaan aika huonoja, mutta joista tykkää silti! Katottiin joku aika sitten Pilvin kanssa Jurassic Park ja The Lost World: Jurassic Park ja eilen sit viimeinin Jurassic Park III. Oli aikoinaan vähän hankalata saada seuraa leffaan kattomaan tota kolmosta, ni kävin sit yksin. Jostain syystä mulla vaan on näihin leffoihin juttu, vaikka en välillä suunnilleen uskalla kattoa niitä ja välillä ne taas ihan kamalan huonoja. Toisaalta, ehkä se on osa sitä juttua, ainakin nykyään, ku ei ota niin vakavasti. Ja dinosaurukset on makeita.

Illalla sitten Matrix Reloaded ja Matrix Revolutions. Hienoa katsottavaa, kyllä. Siihen ne avut sitten vähän jääkin. Paitsi onhan siellä myös Hugo Weaving, joka on melkein ainoana huumorista vastuussa. Hämärää oli se, että muistin tuolta vaikka kuinka monta kohtausta, vaikka en oo montaa kertaa nähny koko leffoja. En tosin vieläkään suoranaisesti ymmärrä juonta, tai sitä kokonaisuutta, että kuka on ohjelma ja ku
ka on ihminen ja kaikkea muuta, mutta väitän, että vika on tällä kertaa käsikirjotuksessa eikä mussa.

Tänään oli slow food -päivä. Tehtiin hampurilaisia alusta alkaen. Sämpylät meinas mennä oikein putkeen, ku unohin niistä hiivan. Sellasia pikkujuttuja. Sekotin sit pussin kuivahiivaa vesitilkkaan ja pienee
n määrään jauhoja, ja kyllä ne ainakin kohos ja hyvältä maistu.


Tein myös ihan järjettömän hyviä soijapihvejä, joiden ohjekin oli niinkin monimutkainen
kuin: kiehuta vesi, liota kasvisliemikuutio, turvota soija, lisää sipuli, mausta, lisää kananmunat, paista. Namnam.



Ollin tuplapihvihampurilainen :D

Sain myös päähänpiston, että ku uuni kerran laitetaan päälle, ni pitää sinne jotain muutakin laittaa (ku sämpylät ja jauhelihapihvit... nii). Ja lopulta huomasin kehittäväni omaa reseptiä, johon kulutettiin k
aikki ylimääräiset pähkinäjauheet ja -rouheet, jotka kaapissa pyöri. Hieno idea. Eka pelti oli melko juoksevaa kamaa, joten kekseistä tuli litteitä ja neliön muotoisia, kun ne piti leikata toisistaan irti veitsellä. Kahdesta muusta pellillisestä tulikin sit jo ihan nättejä, eikä maussakaan oo vikaa - makeita noi ainakin on.


Ja sit vielä sitruunavalkosuklaatorttu viikon takaa, päältä näytti vähän munakkaalta ja sisältä ilmeisesti riisipuurolta, mutta maistui kyl ihan oikeelta.


On vähän sellanen leipomisfiilis pitkästä aikaa. On myös sellanen fiilis, että vois kestitä kavereita ja pitää vaikka jonkinlaisia pikkujouluja, mutku ei saa kutsuttua. Kutsukaa ittenne kylään!

perjantai 9. joulukuuta 2011

kauppajonossa pohdittua

Miksi kaupassa on niin isot jonot vähän vaille yhdeksän perjantai-iltana? Ja miksi mä valitsen aina sen hitaimman jonon?

Kaupassa tuli taas myös mietittyä, miks ihmiset kulkee ilman housuja julkisilla paikoilla.

Meinasin kattoa jonkun leffan, mut sit päädyin kuuntelemaan Four Star Marya ja Aimee Mannia. Sen jälkeen olikin pakko Buffya. Hajoilen ehkä liikaakin Freshmanin alulle ja Buffyn sanasekoiluille ja hämmennykselle. "I'm nice to meet."

Castataanko tv-sarjoissa/elokuvissa erikseen näyttelijät ja stuntit johonkin sivuhahmoihin, joiden ainut tehtävä on tapella ja kuolla?

kyselyikä, taas

Miten vedenkeitin toimii? Onko siellä sisällä joku mittari vai mistä se tietää, millon vesi kiehuu? Kun eri aika siinä kestää riippuen, kuinka paljon vettä siellä on ja onko sitä vaikka kiehutettu jo aikasemminkin.

Pamautin eilen itteäni päähän levypainolla. Ei ihan toi koordinaatiokyky taas ollu kunnossa. Sitten paukutin polveni mustiksi tangolla. Ja nyt alkaa olla selkä niin kipeenä, että huomenna ehkä pääsen sängystä ylös. On hienoa alkaa harjotella maastavetoa nyt, ku salilla kuitenkin on jo hetken käyny... No, ehkä se tästä.

Buffyn kolmoskausi loppu eilen. Ja yllätin tänään itteni miettimästä, että tässähän vaiheessa pitäis alkaa kattoa Buffya ja Angelia lomittain.

Buffy-pohdintaa:
- jos Joss olis löytänyt Amy Ackerin aikaisemmin, niin olisiko Amy ollut Tara?
- miksi kukaan ei kiinnitä huomiota siihen, kun kaikki on koko ajan sitä mieltä, että jos Buffy kuolis, uusi Slayer kutsuttaisiin? Faith jatkaa sitä linjaa, ei Buffy, joka on kummallinen poikkeama
- ykköskauden lopussa ennustuksessa sanotaan "and she will not know him, and he will lead her into hell" (tai jotain sinne päin). Buffy sanoo sille Annointedille, että "I know who you are", eikö se ennustus jo siinä vaiheessa oo mennyt vikaan?
- mua myös häiritsee melkoisesti (ainakin) kolmoskauden alkuteksteissä oleva kohtaus, jossa Willow ja Oz suutelee. Sitä kohtausta kun ei sarjassa nähdä. Oon päätelly, että se on Lover's Walkista, mutta päättivät sitten muuttaa sitä jaksoa vähän, että Will ja Xander ei ois niin kamalia ihmisiä.

Ku kukaan ei puhu näistä mun kanssa, ni puhun sit itekseni...

Inhoon näitten otsikointia. Oon aina ollu huono otsikoiden kanssa. Yo-kirjotuksissakin kirjotin äikän aineen valmiiseen otsikkoon, ja todistin samalla ainakin itelleni, että niihinkin voi kirjottaa hyviä aineita (93 pistettä ja oon yhä ylpee itestäni).

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

come what may

Moulin Rouge! Visuaalisesti hyvin hämmentävää (totean näin ehkä kymmenennen katsomiskerran jälkeen). Visionääri on kyllä sana, jota täytyy Baz Luhrmannista käyttää. Väriä, valoa, tapahtumaa, liikettä, koko ajan kaikkea, paljon kaikkea. Huh. En oo täysin varma, onko Ewan McGregor miespääosassa ihan mun suosikki... Siis hyvinhän se vetää, mutta alkaa vaan jossain vaiheessa ärsyttää.

Tykkään:
- Kylie Minoguesta absintti-keijuna, ihanan random :D
- Smells Like Teen Spiritistä
- Material Girlistä!
- One Day I'll Fly Away <3. Riipasee joka kerta.
- Like a Virginin miestanssijoista
- El Tango De Roxanne <3
- Ja toki se Elephant Love Medley, joka on äärimmäisen tärkeä laulu ulkoa osattavaksi

En tykkää:
- Jim Broadbentistä, joku siinä miehessä häiritsee mua melkein joka paikassa
- Like a Virginistä, paitsi niistä miestanssijoista
- Show Must Go Onista, tai siis... tää on turhan upea biisi lähtökohtaisesti, että siitä voitaisiin sovittaa tarpeeksi hyvää versiota tän leffan henkeen sopimaan. Tai ehkä voitaisiin, mutta jotain ihan muuta siihen tarvittaisiin kuin Jim Broadbent.

Nonni. Oon hukannu tän leffan jo kahteen otteeseen hyllystäni. Se kun ei ole muitten musikaalien kanssa samassa paikassa, vaan ryhmittää muualle Romeon ja Julian kanssa. Voi sitä kummastusta, kun ei vaan löydy. Ekalla kerralla meinas paniikki iskeä, tällä kertaa tuntu vaan tyhmältä.

Tein eilen porkkanalaatikkoa ja tänään riisipuuroa. Tästä se joulu lähtee. Oon juonu jouluteetä jo ehkä enemmän ku laki sallii, mutta vielä ei kyllästytä.

Sain myös kaivaa talvikengät käyttöön, en ees muistanu, miten ihanat noi karvakengät on.

Joskus tulee niitä älynväläyksiä. Eilen sellainen liittyi sitruunavalkosuklaapiirakan tekoon. Valkosuklaata tartti 100g ja levyssä oli 130g. Se ylimääräinen 30g oli tasan kaksi riviä - täydellinen määrä syötäväksi leipomisen ohella, kun mieli tekee kuitenkin. Varmasti sen takia tuon kokosia nuo levyt.

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

työttömyyden alkupäivät

Työttömyys ei oo mikään maata kaatava asia, mutta ei se aina ihan hirveen kivaakaan oo. Ainakaan niinä päivinä, ku pitäis ravata virastosta toiseen ja ajatuskin työnhausta ahdistaa. Noh, kai se taas tästä. Yksi kiittävä työtodistus taas plakkarissa.

Perjantaina lähdettiin syömään iltapäivällä mun isovanhempieni kanssa. Rossoon, piiiitkästä aikaa. Oli niin hervottoman kokonen vuohenjuustopasta, että teki tiukkaa saada se alas. Jep, en tiedä, mitä mun syömistaidolle on käyny, tätä on käyny lähiaikoina hämmentävän usein.

Hauskaa oli se, että loppujen lopuks oltiin kotona 12h myöhemmin. Ollin kaveri kutsui luokseen iltaa istumaan, ja yhtäkkiä siellä olikin noin miljoona tuttua, ja sitten oltiin pubissa, ja sitten oltiin Timessä. Oi Time, en ees muista, millon oon siellä viimeks ollu. Kesällä 2009 suunnilleen asuin siellä. Liikenteessä myös satuin yllättäen olemaan vähemmän laittautuneena (niin kuin tässä olis suuri muutos normaalitilanteeseen baareilussa...), mutta silti tuntui, että ihminen jos toinenkin tuijotti. Hrr. Joku mies kävi myös kysymässä Timen karaokepuolella, oonko jo varannu itelleni biisin, hän kun on varma siitä, että mulla on hyvä lauluääni. Selvä. Oli liian pitkät jonot karaokeen, taas.

Ja lauantaina olikin sitten kiva herätä yhdeltä. Ohoh. Kaheksalta illalla olin ihan valmis nukkumaan. Tosin siitä seuraavan tunnin aikana sitten meinaskin jo vähitellen alkaa heräillä päivään... Nukkumaan silti ihmisten ajoissa.

Viimesenä työpäivänä nauroin taas ihan väärille asioille. Luin merkintöjä asiakasrekisteristä, ja yhtäkkiä silmiin hyppäsi "ei ole tavoitettavissa, koska on kuollut". Nauroin pari minuuttia putkeen ihan hervottomana. Niin... No se oli hauskaa siinä tilanteessa. On hienoa, kun huumorintaju on sekä hyvin musta että hyvin kuiva. Ja ajoittain vain kummallinen. Ei ehkä ihme, että noin ensimmäiset 20 vuotta elämästäni mua pidettiin aika tylsänä. Moni tosin pitää varmaan yhä. Ei ole mun ongelma.

Oli taas aika voittajaolo, kun Yhteishyvää lukiessani tajusin niitten makutestiraatien funktion: ne puffaa uusia Rainbow-tuotteita. Ohhoh, mikä älynväläys.

Toissayönä mun unessa Kuokkalan terveysasemalla oli myös palolaitos. Menin kysymään jotain niiltä palomiehiltä, ja ne tahto lähteä kävelyttään mua jonnekin, kunnes olin ihan eksyksissä, ja sitten ne kidnappas mut. Onneks nää unet on aina niin ihania.

Ja sitten palaan taas Buffyn pariin. Tiukkaa tekee, jos meinaan ehtiä katsomaan koko sarjan vielä tän vuoden puolella - nyt melkein kolmoskauden puolessavälissä menossa. Eilen illalla tuli sellanen fiilis, että tän jälkeen pitänee katsoa taas Angel, ja sitten voiskin katsoa Dollhousen ja Fireflyn - johon Olli totesi, että sitten tuleekin on Avengers. Ootan sitä yhä ihan liikaa, mutta minkä teet. Ajatuksen tasolla oon jo pettynyt, jos siellä ei ole sellaista piiiitkää ottoa, sellanen kun vielä sopis hyvin, kun kaikki päähahmot on jo aikasemmin esitelty. Ei, elämäni ei suinkaan pyöri Joss Whedonin ympärillä...

Oho, hei, unohin, käytiinhän me leffassakin! Ihan teatterissa pitkästä aikaa. Ohjelmassa Immortals. Lähdin ummikkona katsomaan, ajatuksena lähinnä, "hei, kuvauksessa mainitaan Zeus, ei se ihan paska voi olla". Parasta ne jumalat siinä sitten olikin. Aina mielenkiintosta, että keitä valitaan esittämään kreikkalaisia jumalia, niiden kun pitäisi olla virheettömän kauniita. Ei mikään ekojen treffien leffa, vähän turhan graafista taistelua mun makuun. Ja vähän kevyemmän otteen tai edes pari humoristisempaa kohtaa oisin kaivannut. Mutta ehkä toi antiikin kreikka ei vaan oo mun aikakausi, se kulttuuri ei vaan avaudu.

tiistai 29. marraskuuta 2011

mustaa huumoria

Viime viikolla oli uutinen, että joku pilkkijä hukkui jäihin. Uuraisilla. Mua nauratti ihan kamalasti. Siis oikeesti, jos ulkona ei oo ees pakkasta, niin miten kukaan voi kuvitella, että jää kantaa?

Tänään taas nauroin tälle.
"
- Ensinnäkin oli todella huono idea tehdä tappavasta viruksesta erittäin tarttuva, tappava virus.
- Toinen huono idea oli julkistaa, miten se on tehty."
:D Voi hyvä ihme.

Eilen oli aikamoinen ajokeli aamulla. Kuokkala oli ihan jees ajaa, samoin Lutakko. Rantaraitti oli pelkkää lunta ja jäätä. Onneks siinä ei kukaan aamusin kuljekaan. Halssilassa sitten oli jo aurattu ihan kunnolla. Oli kyllä sellanen tilanne taas, että ei siinä voinu ku nauraa, niin järjetöntä.

Illalla kotiin tullessa ei sitten niin naurattanukaan, ku kaikki käyttäyty ku idiootit. Juutuin jonkun miehen taakse, joka ajo tosi hitaasti ja varovasti, ja ihan ymmärrettävää. Mut ku ohikaan ei päässy, ku kaikissa mahollisissa ohituspaikoissa se tahto siirtyä keskelle tietä. Kirosin itekseni ihan kunnolla, ääneen en viittiny, vaikka teki mieli.

Mut onneks kotona on Buffy. Kakkoskauden puolessavälissä, ja oon tuntuu, että jokainen jakso on vaan parantunu uusilla katsomiskerroilla. En tajua, miten Angel voi olla niin tylsä, mutta Angelus sen sijaan ihan mielettömän makee. Oziin mulla on aina ollu juttu, ja Drusilla on vaan mahtava sekopää.

Drusilla: I'm naming all the stars.
Spike: You can't see the stars, love. That's the ceiling. Also it's day.

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

hyvää energiaa

No OHHOH, mikä viikonloppu. Huonon ja väsyneen viikon päätteeksi tällanen sopi aika hyvin, kaikki viikon hyvä energia oli siis pakkautunut pariin päivään.

Perjantai-ilta oli jo ihan jees, kun työviikon sai nollattua puolentoista tunnin päiväunilla. Rauhallista koti-iltaa ja Buffya.

Eilen kavereitten kanssa hyvää ruokaa Sohwissa (varmasti kaupungin paras kasvisruokavalikoima), yläkaupungin kulttuurin ihmettelyä Vakiopaineessa (mitä Ruma yrittää kummallisuuksissaan olla - Vakkari on sitä yrittämättä) ja irkkutunnelmaa Parnell'sissa. Ilta jatkui vielä karaoke-esitysten kuuntelulla Annelissa ja päättyi Bran tanssilattilalle. Oh, kivaa, kivaa, kivaa! Ja koko kotimatkan päässä soi "I'm
sexy and I know it". Biisi, jota ei ehkä pidä laulaa itsekseen ääneen...

Tänään iskän luo syömään, silittelemään Mimmi-koiraa ja vastaanottamaan ensimmäinen joululahja... Maaliskuussa lähdetään muutamaksi päiväksi Roomaan! Ei paha, ei paha yhtään. Saatiin lainaan myös melkoinen kasa Rooma-matkaoppaita ja pari kaupunkiin sijoittuvaa romaania. Hihi. En osaa päättää, oonko ihan kauhuissani, ku pitäis oikeesti osata pärjätä jossain lentokentällä ja suurkaupungissa, vai totaalisen innoissani. Siis hei, Rooma! Rooma!

Ja illan kruunasi vielä talven ihmemaa.

torstai 24. marraskuuta 2011

snooze, Bronze

En käsitä, miten väsynyt voi ihminen olla. Juttelin ja naureskelin töissä itekseni. Ei vaan mitään järkeä. Ja illalla ei sitten jaksakaan tehä mitään.

Spike <3 ja Drusilla <3 Ja kohta Oz <3 Haluisin käydä Buffy-pohdintoja, mutta yksinään se on aika tylsää. Ja myös melko vaikeeta.

Pidin joskus aikamoista Buffy-maratonia (nytkin toki katon tätä toista kertaa tän vuoden aikana) ja kun herätyskellossa aamulla luki "Snooze", olin ihan varma, että siinä luki "Bronze". Nyt parina aamuna en muuten vaan oo muistanu, mistä kello sammutetaan ja mistä laitetaan torkulle

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

pää jäässä

...

Väsyttää sen verran tehokkaasti, että ei kyl tuu taas mistään mitään. Pikkasen stressiä ilmassa. Heräilen aamulla tuijottamaan kelloa ja kellon soidessa säikähän ihan kunnolla. Tosi jees.

Ei todellakaan liiku ajatuksia päässä. Tai vaikka liikkuiskin, ni unohan ne tehokkaasti seuraavien minuuttien aikana.

Tykkäsin paljon enemmän parin asteen pakkasesta ja valkosesta maisemasta ku tästä parista lämpöasteesta ja mustasta maasta.

Lisää Buffya kai sitten.

maanantai 21. marraskuuta 2011

ensilumi ja Buffymaratonin aloitus

Tajusin viikko sitten, että maanantaina lehti ei ehkä ole niin ohut sen takia, että viikonloppuna ei tapahtuis mitään, vaan todennäkösesti sen takia, että sunnuntaina ei oo niin paljon toimittajia töissä.

Aamulla oli lunta maassa <3 Nastarenkailla oli yllättävän kevyt pyöräillä. Ei kuulu enää ratinaakaan niin pahasti, ku ei oo nastat pelkkää asfalttia vasten.

Kirjotin oman työsopimukseni. Ens viikolla varmaan kirjotan työtodistukseni. Oon myös oma palkanlaskijani. Sellanen firma.

Kipotin töissä talvinilkkureissani, 8cm puukorot. Ah. Ja toimistossa puulattiat. Aika kova ääni näiden yhteisvaikutuksesta.

Salilla sain kunnon stigmamustelmat käsiin terävistä reunoista tukea ottaessani. Jännityksellä ootan, onko näkyvää jälkeä vielä huomennakin. Nimimerkillä kummallisten mustelmien lähettiläs.

Voi nivelet. Ei ne pahemmaks mee, mutta ei myöskään parane. Mulla on oma teoriani tästä, mutta sen todenperäisyyttä on vaikea selvittää. Oon muutenkin sormieni kanssa niin kummallinen tapaus, että psoridiagnoosinkin saamiseen meni jotain kymmenen vuoden kieppeillä. Ja niin... Nivelet on vähän pelottavia muutenkin, lihaskivut sun muut on ihan normaaleja ja helposti hoidettavia, mutta jos kipu menee niveleen tai jänteeseen, tulee aika avuton olo, ku sille ei vaan voi mitään. Voi vaan toivoa, että se ei mee pahemmaks.

Söin toissapäivänä ja eilen turkinpippureita. Nyt on kitalaki sananmukasesti auki; kielellä tuntee, että pala ihoa puuttuu. Turkinpippurit (tai tikkarit tai vastaavat) ei sovi mulle yhtään, joskus syljin verta, ku söin puol pussia turkkareita. Silti niitä vaan tekee välillä mieli.

Viikonloppuna sain päähänpiston, että vois kattoa Buffya. Pitkästä aikaa. Ja jotenkin se aina menee siihen, että se pitää alottaa alusta ja kattoo kokonaan. Ihan turha mun on alottaa jostain kakkos- tai kolmoskaudesta, kun en kuitenkaan malttais lopettaa sen kauden jälkeen, ja sit tuntuis tyhmältä, ku jätti ykköskauden kattomatta. Plus tota ekaa kautta on aika herttasta kattoa, niin monster of the week -meininkiä ja pientä juonikuviota. Hajoilin Angelille etenkin ekoissa jaksoissa, ku eihän poikaparka osannu mitään näyttelyn suuntaistakaan. Toisaalta, jos kakkoskaudella siinä on jo paljon enemmän itua, taino, oikeestaan siis Angeluksessa on. Angel on ihan tylsä aina. Ekan (ja tokan) kauden Cordealiasta opin tykkäämään joka katselukerralla enemmän. Willow nyt on ihana aina - joskus erehdyin kattomaan pätkän pilottia, joka oli jotain niin kamalaa, ja suurimmalta osalta sen takia, että siinä oli totaalisen väärä Willow. Ei se olis selvinny hengissä ees kakkoskauden loppuun.

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

oscar-voittajia

Viikonlopun (eilisillan/yön) teemaksi muodostui Oscar-voittajat, tarkemmin oikeastaan Oscarin arvoiset roolisuoritukset. Melkeinpä vahingossa.

Eka Kuninkaan puhe. Kuinka epämediaseksikäs aihe voi olla elokuvalla: kuningas änkyttää ja pitäisi pitää radiopuhe. Oon kuullu vaan kehuja, mutta vasta nyt onnistuin ite kattomaan. Ja joo. Colin Firth ehdottomasti ansainnu Oscarinsa - enkä miehestä yleensä niin hirveesti edes pidä. Helena Bonham Carter onnistuu olemaan tosi monessa mun lempielokuvista (yllätysyllätys, ku tykkään Burtonista), mut yleensä lähinnä revin tukkaani sen kanssa. Samaa roolia tuo tuntuu tekevän elokuvasta toiseen. Mutta tässä yllätti positiivisesti, yli jättäny ne tärähtäneet maneerit kerrankin kotiin ja sai nauramaan. Ja muutenkin, vau. Yritin selittää Ollille, mikä tässä oli niin hyvää, mutta en osannu. Tykkäsin vaan hirveesti, menee kyl tietyllä tavalla lempileffojen listalle tästä eteenpäin.

Seuraavana Piano. 1800-luvun Uusi-Seelanti, ei ehkä se tavallisin miljöö. Oscarit näyttelijöistä Holly Hunterille (tätä en ees tienny) ja pikkuiselle Anna Paquinille. Voisin kuunnella The Heart Asks Pleasure Firstiä ehkä ikuisuuden. Melko karu tarina. Aikakausi ja kulttuuri niin arjesta poikkeavat, että hankalaakin katsottavaa ajoittain. Mutta soittokohtaukset kyllä nosti niskakarvat pystyyn, samoin muutama muukin kohtaus leffan loppupuolelta.

Kun uni ei tuntunut tulevan, oli vuorossa Milk. 1970-luvun San Francisco ja tositarina. Sean Penn Oscar-roolissa, ja taas todellakin ansaitussa sellaisessa. Jännä dokumenttimainen kerronta ja ihan uskomatonta tarinaa lähimenneisyydestä. Vielä 70-luvulla homoilla ei ollut ihmisoikeuksia ympäri Amerikkaa. Huhhuh. Onneks James Franco on niin ihana ja Emile Hirsch suloinen ku mikä. Muutenkin kivaa roolitusta, roolisuorituksia ja etenkin se henki ja värikkyys, tyyli, kaikki. Ja tykkään tositarinoissa siitä, kun lopputekstien aikana valotetaan, mitä elokuvan ihmisille tapahtu myöhemmin ja erityisesti siitä, kun näytetään todellista kuvaa niistä ihmisistä. Sean Penn oli - lyhyen pätkän perusteella - kyllä omaksunut Harvey Milkin elekielen ja liikehdinnän täysin.

Sit yritin mennä nukkumaan. Luin yhen Himoshoppaan loppuun. En ehkä ees uskalla tunnustaa, kuinka monta kertaa oon ne lukenu... Tosin useimmin oon todennäköisesti lukenu Lassie palaa kotiin tai Lumen aarteet, jotka lapsuudessa/nuoruudessa luin säännöllisesti ainakin kerran vuodessa.

No ei tullu uni. Seuraava leffavalinta olikin sitten vaikea. Halusin kattoa jotain kevyttä ja hauskaa, josta tulis hyvä mieli, mutta halusin myös säilyttää Oscar-putken, ku se oli ajatuksena niin hauska. Komediat vaan ei tunnetusti oo niitä suurimpia Oscar-voittajia. Mutta onneksi on...

Juno. Okei, okei, vähän särky sarja, ei tullut naispääosa-Oscaria. Mutta ehdokkuus kyllä suloiselle Ellen Pagelle, ja Oscar sitten käsikirjoitukselle. Ja mä tykkään Junosta. Sekä elokuvasta että erityisesti hahmosta. Kummallinen tyttö, josta en ihan saa selvää, onko se lintu vai kala. Se tosin varmaan on tarkotuksenakin. Muutamat pienet huomiot - erityisesti se, miten koulun suosituimmat pojat oikeasti tykkäävät kummajaisista - tuo sitä omaa pientä juttuaan, joka tekee tästä niin kivan.

Muuten viikonloppu meni miten meni
*en käyny salilla
*nukuin yhen yön fiksusti, toinen meni aamuun asti kukkuessa
mutta
*sain myös katottua kolme leffaa pakko-katsoa-listalta
*siivosin, vaikkakin vasta sunnuntaina, niin siivosin kuitenkin, ja ehkä noin viidettä kertaa puolentoista vuoden aikana, vein roskatkin ihan ite :D
*ja vaihoin verhot.

Verhojen vaihtaminen oli kyl aikamoinen saavutus. Nyt roikkuu neljä eriväristä verhoa keittiössä, muuallehan meillä ei vaihtoverhoja edes oo. Totesin, että tekokuituja on ihan turha silittää, ainakaan ohjeen mukaisesti melko viileellä raudalla. Ne joko on sileet tai sit on ryppyset. Antaa olla. Ja pieni paljastus: meillä roikkuu kaikki keittiön verhot ylösalaisin. Nuo on kaikki halvalla ostettuja valmisverhoja, joita oon bongaillu millon mistäkin. Niissä on valmiiksi ommeltu taite verhotangolle. Noita verhotankoja ku ei oo, niin siitä taitteesta tulee oikein nätti alareuna verholle. On paksu ja siisti taite, ja ehkä vähän painoakin, jollon verho pysyy nätimmin paikallaan.

Eipä oo hirveesti ajatuksia päässä liikkunu koko viikonlopun aikana. Tai ainakaan en muista niitä enää. Nukuin vähän vahingossa molemmat yöt sohvalla, omasta sängystä on niin ankeeta herätä yksin, että annoin suosiolla nukuttaa itteni leffojen kanssa ja telkkarin sammuttamisen jälkeen vaan sulkea silmät. Mulla kun on vähän sellanen ongelma, että jos nukuttaa, niin sit pitää vaan yrittää olla paikallaan ja nukahtaa. Jos nousen vaikka sammuttamaan lamppua, niin todennäköisesti sänkyyn palatessa ei enää nukutakaan. Liittyyköhän tähän se, että oon jo pitkään sijottanu makkarissa jalkalampun niin, että ei tartte ku kättä kurottaa, että saa valot pois? Hätä keinot keksii.

perjantai 18. marraskuuta 2011

sanoituksen ihmelapset

Joskus vuosia, vuosia sitten - en ees tiedä millon, tiedän vaan sen, että sillon meillä oli kirjotuskone - saatiin siskon kaa iskältä vanha partiolaisen leirilaulukirja. Siinä on mukana muun muassa Kun mä kuolen, jossa siis käydään läpi laulajan koko omaisuus, jonka on valmis lahjoittamaan pois kuolemansa jälkeen tarpeettomana. Sävelenä vanha tuttu Jos sun lysti on. Mun lempparisäkeistö on "Kun mä kuolen, vanhan hetekani saat / sen kun pääsen natinasta / olen onnellinen vasta". Myös "Kun mä kuolen, polkupyöräni sä saat / taivahassa, pahoin pelkään / lyödään siipipari selkään". Nää säkeistöt kertonee aika paljon laulun tyylistä.

Päätettiin siskon kanssa häikäistä taiteellisella lahjakkuudellamme ja runoiltiin uusi säkeistö laulun päätteeksi.
Kun mä kuolen, tikapuitani et saa
Kun mä kuolen, tikapuitani et saa
Sillä ylös päästäkseni
Tarvitsen ne itselleni
Kun mä kuolen, tikapuitani et saa
Siellä se on kirjoituskoneella naputeltuna kirjepaperille ja teipattuna muiden säkeistöjen perään. Naurettiin tänään taas kerran ittemme kipeiks ton kanssa.

Kuuntelen Imogen Heapia toista iltaa putkeen. Ja ihan siltä varalta, että en muutenkin kattois sitä ainakin pari kertaa vuodessa, alkaa mun tehä mieli kattoa The Holiday, kun kuuntelen tätä. Siellä kun soi yhessä kohtauksessa Let Go.


Aika kuluu, asiat muuttuu, ihmiset muuttuu, kasvaa, aikuistuu, muuttaa ja siirtyy elämässä eteenpäin. Se vähän surettaa mua. En millään tahtois suostua myöntämään, että tässä pitäis alkaa olla jo aikuinen. 47 päivän päästä täytän 25 - ja kuinka vanhana saa vielä laskea, kuinka monta päivää on synttäreihin?

torstai 17. marraskuuta 2011

maitokahveja

Blaah. Huoh. Ja muita vastaavia. Kyllähän mä tykkään olla yksin kotona, mutta nyt on ihan mielenkiintosta... Pimeän pelkoa ja kummitusääniä ja mitä ikinä, enkä ikinä saa mentyä nukkumaan. Huomenna pitäis päästä vielä töihinkin.

Ajattelin kirjottaa itelleni tavotteita viikonlopulle:
*käy salilla
*siivoa
*vaihda verhot
*kato ainakin pari leffaa siltä "pakko katsoa"-listalta
*nuku yöllä, valvo päivällä

Ja sit totesin, että jos sitä asettais sellasetkin tavotteet, jotka ois jokseenkin mahollista tavottaa:
*älä valvo koko yötä ja nuku koko päivää, päivänvalo on jees
*siivoa viimestään sunnuntaina
*älä jumita koko viikonloppua koneella.

On kiva olla tosi aikaansaava ihminen.

Mut ei sitä oikein jaksa 15h päivän ja 6h unien jälkeen olla skarppina 8h töissä. Vähän
meni jumittamiseks. Tosin kiittelin taas puhelintyötä siitä, että asiakkaitten välillä voi ilmeillä ja puhua ihan mitä haluaa, ja tarvittaessa myös puhelun aikana. Hieman meinasin polttaa hermoni yhteen mieheen... Vastasi, kerroin mistä soitan ja että oon lähettäny sähköpostia. Ei ollu nähny sitä postia, joten kerroin, mihin asia liittyy. Joku hissi ei ilmeisesti ton sankarin päässä toiminu, seuraava kysymys kun oli "niin mihin asia liittyy?". Ei kai siinä voinu ku mielessään kirota, pyöräyttää silmiä, taikoa hymyn taas päälle ja selittää juttu uudestaan. Äh.

Tykästyin myös LinkedIn-profiileihin. Siis niihin muutamaan, jotka siellä asianmukasesti on täytetty. Vähän helpottaa mun työtä :D On nimittäin yllättävän vaikeaa saada yritysten nimestä selvää puhelimessa, eikä viittis kovin montaa kertaa alkaa jankkaamaan, että "niin missä oot töissä? Mikä sen yrityksen nimi oli?".

Olli päätti tehä jotain mun työjumituksille ja osti mulle pikakahveja - maitokahveja luonnollisesti <3. Mistä tulikin mieleen, että mullahan on kaapissa myös kaverin tuliaisia Lontoosta, makukaakaoita.

Kerta-annospussit kunniaan. Sit ku niitä raaskis joskus vielä juodakin. (Ja kyllä, mulle tällaset jutut on luksusta.)

Oon töissä menettäny hermoni yhen uutiskirjeen kanssa ihan totaalisesti. Ensinnäkin mun sähköpostiin tulee useemman entisen työntekijän postit - en siis tiiä, kuka sen kirjeen on tilannu. Toisekseen siinä on kohta "jos haluat lopettaa uutiskirjeen tilauksen, paina tästä". No, "tästä" ei voi painaa. Kolmannekseen oon laittanu niitten info-osotteeseen jo kahesti viestin, että en halua sitä typerää uutiskirjettä enää, ja tänään se tuli taas.

Voisin myös joskus muistaa leikata tukkaani. Otsatukka asettuu tätä nykyä jotenkin kivasti sivulle, joten en yleensä ees tajua, että enhän mä näe sen takaa mitään. Vois joskus pitää sitä edessäkin, jos vaan sais ne sakset käteen, ku tukka on puhdas...

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

fantasiaa

Illan ohjelmana toimi Akavan Erityisalojen tarjoama Jyväskylän Sinfonian Fantasiaa-konsertti. Oh.


Ohjelmassa oli neljä teosta. Ensimmäinen, Antiikin aarioita ja tansseja, oli puhtaasti jousisoittimien heiniä. Klassista, melodista, romantiikan ajan tunnelmaa. Mulle tuli joulufiilis, tai pikkujoulufiilis, tai sellanen, että tähän vuodenaikaan tää musiikki sopi paremmin ku mihinkään muuhun.

Toinen teos pääsikin sitten yllättämään. Nykymusiikkia. Säveltäjä (joka on kuulemma kuumaa kamaa nyt ympäri maailman) on syntynyt vuonna 1973. Ensimmäinen osa teoksesta oli hampaita riipivää. Vähän nuotteja tänne ja toisia tonne, pari sellon äännähdystä, pianon kilkutusta ja viulun vinkunaa. Yh. Aika perinteisen kamala esitys siitä, miks suosin lähinnä tuota klassismia ja romantiikkaa. Mutta! Ekan osan jälkeen yllätyin ilosesti. Kyllähän se viulu yhä vikisi ja välillä pimpoteltiin mitä sattui, mutta siinä oli ideaa. Ja oli vääntöä. Sitä samaa vääntöä, jota mä vaadin vähän kaikesta musiikista, että jaksan kuunnella sitä. Ja oli jopa melodiaa, hyvää, leikittelevää melodiaa.

Kolmannessa teoksessa mukaan tuli koko sinfoniaorkesteri. Ah. Beethovenia. Eli siitä ei voi tulla ku hyvää. Nautin, yksinkertaisesti.

Neljänteen osaan mukaan tuotiin vielä piano ja kuoro. Lopussa tuntui, että vähintään tukka nousee pystyyn, sen verran järisyttävä kokemus.

Ehtipä siinä välissä pohtia noita soittimiakin. Viulu on mun mielestä yks vaikeimmista soittimista, siihen vaatii niin paljon musikaalisuutta, että saa oikeat äänet kuulumaan. Silti viulut on vähän... yksitoikkosia, tylsiä. En osaa jotenkin arvostaa niitä hirveesti. Johtuneeko siitä, että niitä on orkesterissa aina niin paljon? Sello sen sijaan on ihana soitin, ja kontrabasso symppis ku mikä. Vaskipuhaltimet on mulle jotenkin täysin yhdentekevä ryhmä, vaikka tiedän niidenkin olevan vaativia soittimia - enhän mä saa trumpetista ees ääntä. Ne vaan on niin kylmiä, tunteettomia. Puupuhaltimet - sattuneesta syystä - sen sijaan on lähinnä sydäntä. Tänään ihan harmitti, kun en tykänny ykköshuilistin soundista, se oli kovin metallinen. Oboet sen sijaan oli ihania.

Jousisoittajilla näytti olevan enemmän intohimoa työtään kohtaan, tai sitten se johtuu siitä, että puhaltaessaan vaan ei auta lähteä revittelemään tunteilla samalla tavalla. Paitsi jos on se herttainen oboisti, joka jammaili jokaisen soittamansa sävelen mukana. Kapellimestari soitti puolet ajasta pianoa, ja millä tunteen palolla! Ihan nauratti, kun mies kyyrötti melko epäortodoksisen näköisesti flyygelin koskettimien päällä ja viskoi päätään. Mutta se tunne. Jokainen tunne oli mukana soitossa. Samoin sooloviulisti eli soittonsa mukana totaalisesti, ja välillä kiskoi puoliksi irronneita jouhia irti jousestaan.

Hauskaa on se, että orkesteri taputtaa jaloillaan. Kädet on varatut soittimille, myös aplodien aikaan, joten kun muut taputtaa, orkesteri tömistää.

Konsertin jälkeen vielä "kevyelle iltapalalle", kolmen ruokalajin illalliselle. Ja kun ajattelee, että mä harkitsin vielä iltapäivällä, että skippaan koko homman, että väsyttää niin paljon ja tulee niin pitkä päivä. Huh. Aikamoinen ilta. Saatoin myös ilmoittautua vapaaehtoiseksi johonkin paneelikeskusteluun, jossa jutellaan sinfonian konserteista. Sen näkee sitten tammikuussa, että tuleeko tosiaan kutsu, ja onko silloin vielä jotain muistoa siitä, miltä konsertti kuulosti.

Sain viimein myös tehtyä pikaisen visiitin kaverin luo. Oli kiva juoda pari kuppia teetä, rapsutella maailman iloisinta puudelia ja jutella tärkeimmät kuulumiset läpi pitkästä aikaa. Ilman tota teehetkeä olisin varmaan jättäny illankin väliin, kun olis vaan pitäny hengata yksin keskustassa.

Eli loppujen lopuksi, pitkä mutta oikein kiva päivä. Lähin kotoa vähän ennen kaheksaa ja tulin takasin yhentoista jälkeen, eli sellaset 15,5h liikkeellä.

Ps. Musta on hassua, kun ihmiset sanoo asuvansa ulkomailla. Jos asuu jossain maassa, niin eikö vaan voi sanoa, missä maassa? Tai jos ei halua, niin "en asu Suomessa" ajaa saman asian. Oon vaan pitkään kummastellu.

maanantai 14. marraskuuta 2011

iltakokkaus

Oli se hyvin mukavaa, kun päässä soi Backstreet Boys, ja välillä sama biisi smurffiversiona. Ja viimeset pari tuntia on sit soinu satunnaiset smurffibiisit, oujee.

Kymmenen aikaan illalla on hieno aika ruveta miettimään, että mitä sitä söiskään huomenna töissä. Tein tomaattivuohenjuustopastaa, mahdollisuudet on jopa siihen, että se on hyvää! Muistin nimittäis käyttää vaihteeks mausteitakin. Viimeks taisin tehä ruokaa viikko sitten, sitä edellisestä kerrasta oli ehkä kuukausi. No oho, ei aina jaksa kokata. Tänään angstasin jääkaapilla (ja kuiva-ainekaapilla myös), kun mulle ei oo mitään helppoa ihan-tuosta-vaan syötävää.

Nää nauratti mua jotenkin hirveesti, olivat asettuneet niin söpösti kaikki samaan suuntaan. Täysjyväpennepastaa, jee! Penne on aina ollu mun lempparipastaa.

Hei ja unohin ihan kokonaan, että katottiinhan me tänään leffaakin! Tim Burtonin Batman vuodelta 1989. Päädyin aika nopeesti siihen, että draama kestää aikaa huomattavasti paremmin ku toiminta. Nuokin erikoistehosteet sun muut on varmasti ollu parikytä vuotta sitten upeita, nykyään lähinnä vaivaannuttavia. Ihmeellisen heikkoa hahmoesittelyä, jokaiselta puuttui sellainen pikkuasia ku luonne. Tai olihan siellä onneks Jack Nicholson. Mut ihmeellinen Batman, ku ekan vartin aikana Batmania näkyy puolen minuutin ajan ja Bruce Waynea ei kertaakaan. Jokerin show'han se sitten olikin. Ja kyllä kasarileffat on aina kasarileffoja, niissä on se jokin äärimmäisen tunnistettava juttu, jos ei muu, niin ne hiukset...

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

right kind of wrong

Katon paljon erilaisia elokuvia, ja se on mun mielestä vaan kivaa. Silti on pakko myöntää, että tuli hieman guilty pleasure -olo toissayön leffavalikoimasta. Yön joo, valvoin yli neljään, ku en osannu käydä nukkumaan ja kuulen kummituksia hiljasessa. Vähän pelottaa ens viikonloppu, ku pitäis olla yksin kotona... Ja eilen olinkin sit hereillä melkein 10h. No, sitä se on joskus.

Coyote Ugly. Oon tykänny tästä ehkä ihan liikaa aina :D Kovin kliseinen tarina ja kliseiset hahmot ja kaikkee, mut sillon aikoinaan tykästyin, oon kai itse asiassa käyny leffassakin kattomassa. PLUS yhessä kohtauksessa esiintyy taka-alalla The Calling. Ei vaan soi, vaan esiintyy. Olin vähän liekeissä, kun joskus vuosia sitten tajusin ton, olin sillon yhen samaa bändiä fanittavan kaverin luona kylässä, ja kelattiin sitä kohtausta uudestaan ja uudestaan. Ja tykkään tän leffan soundtrackista muutenkin tosi paljon, erityisesti Violetin eli oikeasti LeAnn Rimesin esittämistä.

Sävel ja sanat. Edellistäkin kliseisempi tarina ja kliseisemmat hahmot. Ja tänkin oon käyny kattomassa leffassa. Hajosin jo sillon alussa ihan totaalisesti, ku alko PoP! Goes My Heart. Varoitus: linkki sisältää "kasari"poppia.
Mut minkä mä sille voin, et tykkään kattoa leffoja, joiden tietää päättyvän onnellisesti. Paha saa aina palkkansa jne. Ihan parasta on myös lopputekstien aikana pyörivä musiikkivideo (sama kuin alussa) kommenttikuplineen.

Eilen sit vähän toisenlaisia Hollywood-kliseitä, Pearl Harbor. Tänkin oon nähny leffassa, johan on. En ihan ymmärrä, millä perusteella Ben Affleck saa leffarooleja, kuitenkin melkoisen karismaton mies ja heiveröiset näyttelijänlahjat. Sivuhahmot (Red ja Betty <3) varastaa show'n, kuten ah niin usein käy. Kun näkee jossain nimiparin Michael Bay ja Jerry Bruckheimer, tietää suunnilleen, mitä odottaa: suureellisuutta, näyttävyyttä ja isoja räjähdyksiä. Ja pakko muuten kertoa, että jopa minä alan vähitellen ymmärtää toisen maailmansodan kulkua, ainakin jenkkien näkökulmasta. Ehkä. Mielenkiintosta ehkä se, että tää leffa genrettää ittensä toiminnaksi...

Rupesin eilen miettimään Dumboa. Mitä sille tapahtu, kun se kasvo isoks? Kasvoko sen korvat samassa suhteessa, vai jäikö sen samankokosiks ku oli poikasena? Ja kuinka pitkään se pysty lentämään niillä, ei kai täysikasvunen norsu enää mitenkään voi lentää? Ja yritän myös hirveesti saada muistini syövereistä selvyyden siihen, muistanko oikein, ku oon sitä mieltä, että meillä oli Dumbo englanninkielisenä eli suomeks tekstitettynä.

perjantai 11. marraskuuta 2011

voileipäkakkushow

Huoh... Miten ois taas nää järkeviin paikkoihin iskevät mustelmat?Ja sitten ku ois vielä selitys tälle, ni ois kiva. Mut siihen se vaan ilmesty, koko etusormi ihan mustana. Nyt sen sentään saa taas taitettua normaalisti, muutama tunti sitten tuntu, ku ois paksukin side ollu nivelen ympärillä.

Mua rupes vaivaamaan Leijonakuningas 2. Kun on Kiara, leijonaprinsessa ja tuleva kuningatar. Ja siellä laumassa ei näytä olevan yhtään nuorta urosta. Ja sit ne dissaa Kiaraa, kun se tutustuu Kovuun, ja lopulta häätääkin Kovun. Ni kuka Kiaran muka pitäis ottaa? Monarkian jatkuminen kun kuitenkin yleensä edellyttää jälkeläistä.

"Varoitus: Tämä viesti ei ole "SPAM", koska se sisältää myös tunnistamiseen ja tilauksen ohjeita. Tämä viesti on tarjota sinulle yhden seuraavista syistä: sähköpostiosoitteesi on valittu tietokanta on tilannut, sähköpostiosoitteesi on julkistettava sinua, olet pyytänyt saada tarjota, olet kumppani meille Yritys, sähköpostiosoitteesi on meidän tietokantaan aiempien kirjeenvaihtoa.

Pahoittelemme, jos tämä viesti on saavuttanut sinut virhe."
Oli melkoisen selkeä sanoma tällä mainosviestillä. Nauroin vedet silmissä. Tämä ei siis ole koko viesti, muu teksti (vajaan A4:n verran) on ihan yhtä hienoa. Harvinainen käännösviesti siinä mielessä, että yleensä noista näkee selkeesti, mitä tekstissä on englanniks lukenu, ja miten suomennokseen on päädytty. Toi on vaan siansaksaa, enkä todellakaan ees ymmärrä, mitä sillä tarkotetaan :D

Tuli tänään taas sellanen fiilis, että mun äiti hoitaa asiat vähän eri tavalla ku monet muut. Menin äitin luo siivoomaan, ja äiti ite rupes koristelemaan kahta voileipäkakkua. Ensinnäkin kaikki täytteet oli kuulemma tehnyt sisko, joka oli myös pilkkonu päällysteet valmiiks, äiti (joka oli kakut lupautunu tekemään) "vain" kokos ne. Toisekseen panikoituaan vajaan tunnin verran niiden kakkujen ulkonäön kanssa, äiti pyys mua soittamaan siskolle, että tahtoisko se tuoda kaupasta katkarapuja. Sisko asuu melkein naapurissa, joten parikytä minuuttia myöhemmin katkaravutkin oli paikalla. Lopulta äiti lähti kampaajalle, vain muutaman minuutin myöhässä (ja vain kertaalleen hukattuaan housunsa), ja jätti meiät siskon kanssa siivoomaan jälkensä :D Äiti on ihana.

Järjetön karaokefiilis. Lauleskelen Maroon 5:a, kohta vois laulaa Adelea. Hyvä opetus itelle, kun yrittää laulaa virtuoosien biisejä, oppiipa vähän nöyremmäks aina.

Ihana, kun huomenna saa nukkua pitkään.

torstai 10. marraskuuta 2011

sanakato

Ihme änkkäämistä. Puhun koko ajan ihan mitä sattuu, puhelintyössä äärimmäisen kätevää. Sekotan sanoja (päivitän tiedot -> tiedotan päivät), unohan sanoja totaalisesti. Huoh.

Oon miettiny, että vois muuttaa Turkuun, jos vaan osais ruotsia kunnolla. Tänään sit soitin yhelle ihmiselle, joka puhua täyttä turkua - ja mua alko naurattaa ihan kamalasti! Kummallinen murre.

Päässä soi Chisun Kohtalon oma. Enkä ees tykkää siitä mitenkään päin. Tai itse asiassa totesin, että ne sanat voisin vielä sulattaakin, mutta en siedä sitä laulutapaa, tai hönkäilyä, tai mitä ikinä onkaan, mutta ei hyvää laulamista ainakaan.

Aikasemmin kuuntelin päässäni pitkään Palefacen Syntyny rellestää -biisistä kohta "rahat, maine ja muisti meni". Yks lause. Tosin, oon mä joskus myös katellu päässäni kohtausta Sormusten herrasta kymmeniä kertoja putkeen, kun se vaan ilmesty jukeboksin listalle.

Pari viime kertaa salilla oon jopa saanu tehtyä pientä alkulämpöä juoksumatolla. Ja molemmilla kerroilla, niinku melkein aina ennenki matolla, se menee siihen, että juoksen cooperin. Olis kiva juosta cooper ihan oikeesti joskus, tossa kun kuitenkin menee melkein ensimmäinen minuutti siihen, että saa mattoon vauhtia, toisaalta taas on helppo pitää sama suht kova vauhti yllä, kun matto käskyttää. Oon vaan maailman laiskin lenkkeilijä.

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

talvea kohti

Koko päivä on menny siinä, että parin tunnin välein huomaan olevani puoliunessa. Ei vaan meinaa silmät pysyä auki. *Hohhoi*, no ohan toi viikkokin onneks jo puolessa.

Tänään törmäsin ihmiseen, joka on ollu vuoden Ranskan Muukalaislegioonassa. Kuinka siistiä!

Aamulla sai raapata jäätä pyörän satulan päältä, maa pysyi varjossa valkoisena koko päivän. Tästäkö se talvi alkaa? Pitäiskö muka jotain talvivaatteitakin hakea vinniltä alas? Ja sit Olli lähti hakemaan.

Fracture - Murtumaton. Vähän oikeussalidraamaa, paljon vallankäyttöä ja hämmennystekniikoita. Hienoa kieroilua ja älynkäyttöä, typerä sivujuoni, jonka olis voinu kokonaan jättää pois. Loppuratkasulle nauroin melkein ääneen, ku olin niin ilonen päähenkilön puolesta. Omaan juonitteluunsakin voi kompastua.

tiistai 8. marraskuuta 2011

ajatuksia päivän mittaan

Ajatuksia aamulta:

-Hyvä aika herätä on sillon, kun unessa tulee maailmanloppu. Tosin mulla on mielikuva, että siihen tilanteeseen liitty myös jotenkin Bran Flakesit.
-No nyt on sukulaisia sekä Big Brotherissa (no on ollu ennenki siinä hommassa mukana, mut nyt on talossa) että Uuden Musiikin Kilpailussa.
-Johan oli kaunis auringonnous, tai ainakin ajatus auringonnousun alkamisesta. Vaaleansininen viiva pilvien välillä koko taivaan halki.
-30 Secods to Mars - The Kill. Musiikillista täydellisyyttä.
-Voi tukka, kun se on paremman (tai jopa parhaimman) näkönen sillon, ku en harjaa sitä aamulla, eli kun en tee sille mitään aamulla.

Iltapäivällä neljän ruuhkassa olin ilonen pyörästä. Autoteillä oli aikamoinen ruuhka, ja vaikka noilla kävelypyöräteilläkin on millon minkäkinlaista törppöä, ni kyllä niitten ohi yleensä pääsee aika nopeesti, eikä tartte seistä jonossa oottamassa, että valot vaihtuu.

Tuntuu, että rikon vielä joskus sormeni pyörän vaihteita vaihtaessani. Tai kun en muista, mikä vaihde on päällä ja yritän väkisellä vääntää niitä vipuja suuntiin, joihin ne ei liiku.

Satsumakausi loppu ja klementiinikausi alko. Ja mulle tuli välittömästä mieleen joulu! Mikä pieni ero niitten tuoksussa onkaan, ni klementiinit tuoksuu joululta.

Vantaalla on katu nimeltä Linnunrata! Kuinka siistiä!

Ja sitten kyselyikä:

Mitä tarkottaa, kun puhelin sanoo "palvelu ei ole käytössänne", ku yrittää soittaa johonkin numeroon? Miks se kuulostaa mun mielestä siltä, että se on numero, johon voi soittaa vaan tietyistä puhelimista?

Millon tietokoneen näppäimistöön on tullu @-näppäin, vai onko se aina ollu? € ei ainakaan oo aina ollu, millon se tuli vakioks? Ja ku näppiksessä on vakiona £ ja $, ni miks ei oo myös jenin merkkiä?

maanantai 7. marraskuuta 2011

paperiveitsestä lyhyisiin päiviin

Viime päivinä oon töissä ihastunu paperiveitseen ja kultahileliimaan. Okei sillä liimalla oon leikkiny koko työpätkän ajan ja paperiveitset on aina ollu ihania. Ja tajusin taas tykkääväni jostain syystä myös niittaajan niiteistä, tai siis niistä "ryhmistä", missä ne on, sellasia parin sentin mittasia pätkiä.

Monipuolinen työnkuva. Tänään olin hetken ajan asianajosihteeri. "Tässä on tällanen ositussopimus. Ethän sä tiedä, mitä tässä pitäis olla, mutta googleta ja kerro, puuttuuko siitä sun mielestä jotain."

Tässä oon taas muutaman päivän aikana miettiny, että reagoiko mun nivelet kylmään vähän inhottavalla tavalla, onko tää vaan niitten tavallista sekundaluokan toimintaa, vai onko tässä jotain ikävämpää takana. Toisin sanoen, en hirveesti tykkää, ku sormiin alkaa yhtäkkiä sattua.

Kaunotar ja Hirviö. Oijoi <3. Taas näitä, joista ei voi olla pitämättä. Minä romantikko olen ihan taivaissa. Onhan tossa monet laulut aika jännällä tavalla esitettynä, siis ei niin "lastenlaulumaisesti" kuin useimmissa Disneyn klassikoissa, mutta kai se on osa sitä viehätystä.

Ja innostuin keskustassa tuhlaamaan ihan kunnolla - tai siis tuhlaamaan omalla mittapuullani. Äiti on yleisesti opettanu aikamoisen säästäväiseks, mutta jokunen vuosi sitten osti mulle nimpparilahjaks vähän tavallista paremman kosteusvoiteen, ja enhän mä enää muuta osaa käyttää. Sillein tuntuu hassulta ostaa jotain, mitä vois saada kymmenesosalla hinnasta, mutta joskus laadusta ehkä viitti maksaa. Ja sit sorruin ostamaan vielä Chaplin-klassikon, City Lights. Koko viime viikon luin lehestä, miten Teemalla tuli toinen toistaan parempia leffoja, ja minä tietenkään päässy kattomaan niistä yhtään. Nyyh. Mutta top250-kokoelma karttui taas, 50 parhaan joukosta puuttuu enää 5.

Syksy yllättää aina. Joka vuosi ihmettelen sitä, onko talvella oikeesti niin pimeetä, ja joka vuosi mulle kerrotaan, että on. Nyt ollaan taas siinä ajassa, että aamulla on pimeetä, kun menee töihin, ja pimeetä, kun lähtee sieltä. Ei hirveen piristävää.

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

remember, remember / the fifth of November

Viikonloppu on niin kovin lyhyt aika. Ei sitä tartte ku nukkua lauantaina pitkään, ni yhtäkkiä onkin jo sunnuntai-iltapäivä.

Fifth of November - mitä muuta sillon voi tehdä, ku kattoa V for Vendettan? Tai siis paljon muutakin voi tehä, mutta tuo vähän kuulu asiaan. Ja kuuluu kyllä mun lempielokuvien joukkoon, tosin myönnetäköön, että niitä on aika monta. Elokuva, joka paranee joka katsomiskerralla. Veikkaan myös, että Watchmenin kattominen on antanu mulle uuden näkökulman tohon leffaan, myös Sin City on samaa sukua. Katsojan eteen heitetään todellisuus, jota ei selitetä millään tavalla. Aika on lähes nykyaika, paikat on tuttuja ja todellisia, mutta siihen se sitten jääkin, muuten maailma toimii eri tavalla. Ja siihen todellisuuteen on vaan mukauduttava, jos haluaa ymmärtää mitään. Ja onneks mukana on myös Natalie Portman, joka nyt vaan sattuu olemaan ehdottomasti parhaita nykynäyttelijöitä, ja Hugo Weaving, johon oon kanssa tykästynyt hirveesti ("I can't", ja mua alkaa melkein itkettää). Niin, ja The Girl from Ipanema, en ees tiiä, miks tykkään siitä niin paljon, mutta monta vuotta oon jo ihastellu.

Oli hauska tavata eilen ihminen, joka on yhen mun hyvän kaverin hyvä kaveri, ja muuten tunnetaan jokunenkin sama ihminen, jotka ei liity toisiinsa mitenkään. Oli pakko vaan todeta taas, että melkoisen pieni kaupunki tämä Jyväskylä.

Elän taas aikamoisen laiskoja saliaikoja. Eilen oli pakko käydä tekemässä "teen vähän kaikkea sekalaista"-treeni, ku ei tästä muuten tuu taas mitään. Yritän pitää yllä sitä kolmea kertaa viikossa ja kolmijakosta treeniä: selkä-vatsa, rinta-kädet ja jalat-olkapäät. Oli jossain vaiheessa pakko siirtää olkapäät jalkojen kaa samalle päivälle, että saisin jotain intoa jalkojenkin tekemiseen - olkapääpäivät on kivoja!

Eniten tykkään rinta- ja olkapäätreenistä. Liittynee jotenkin siihen, että näissä tulosta ja edistymistä on selkeästi näkyvissä. Rintatreenin alotin tän vuoden alussa, ja tällä viikolla sain pariin otteeseen nostettua penkistä 40kgx5. Myös vinopenkissä painot vaan nousee, ja ristikkäistaljasta tuli kivaa heti, ku sen tekniikan oppi. Olkapäistä taas lähti alunperin koko sali-idea, ja eilen huomasin peilistä, että olkapäässä on (etenkin lievässä pumpissa) ihan selkeästi erottuva lihas. Vipunostot sivuille on ehkä suosikit, mutta pystypunnerruskin alkaa olla ihan kivaa.

Lisäks tykkään alataljasta - sama homma, heti kun tekniikan sai kuntoon, siitä tuli kivaa. Nykyään nautin yllättävän paljon myös reisiprässistä, siinä saa nousemaan niin naurettavan isoja painoja kaikkeen muuhun verrattuna. En tiiä, paljonko painoa on pelkässä kelkassa, mutta eilen tungin painoja 80kg, ja tein sillä kympin sarjan pariin otteeseen. Hehe. Suurin saavutus prässissä toki on yhä se, että saan nostettua 25kg levypainon sinne kelkan kyytiin ite :D

Kyljet sen puoleen on ihan tylsät treenattavat, ja kyykky nykyään ihan vastenmielistä. Johtuuko sitten siitä, että enemmän tai vähemmän pelkään noitten nilkkojen ja varpaiden puolesta, vai siitä, että niiden takia pidin taukoa koko jalkatreenistä vai mistä, mutta se vaan on jotenkin kovin vaivalloista. Ei tuu mitään. Vatsatreeniä en osaa ottaa kovin tosissani, ja alataljaa lukuunottamatta selkätreeni tuntuu vähän yhdentekevältä. Yritän välillä innostaa itteäni siihen päättämällä, että kun oon tehny treenin, ni voin nyrkkeillä lopuks. Ilman säkkiä sekin on vaan vähän turhauttavaa, kun kyynärpäät ei ihan aina tykkää äkillisistä suoristumisista. On se kiva olla sekundaa.

Käsitreeniä pidän ihan toissijaisena, lähinnä käyn välillä houkuttelemassa verisuonia esiin käsivarsista, ja nehän nousee ihan millon niitä huvittaa. Mun hauikset tuntuu kehittyvän ja pysyvän huomattavina ilman suoranaista treeniäkin, joten motivaatio niitten kannalta on vähän hukassa.

Sellasia treeniajatuksia. Loppujen lopuks oon kuitenkin kovin ilonen siitä, että toi sali on noin lähellä. Saa joskus houkuteltua ittensä sinne. Mutta minne se motivaatio on kadonnu?

perjantai 4. marraskuuta 2011

kesätuoksu vs. syksy

Iski vähän oikosulku, ku siivosin päivällä. Piti pyyhkiä yhen huoneen lattia, ja olin jo varmaan puolessa välissä, ku välähti päähän, että yleensä kai ensin imuroidaan ja sitten pestään. No, onnistu se noinkin päin ilmeisesti.

Oon jo parin viikon ajan käyttäny aina välillä mun kesäistä hajuvettä (Burberry Summer <3), ihan vaan kapinoidakseni syksyä ja pimeyttä vastaan. Ja se tuoksuu ihanalta. Ja nyt ku sitä ei oo käyttäny hetkeen, ni sen haistaa itekin. En ois jotenkin uskonu itestäni, että hurahan johonkin merkkituotteisiin, mutta toi Summer on ihana, ja Burberry Beat on ollu mun lemppari jo kohta pari vuotta.

Ja on se hienoa, että on perjantai-ilta, kello puol kakstoista, ja mä meinaan vaan nukahtaa pystyyn. Huomenna saa nukkua pitkään, ihanaa.

Oon jo varmaan kymmenen vuotta yrittäny löytää ihmistä, joka ymmärtäis, mitä mä tarkotan, ku sanon, että korvat kääntyy kuuntelemaan ääniä. Tuokin toimisto on sillein vähän hankala, että siellä on yleensä hiljasta, mutta välillä takaa kuuluu ääniä - mun korvissa tuntuu samantien, että jokin kääntyy. Siis niinku eläimillä kääntyy korvat, ku ne kuuntelee ääniä ympärillään. Mun korvien sisällä tapahtuu sama juttu. Se tuntuu vähän ... kummalliselta, ehkä jopa inhottavalta, etenkin ku tietää, että ei sitä voi estää mitenkään. Ymmärtäiskö _kukaan_, mistä mä puhun?

Band of Brothersista katsottuna neljä jaksoa kymmenestä. Sen jälkeen pitää varmaan kattoa Pacific. Ja mulla ois vaan hirvee hinku päästä kattomaan Sarah Connor Chroniclesia (jota katoin jakson tai pari ennen ku olin nähny ensimmäistäkään Terminaattoria. Olin näissäkin aika myöhäisherännäinen).

Ja tänään harmitti ekaa kertaa tosissaan, että ei oo telkkaria: Freaks and Geeks alko pyöriä uusintana! Tosin, se tulee joskus puol kolmelta iltapäivällä... Aika mielenkiintonen aika sikäli, että suurin katsojaryhmä todennäkösesti olis sitä ikäluokkaa, joka sitä katto kymmenisen vuotta sitten, ja suurin osa näistä lienee töissä tohon aikaa. Ei mitään hajua, millasta olis kattoa tota sarjaa nyt, mutta aikoinaan se oli ihan mun lemppareita! Tahtoisin hyllyyn, mutta eipä tota oikein missään nettikaupoissakaan ole saatavilla, ainakaan mitenkään järjelliseen hintaan...

torstai 3. marraskuuta 2011

hyvä päivä

Tuntuu vaihteeks siltä, että voisin kirjottaa kirjan meiän tj:n toilailuista. Eilen juteltiin urheilusta, tänään taloudesta. Juristilta on hyvä kysellä sellasia asioita, kuin "mitä tapahtuu, jos maa menee konkurssiin?". (Onneks oon kuunnellu radiota viime aikoina, ni oon selvillä tosta Kreikan kuviosta... oli jopa jotain sanottavaa aiheeseen.) Saatuaan taloudesta tarpeekseen tj lähti hakemaan kahvimaitoa kaupasta ja pari minuuttia myöhemmin soitti nyörästi mut avaamaan oven, ku jätti avaimensa sisään. Iltapäivällä se tuli taas jumittamaan mun huoneen sohvalle, kunnes viimein totesi, että "mun pitäis varmaan päästää sut tekemään töitä. Pitäis soittaa asiakkaille, mutta kun ei huvittais niin yhtään. Tuun sit taas takasin häiritsemään sua, kun kyllästyn". Sellanen työrauha mulla :D

Mutta tänään tuli sit paikalle eräänlainen tekninen tukihenkilö, ja nyt toimii jopa ne vempaimet, joita oon yrittäny viikon saada toimimaan! Tän takia en ees yritä tehä asioita ite... Ja saatoin kuulemma myös tänään ansaita palkkani, jej.

Ja ruokakin oli hyvää. Ja näin kaveria, jota en oo viime vuosien aikana nähny kovin monta kertaa - sain kovinkovinkovin söpön teerasian Kiinasta!

Onhan tää päivä ollu sillein pitkä, ennen kaheksaa lähin kotoa ja tulin takasin viiden jälkeen, ja salille pitäis vielä raahautua. Mutta on ollu hyvä mieli. Sellanen tunne, että asioilla on oikeesti tapana järjestyä.

Ainiin, ja totesin ainakin yhen syyn siihen, että saan polveni aina mustelmille: pyörän polkimet. Au.

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

virastopäivä

Eilen oli vähän sellanen päivä... Mulle maanantait on ihan jeespäiviä, tiistait on niitä kamalia. Olin vähän mokaillu työkkärin ja kelan kanssa ja kela sit päätti muistaa mua kirjeellä, että "et saa rahaa". Teki mieli hakata päätä seinään. Ja nyt onkin otsassa mustelma. Tätä kaikkea kivuutta edelsi 9h työpäivä, ei mulle suunniteltu juttu.

Tänään sit oliki jo vähän siedettävämpää, ku otin kaikki asiaan liittyvät paperit mukaan ja menin työkkäriin ja kelaan kysymään, että mitä ny. Työkkärissä oli tosi kiva nainen! Ja kelassakin ihan mukava, ei niin symppis, mutta hoiti asiat kuntoon nopeemmin ja paremmin ku oletin. Jee. Ei tartte enää hakata päätään seinään, eikä ees pöytään.

Sit äiti kutsu kauppaan. Ja seistiin varmaan 20min pelkästään paikallamme jollain käytävällä, ku mulla oli blaablaablaa-hetki ja pakko selittää tää kaikki ja vähän kaikkee muutakin.

Virastotyöaika on muuten oikein kiva, mutta vaikeuttaa asioita runsaasti sillon, ku pitäis käydä jossain virastossa.

tiistai 1. marraskuuta 2011

radio-ongelma

Mulla on kännykän radiossa neljä kanavaa viritettynä, niitten välillä sit vaihtelen aina. Tänään yhessä vaiheessa yheltä kanavalta tuli Jenni Vartiaisen Missä muruseni on (en oikein välitä siitä), toiselta Sak Noelin Loca People (jotain ihan kamalaa), kolmannelta Isäntä vastaan emäntä (ja mähän arvostan radiokisailuja niin paljon) ja siltä neljänneltä Antti Kurhisen haastattelu. Valitse siinä sitten.

Mua yritetään sivistää toisesta maailmansodasta. Alotettiin Band of Brothers, ja ihan muutaman kerran vaan kyselin tyhmiä. Onneks muutaman sotaleffan nähneenä niistä muistakin alkaa ymmärtää vähitellen enemmän.

Oon maailman laiskin laittamaan ruokaa, joten Olli tekee mulle eväät joka päivä <3

maanantai 31. lokakuuta 2011

farssia ja hömppää

Mitä käy aurinkokelloille, ku kelloja käännetään? Onko ne koko kesän väärässä, vai käännetäänkö niitäkin jotenkin?

Tän laitteen asennus oli melkonen farssi, eikä se oikeestaan oo lopussa vieläkään... Soitin vaihteeks taas tekniseen tukeen, ja siellä oli aspa ja kuulemma kaikki työkaverinsakin ihan huuli pyöreenä, että mikä siinä ei toimi. Eli ei ollu vaan mun tyhmyydestä. Toisaalta, toi ohje (etenkin kohta "olisi kevyt kuin maininta siitä, että reititin on valtaa") ehkä kertoo aika paljon koko vekottimesta.

Oon tähän mennessä löytäny myös työhakemuksen ja cv:n, joissa ei ollu kotiosotetta lukuunottamatta minkäänlaisia yhteystietoja. Ei puhelinnumeroa, ei sähköpostia... Hetken raavin päätäni ja totesin sit, että se ihminen ei varmaan halua, että häneen otetaan yhteyttä.

Ja noita hakemuksia ja listoja ja ties mitä lukiessa tulee ajoittain hyvä mieli siitä, että oma nimi on kuitenkin harvinainen. Siinä vaiheessa, kun listassa on peräkkäin muutama Koskinen, Järvinen ja mitä ikinä on hauskaa, että meitä ei oo kun vajaa 140. Ja etenkin sillon, ku listassa on muutama kokonimikaima, oon mä ilonen siitä, että (ainakaan Eniron ja muun googlettamisen perusteella) mä olen nimeni kanssa ihan itekseni.

Miksi, oi MIKSI autoilijat parkkeeraa ihan hyvillä mielin keskellä kävelypyörätietä? Eikä siitä tuu mitään sanktioita, tuskin niille tulee ees mieleen, että haittaavat kevytväylän liikennettä melkoisesti... Samoin kävelijät sipsuttaa ilosesti pyörätiellä, vaikka kävelytie on puolen metrin päässä. Mutta auta armias, jos pyöräilijä on kävelytiellä, tai ees liikennesääntöjen mukasesti autotiellä. Kyllä siinä henkikulta tuntuu olevan pienellä kiinni, kun autot menee alle puolen metrin päästä ohi. Hienoja kokemuksia oli myös ne aamut, kun seisoin pyörän kanssa liikennevaloissa, ja sekä edessä että takana oli linkki. Pieni jännitys koko ajan päällä, että kai tästä nyt päästään tarpeeks nopealla kiihdytyksellä liikkeelle eikä keskellä risteystä olis loskaa tai mustaa jäätä...

Shoppailin kirpparilta taas hömppäkirjallisuutta. Kirpparilta on hauska ostaa pokkareita, etenkin englanninkielisiä, kun ne ei yleensä maksa juuri mitään. Plus oon ostanu melkein kaikki Himoshoppaajat ehkä viiden euron yhteishintaan, ja muutenkin aika tehokkaasti Sophie Kinsellan tuotantoa - ei kai niitä viitti kovalla hinnalla lähteä hankkimaankaan. Mut niitä on hauska lukea. Yritän mä lukea välillä myös klassikkoja sun muuta, mutta noi hömppärömaanit on vaan niin ihastuttavan... hömppää. Vähän ku romanttiset komediat, tulee hyvä mieli.

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

viikonloppu

Taas se aika vuodesta, kun alan miettiä Utsjokea. Ihan kummallista, että on paikkoja, joissa on pimeetä pari kuukautta putkeen, ja sit toisaalta valoisaa saman verran.

Yritin imuroida tänään. Imurin johto kävi mun kimppuun. En sit imuroinu.

Perjantai meni jotenkin niin töistä toipuessa, että lauantaina ihmettelin useempaan kertaan, että mitä päivää eletään. Hämmennystä lisäs se, että piti olla kahessa paikassa yhtä aikaa.

Lauantaina iski myös kamala tukkakriisi. On ihan tyhmää, ku laittaa tukkaansa vaikka kuinka pitkään, ja sit ei tykkää siitä, miltä se näyttää. Ja loppujen lopuks, onko sillä niin hirveesti väliä?

Leijonakuningas <3 Piti ostaa dvd, nyt hyllyssä on kuitenkin eka blu-ray. Onhan tuo hassun näkönen tuolla muitten joukossa, mut sittenpä on. Kuka ei rakasta Leijonakuningasta? Mua alko itkettää jo Circle of Lifen soidessa.

Ja tänään illan päätteeksi Mean Girls. Tykkään high school -huumorista ehkä vähän liikaakin, ja toi on jotenkin ... no, herttanen on ehkä vähän väärä sana, mut mä tykkään. Ehkä ne on stereotypiat ja niiden esiintuominen. Ja Tina Feyn huumori, hehe.

Muuten viikonloppu menikin Dirty Sexy Moneyn parissa, siinä meni sekin sarja. Eka kausi enemmän mun makuun, ekan kauden alku parasta koko sarjassa. Toinen kausi tuppas menemään aika vahvasti saippuan puolelle, enkä ihan hirveesti tykänny monestakaan juonenkäänteestä. Ja kaipasin Samaire Armstrongia. Mut Hyvin Vihainen Pappi oli kyl hauska, samoin se autonkuljettaja. Mut ehkä se ekan kauden rahalla mässäily ja Darlingien totaalinen ymmärtämättömyys tavallisia asioita kohtaan jätettiin ihan liian taka-alalle sarjan edetessä, ja mukaan tuotiin vaan koko ajan enemmän juonittelua, ja toki sitä saippuaa.

Herättiin tänä aamuna kaheksan jälkeen. Sit käännettiin kelloja. Eli seittemän jälkeen. Sellanen sunnuntai. Kolmen aikaan iltapäivällä oli hirveen vaikea uskoa, että kello on tosiaan vasta niin vähän. Ja silti nää illan tunnit on kadonnu jonnekin.

Mitä tapahtu sille miehelle, joka oli myymässä koko omaisuuttaan huutonetissä?

torstai 27. lokakuuta 2011

yksi mikrotukihenkilö mulle, kiitos

Parina aamuna on ihan vaan vähän tehny mieli jäädä nukkumaan. No onneks kohta on taas viikonloppu.

Ja argh, mikä työpäivä. Ei oo mua luotu asentamaan tulostimia ja muita härpäkkeitä. Sitä varten on mikrotukihenkilöt sun muut. Mut ei pakolla, huomenna taas hakkaamaan päätä seinään jonkun ihmeen laitteen kanssa.

Meillä on kummallinen tj. Maanantaina lähti toimistolta ja sanoi, että tulee seuraavana päivänä jossain vaiheessa. No tuli keskiviikkoiltapäivänä käväseen vartiks ja lähti taas. Tänään totes mulle, että ihmisellä pitäis aina olla liikaa töitä eikä kaikkea pidä yrittääkään tehdä (no mitä ku kaikki ei vaan työskentele stressin alla parhaiten?). Ja sitten istu mun huoneessa puol tuntia ja kävi läpi kouluhistoriansa, ja lastensakin koulut siihen päälle.

Sormi niin kipee, että meinaa itkettää. Ja kirjottaminen hankalaa, ku ei toi kymmensormijärjestelmä oikein toimi, ku yhellä sormella ei pysty ees näppistä koskemaan.

Mut onneks on Dirty Sexy Money. Eilen katottiin loppu ykköskaudesta. Kauden alku oli ehkä vähän parempaa, ihanan ulalla olevia ihmisiä.

Mun kännykässä kestää akku kaks päivää, kun sillä kuuntelee radiota 8-9h päivässä. Normaalitilassa lataan sitä max viikon välein.

Mielenkiintonen huomio excelistä: jos kirjottaa päivämäärän oikein, eli 27.10., se saa olla siinä muodossaan. Mutta jos kirjottaa 27.10, muuttaa excel sen muotoon lokakuun 27. Eräänlainen logiikka siinäkin.

Minne tää lokakuu on kadonnu?

tiistai 25. lokakuuta 2011

elämänasenteesta ja huonosta musiikista

Aamulla oli tosi pimeetä ja kylmää. Onneks työmatkalla ajelen Kuokkalan sillan yli ja pitkin rantaraittia. On vaan niin nättiä.

Tämän todettuani aamulla mietin taas hetken elämänasennettani. Kovin optimistiseltahan tuo ajatus äkkiseltään kuulostaa. Kuitenkin mä pidän itteäni huomattavasti enemmän pessimistinä. Asioista vaan löytää helposti niitä hyviäkin puolia, ja jos voi tehä asiat itelleen helpoksi, niin miksi tehdä niistä vaikeita? Paljon kivempi ajatella, että onpa kivan näköstä aamusin, sen sijaan että vaan kirois kylmyyttä.

Moneen asiaan ja tapahtumaan suhtaudun - no, välinpitämättömästi on vähän väärä sana. Mut jos asiat tapahtuu, ja niihin ei voi vaikuttaa, niin miksi valittaa turhaan siitä, mihin on päätynyt? Asioilla on kuitenkin taipumus järjestyä, ennemmin tai myöhemmin, tavalla tai toisella. Yks kaveri ei aikoinaan päässy kaupungin lukioon, vaan joutui lopulta lähtemään lähistöllä sijaitsevaan pikkukylän kouluun. Yllättäen löysikin sieltä oman alansa, ja nykyään tekee työtä, josta tykkää.

Oon sitä mieltä, että jokainen aiempi tapahtuma on vaikuttanu siihen, että oon just nyt just tässä. Että vaikka elämässä olis ikävämpiäkin aikoja, niin niilläkin on ollu tarkotuksensa. Uskon myös siihen, että jotkut asiat vaan on tarkotettu tapahtumaan ja toisia ei - en suoranaisesti ennalta määrättyyn kohtaloon, mutta johonkin sen kaltaiseen. Kotia ettiessä me jouduttiin pettymään useemmankin kerran, ku ei vaan löytyny sellasta paikkaa, jossa ois ollu hyvä olla. Lopulta tää asunto oli vaan yhen puhelinsoiton päässä, eikä tätä parempaa voi meille olla.

Elämänasenteeni muiden kanssa toimimisen suhteen on suurin piirtein "tee mitä haluat, kunhan et loukkaa muita toiminnallasi". Joskus luin pakanauskonnoista lehtijutun, ja totesin, että tuo on wiccalaisuuden "kultainen sääntö". Nauratti. En mä aina kavereittenikaan toimintaa tai ajatuksia ymmärrä, mutta tehköön ihan mitä haluavat, jos se heidät onnelliseks tekee. Kaikkien kanssa ei voi ajatella samalla tavalla.

Se siitä syvällisyydestä tällä kertaa.

Yllätin itteni tykkäämällä Chisun Sabotagesta. Ja nyt radiossa on sit alkanu soida Chisun Kohtalon oma. Ja mua ärsyttää. Se on taas sellanen kamala, sietämätön renkutus. Apulannan kanssa vähän sama juttu: Vääryyttä!!1! oli tosi hauska, ja sitten tuli Pihtiote - sitä samaa tekotaiteellista vääntöä, jota toi meininki on viime vuodet ollu.

En myöskään voi sietää Studio Killersin Ode to the Bouceria, jota kovin moni tuntuu hehkuttavan. Samoin Sak Noelin Loca People on aika järkyttävä. Eniten mua kuitenkin hämmästyttää Jenni Vartiaisen suosio: onhan se nätti tyttö ja laulaa kauniisti, mutta ei siinä mun mielestä oo mitään järisyttävän hyvää ja upeeta. Aika keskinkertasta musiikkia, kevyttä poppia ja yhdentekeviä sanotuksia (ja toki esim Nettiin, joka saa aikaan äärimmäisen suuren myötähäpeän sanotuksineen).

Vois joskus ehkä kattoa entiset sarjat ennen ku ostaa lisää hyllyyn kuumottamaan. Dirty Sexy Money on yhä muoveissa, ja tänään oli pakko raahata kotiin pari kautta Sarah Connorin Aikakirjoja. Jee, Summer Glau!

Luin tänään työhakemuksen ja cv:n, jotka oli kirjotettu exceliin. Ei niin tyylikästä. Nauroin varmaan pari minuuttia putkeen, kun joku ilmotti cv:ssään tehneensä lyhyitä työsuhteita vuosina 1889-1993.

Join kupin kahvia ja nyt tärisee kädet. Ja oikeestaan koko kroppa.

maanantai 24. lokakuuta 2011

rankempia tarinoita

Ei kannata hukata kännykkäänsä, kun siitä on akku loppu.

Boys Don't Cry. Eihän se kovin mukava elokuva ole, mutta kaikki tarinat ei voi olla. Eikä olekaan. Jos joku ansaitsee Oscarin, niin se on Hilary Swank tässä (ja minä en ees oikeestaan pidä Hilary Swankista). Kummallisia nuo pikkukaupungit ja niiden totaalinen suvaitsemattomuus.

Full Metal Jacket. Tykkäsin ekasta puolikkaasta enemmän, hieno tutkielma ihmisen käyttäytymisestä. Ja se loppu olikin sitten sodan järjettömyyttä. Mustaa huumoria ja hienoja kuvia.

Ei kai siinä muuta. Illat menee nopeesti, kun on päivät töissä.

Ei mua haittaa, vaikka meillä on ihmisiä viikonlopun yli. Mutta on se kiva, ku mahtuu kulkemaan omassa kodissaan miten haluaa. Olkkarissa oli kunnon leiri: neljä miestä, joiden nukkumapaikkoina oli sohva ja kaks patjaa. Hyvin ne sinne mahtu, kai.

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

chick flicks

Ah nää illat, jollon ehtii kattoa niitä leffoja, joita ihan ite haluaa. Tai oikeestaan chick flickejä. Tykkään trillereistä ja toiminnasta ja draamasta ja vähän kaikesta, mutta romanttisissa komedioissa ja romanttisissa draamoissa vaan on jotain, mikä iskee vähän liiankin kovaa. En ees tiiä, montako kertaa oon nähny Titanicin, The Holidayn oon kattonu parhaimmillaan kahesti putkeen (sen voi kattoa ihan millon vaan ja tulee hyvä mieli), He's Just Not That Into You on aivan liian ihana, 10 Thing I Hate About You samoin... lista jatkuis kyllä. Nää vaan tuppaa olemaan niitä helpoiten uudestaan ja uudestaan katottavia, helppoa ja hyväntuulista.

New York, I Love You. Aikoinaan kävin leffassa kattomassa Paris, je t'aime, ja ihastuin siihen totaalisesti. Tää kertoo olevansa saman leffasarjan toinen osa, eli ku en Pariisi-leffaa oo saanu, ni pitihän tää ainakin hommata. Ja tykkäsin. Tosi monesti tuli mieleen My Blueberry Nights, samalla tavalla kauniita kuvia, kaihoa ja yhtä aikaa iloisia ja surullisia asioita. Monen nuoren ohjaajan käsialaa, tavallaan elokuvanovelleja. Itse New Yorkia näkyy yllättävän vähän, ja lopun kuvakollaasi lähinnä ärsytti. Yllättävän nimekkäitä näyttelijöitä, ja melkein alko itkettää, kun viimeisessä "luvussa" Eli Wallach (n. 95v) ilmestyi ruudulle.

Anastasia. Foxin piirretty. Todellakin yks mun lempileffoja ikinä. En tiedä tästäkään, kuinka monta kertaa oon nähny. Laulut osaan ulkoa (osan sekä englanniksi että suomeksi), ja tietyn määrän vuoropuhelua muutenkin. Anyalla vaan on niin ihana asenne. Ja Dimitri on ihana, tai siis ihan tyhmä, mutta just sen takia ihana. Jos en ihan väärässä ole, mulla oli tää vhs:nä, eli oon kattonu tätä yli 10 vuoden ajan. Joihinkin vaan tykästyy.

Ja nyt käyn keskustelua itteni kanssa, että mitä sitä vielä kattois ennen ku rupee nukkumaan. Johonkin piirrettyyn oon aika varmasti päätynyt. Eka ajattelin Kaunotarta ja Hirviötä, sit rupesin pohtimaan Herkulesta ja Mulania. Ensimmäisen oon nähny ehkä miljoona kertaa (kattonu myös youtubesta kymmenen minuutin pätkissä, ku ei ollu vielä itellä), viimeseen oon tykästyny viime vuosina ihan tosissaan, vaikka sen ilmestyessä olin vähän vastahakonen. Herkules taitaa kuitenkin olla tän kerran valinta, koska Meg ja "I won't say I'm in love". Ja koska en oo kattonu sitä vähään aikaan. Oli muuten viimenen Disneyn klassikko, jonka kävin kattomassa leffassa, muistan yhä, että olin yksin ja vähän myöhässä. Ja kappas, ilmestyny samana vuonna ku Anastasia.

lauantai 22. lokakuuta 2011

lanit

Tältä näyttää meidän keittiö viikonlopun ajan. Ja mä istun olkkarissa oman koneen kanssa. Mitä sitä tekiskään ilman läppäriä?

Ja taas oon ilonen, että asutaan neloskerroksessa, kun oon kuulevinani ääniä parvekkeelta. Ehkä sieltä ei oo tulossa ketään sisään.


Ihana, kun saa alottaa viikonlopun ajoissa. Tosin meni taas pitkäks päiväks: ennen kaheksaa töihin, kahen jälkeen äitin luo siivoomaan (ja syömään), kotiin vähän päälle tunniks ja sit kaverin luo iltaa istumaan.

Mut olipa taas kiva istua kynttilänvalossa, juoda pari lasia viiniä (tai kahvia) ja jutella jokunen tunti.

Oon töissä lukenu ihmisestä, joka kertoi vaimonsa nimen olevan Jin Yang. Toinen asui Nallekarhuntiellä.

Mitä sitä tekis, jos sais kuukaudessa 10000e? Tai vaikka sen 3000e, joka Urpilaisen mukaan on pienituloisen raja. Minimitulot on siitä hyvä asia kokea, että ei tuu myöhemminkään ehkä paniikkia, ku näilläkin tietää pärjäävänsä.

torstai 20. lokakuuta 2011

koomamysteeri

Saa kyllä aika totaalisen kooman päälle tää töissäkäynti. Tänään kuuntelin radiota, ja vaihdoin kanavaa. Puhelimen reagointiaika vaihtoon on vajaa sekunti, ja sinä aikana onnistuin unohtamaan koko homman niin, että ihmettelin hetken ihan tosissaan, että miksi se kanava vaihtui.

Heräsin aamulla jälki otsassa. Ihan se näyttää siltä, että oon sen johonkin lyöny, mutta ei mitään muistikuvaa tällaisesta tapahtumasta. Loistavaa.

Oli salilla enemmän porukkaa ku oon ikinä nähny. Silti onnistuin suht sulavati kulkemaan siellä liikkeestä toiseen - joskus on sellanen tuuri. Joskus taas joku tunkee joka paikkaan, mihin yrittää mennä. Nyt on olkapäät ihan voimattomat.

En ihan aina jaksa ymmärtää muiden ajatustenjuoksua tuollakaan. On irtopainoja 1kg-10kg. Muutaman kerran oon todistanu sitäkin, että nää on järjestyksessä 1, 2, 3, 4, 6, 7, 5, 8, 9, 10 tms. Siis mitä on ihmisen päässä, kun se ei osaa ees numeroita? Toinen sit, kun tulee suihkusta, ja joku lähtee pukkarista ja jättää oven auki mennessään. Kyllä, mähän haluankin vaihtaa vaatteet tässä kaikkien näkyvillä. Argh.

Huomasin jossain vaiheessa miettiväni uskonnon opetusta. Sitä, mikä vika on uskovaisissa opettajissa ja minkä takia uskonto on vähemmän suosittu aine koulussa: se menee uskonnollisuuden opettamisen puolelle liian helposti. Uskonto on kulttuuriasia, ja historiaa. Jos opettaja on sitä mieltä, että Raamattu on kannesta kanteen kirjaimellisesti otettavaa, ei ihme, että oppilaat kapinoi. Pitäis osata keskustella, kyseenalaistaa ja ennen kaikkea antaa muidenkin kyseenalaistaa ja pohtia. Ei minkään oppiaineen tarkoitus voi - tai saa - olla opettaa kaikkia ajattelemaan samalla tavalla, vaan antaa ymmärrystä siihen, mitä muut ajattelevat ja miksi. Johan meni pohdinnaks.

Onneks huomenna on perjantai.

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

up, up and away

Vähän meinaa väsyttää. Jos näihin aikasiin aamuihin tottuis taas kohta. Tai opettelis nukkumaan päiväunet.

Join töissä ainakin viis kuppia teetä. Mun työhuone on vihdoin ihanan lämmin, ku siellä on pikkunen patteri täysillä. Ja toki mulla villatakki ja kahet villasukat.

Up - kohti korkeuksia. Söpöä. Vaihteeks näitä piirrettyjä, jotka tuntuu olevan paljon enemmän aikuisille kuin lapsille suunniteltuja. Ajatuksissa pudotetaan lapsi vahingossa taivaalta - kuinka mustaa voi olla! Mut minä tykkäsin. Okei mä tykkään kaikista piirretyistä. No en ihan kaikista, mutta aika paljon. Ja toi oli hyvä sekä juonellisesti että (Disney Pixarille uskollisesti) ulkonäöllisesti.

tiistai 18. lokakuuta 2011

pitkä päivä

Kuinka ärsyttävää voi olla, ku ajattelee jotain, mitä piti tarkistaa netistä, ja sit unohtaa sen seuraavan minuutin sisällä. Nyt mä sit mietin koko illan, että mitä ihmettä.

Kotoa töihin kaheksaksi. Töistä suoraan siskon luo. Kotio keräämään kamat ja salille. Sit ku pääsee lopulta kotio illalla, ni kello onkin muka jo puol kymmenen. Että sellanen päivä.

Tunsinpa oloni harvinaisen tyhmäks tänään. Yritin vaihtaa tulostimeen mustepatruunan. Eka tuijotin tulostinta vaikka kuinka pitkään ja yritin ymmärtää, missä ne patruunat oikein on. Sit ku keksin sen, jäinkin miettimään, että miten ne saa näkyviin. Sitten tuijotin uuden pakkauksen käyttöohjetta jokusen hetken, että sain sen patruunan käyttökelpoiseks. Sit yritin saada koneesta näkyville sen oikeen patruunan, ja meni vaikka kuinka pitkään ennen ku tajusin, missä se oikein näkyy. Joo. Mutta onnistuin lopulta. Tuli vähän sellanen fiilis, että tän takia mä en yleensä tee näitä ite.

Oon tossa työssä metsästäny ihmisten työnumeroita lukemattomia kertoja. Tänään hokasin, että eihän siinä oikeesti oo mitään outoa. Outoa on se, ku yrittää selvittää ihmisten henkilökohtasia sähköpostiosotteita. Sen joko tietää tai sit ei, se ei löydy googlettamalla.

Pari päivää sitten lehessä oli juttua kryptozoologiasta. Totesin, että jos me voitettais lotossa, ni mä voisin ruveta kryptozoologiks, eli näennäiseläintieteilijäks. Ois siistii.

Tänään oli toimistolla jotain remppamiehiä, ja jäin taas miettimään, että kyllä ihmiset tekee erilaisia töitä, ja että voisin mäkin periaatteessa tehä jotain tollasta fyysisempää työtä. Mut enpä tee. Äh, en minä tiiä.

Ja sit tanssittiin siskontytön kanssa Teddykarhujen huviretkeä. Ainakin mulle tuli kuuma.

maanantai 17. lokakuuta 2011

ensimmäinen työpäivä, taas

Töihin meno ärsyttää aina ihan sen takia, ku se on niin kamalaa säätöä. Sit ku tähän asti pääsee, ni ihan jees tää on. Okei, taas kuukauden työpätkä, mutta (ihan hyvällä) kuukausipalkalla ja vapailla työajoilla. Plus mun pomo on niin loistava hukkaamaan tavaroita, että tunnen sen seurassa itteni tosi järjestäytyneeks usein.

Mut kyllä huomaa, että syksy on tullu. Aamulla on jo kylmä, ku nousee sängystä. Ja se nouseminen meinas muutenkin olla hankalaa, kun sain eilen selän ja vatsan niin jumiin, että muun muassa nauraminen meinaa tehä kipeää. Ihan jees. Ja takareidet on ihan rikki, kävely on kivaa köpöttelyä.

Voisko joku opettaa mut venyttelemään säännöllisesti? Eilen oli ihan hauskaa, ku valitin tästä, ja sit Trendissä oli parin aukeaman juttu venyttelystä.

Sillalla mua vastaan käveli pitkä inttipoika ilman kantamuksia, ja sen perässä lyhyt tyttönen ison matkalaukun kanssa. Mietin hetken, että jos ne on samaa porukkaa, niin miks se poika ei ota sitä kantamusta. Sit mietin, että vaikka ne ei oo samaa porukkaa, ni miks se ei silti ota sitä?

Kotipihassa naapuri jäi pitämään mulle ovea auki. Tuli hyvä mieli :)

Mä vähän ootan perjantaita, ja viikonloppua muutenkin.

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

brittihuumoria ja Leijonakuningas-unia

Viinirypäle on viroksi viinamari. Viinimarja taas on jotain ihan muuta. Hämmentävää.

Eilen illalla punaviiniä ja juustoja. Mm. Oli myös ihan uskomattoman upea kuutamo, ihan harmitti, kun kuusta on ihan mahdotonta saada hyvää kuvaa, ainakaan pokkarilla. Nyt taas on auringonlasku värjänny taivaan jotenkin tosi pehmeäksi.

Punaviinin seuraksi looginen valinta oli Sideways. Viiniä, viinitiloja ja ei ihan suunnitelmien mukaan mennyt polttariviikko Californiassa. Triviasta luin, että leffan ilmestymisen jälkeen Pinot Noirin myynti nousi huomattavasti, sopivasti meilläkin oli Pinot. Olin ihan kateellinen niistä maisemista. Fiilistelyä ja erilaisia moraalikäsityksiä.

Toinen leffa oli The Italian Job vuodelta 1969. Suomenkieliseltä nimeltään Riehakas ryöstö. Siinä on taas suomentajalla ollu vähän turhan hauskaa, toisaalta tuo nimi kuulostaa ihan 60-luvulta. En kovin montaa yhtymäkohtaa löytäny vuoden 2003 Italian Jobiin. Näytti ihan 60-luvulta, ja etenkin brittiläiseltä 60-luvun komedialta. Komediapuoli mulle ei ihan napannu, voisin vähitellen sisäistää sen, mitä oon aika pitkään muille sanonu, eli brittihuumori ei vaan mulle juuri kolahda. Puolestapuhujat tuppaavat väittämään sitä mustaksi ja kuivaksi, mutta en mä niitä piirteitä juuri ikinä oo löytäny... Anyway, se Italian Job. Henkilöesittely jätettiin ihan mitättömyyksiin, jokusen kerran mietin, että oonko missannu jotain, ku en (taas vaihteeks) ymmärtäny, miten henkilöt liittyy toisiinsa ja tapahtumiin. Taitaa mennä niihin elokuviin, jota vähemmän tulee suositeltua kellekään.

Fast 5:a katsoessa muuten tuli esille se, minkä takia on vähän ärsyttävää katsoa sarjaa, jota joku muu tulee katsomaan kesken: tällä kertaa mä olin se ärsyttävä tapaus. "Miks se oli vankilassa?" "Mitä sukua ne on?" "Kuka toi on?" "Mitä se teki?" "Liittyykö noi toisiinsa jotenkin?" jne. Kyselyikä koko ikä. Tosin, onneks mä kysyn melkein joka leffassa vähintään kerran jostain hahmosta, että onko se näkyny jo aiemminkin. Ei vaan muista naamoja.

Erävoittoja salilla: sain nostettua 25kg painon reisiprässikelkkaan ihan ite. Yli olkakorkeuden. Prässi 75kg:lla saatto myös olla sellanen veto, että huomenna on jalat jumissa. Hienoa oli myös kahvakuulan kanssa painonsiirtoja tehdessä, kun koko kroppa vaan alko täristä. Ehkä vähän nestehukkaa alla siinä vaiheessa. Vähemmän hienoa taas, kun varjonyrkkeillessä kyynärpäästä kuului räsähdys ja siihen loppu ne lyönnit. Ois se kiva, jos nivelet ei ois ihan sekundaa.

Näin unta, että katoin Leijonakuningasta. Tosin kehitin siihen jonkun ihan oman alun, ja tajusin siinä unessakin, että en mä tällasta oo ennen nähny. Siinä oli muun muassa Ku Klux Klan.

Hämmentää hirveesti, kun Italiassa on noita Wall Street -mellakoita. Oon koko päivän miettiny, katottiinko me eilen joku videopätkä aiheeseen liittyen, vai missä mä oon nähny tapahtuman, jossa on suuri väkijoukko, joista yks yrittää saada pidettyä puhetta, mut saa vaan alotettua "Wall Street" muutamaan otteeseen, kunnes kaikki muut metelöi niin paljon, että sen on pakko hiljentyä. Olli ei muista, että oltais katottu. Enkä mäkään oikeesti muista kuulleeni niistä ku vasta tänään. Oon siis ehkä nähny unta aiheesta.