maanantai 31. lokakuuta 2011

farssia ja hömppää

Mitä käy aurinkokelloille, ku kelloja käännetään? Onko ne koko kesän väärässä, vai käännetäänkö niitäkin jotenkin?

Tän laitteen asennus oli melkonen farssi, eikä se oikeestaan oo lopussa vieläkään... Soitin vaihteeks taas tekniseen tukeen, ja siellä oli aspa ja kuulemma kaikki työkaverinsakin ihan huuli pyöreenä, että mikä siinä ei toimi. Eli ei ollu vaan mun tyhmyydestä. Toisaalta, toi ohje (etenkin kohta "olisi kevyt kuin maininta siitä, että reititin on valtaa") ehkä kertoo aika paljon koko vekottimesta.

Oon tähän mennessä löytäny myös työhakemuksen ja cv:n, joissa ei ollu kotiosotetta lukuunottamatta minkäänlaisia yhteystietoja. Ei puhelinnumeroa, ei sähköpostia... Hetken raavin päätäni ja totesin sit, että se ihminen ei varmaan halua, että häneen otetaan yhteyttä.

Ja noita hakemuksia ja listoja ja ties mitä lukiessa tulee ajoittain hyvä mieli siitä, että oma nimi on kuitenkin harvinainen. Siinä vaiheessa, kun listassa on peräkkäin muutama Koskinen, Järvinen ja mitä ikinä on hauskaa, että meitä ei oo kun vajaa 140. Ja etenkin sillon, ku listassa on muutama kokonimikaima, oon mä ilonen siitä, että (ainakaan Eniron ja muun googlettamisen perusteella) mä olen nimeni kanssa ihan itekseni.

Miksi, oi MIKSI autoilijat parkkeeraa ihan hyvillä mielin keskellä kävelypyörätietä? Eikä siitä tuu mitään sanktioita, tuskin niille tulee ees mieleen, että haittaavat kevytväylän liikennettä melkoisesti... Samoin kävelijät sipsuttaa ilosesti pyörätiellä, vaikka kävelytie on puolen metrin päässä. Mutta auta armias, jos pyöräilijä on kävelytiellä, tai ees liikennesääntöjen mukasesti autotiellä. Kyllä siinä henkikulta tuntuu olevan pienellä kiinni, kun autot menee alle puolen metrin päästä ohi. Hienoja kokemuksia oli myös ne aamut, kun seisoin pyörän kanssa liikennevaloissa, ja sekä edessä että takana oli linkki. Pieni jännitys koko ajan päällä, että kai tästä nyt päästään tarpeeks nopealla kiihdytyksellä liikkeelle eikä keskellä risteystä olis loskaa tai mustaa jäätä...

Shoppailin kirpparilta taas hömppäkirjallisuutta. Kirpparilta on hauska ostaa pokkareita, etenkin englanninkielisiä, kun ne ei yleensä maksa juuri mitään. Plus oon ostanu melkein kaikki Himoshoppaajat ehkä viiden euron yhteishintaan, ja muutenkin aika tehokkaasti Sophie Kinsellan tuotantoa - ei kai niitä viitti kovalla hinnalla lähteä hankkimaankaan. Mut niitä on hauska lukea. Yritän mä lukea välillä myös klassikkoja sun muuta, mutta noi hömppärömaanit on vaan niin ihastuttavan... hömppää. Vähän ku romanttiset komediat, tulee hyvä mieli.

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

viikonloppu

Taas se aika vuodesta, kun alan miettiä Utsjokea. Ihan kummallista, että on paikkoja, joissa on pimeetä pari kuukautta putkeen, ja sit toisaalta valoisaa saman verran.

Yritin imuroida tänään. Imurin johto kävi mun kimppuun. En sit imuroinu.

Perjantai meni jotenkin niin töistä toipuessa, että lauantaina ihmettelin useempaan kertaan, että mitä päivää eletään. Hämmennystä lisäs se, että piti olla kahessa paikassa yhtä aikaa.

Lauantaina iski myös kamala tukkakriisi. On ihan tyhmää, ku laittaa tukkaansa vaikka kuinka pitkään, ja sit ei tykkää siitä, miltä se näyttää. Ja loppujen lopuks, onko sillä niin hirveesti väliä?

Leijonakuningas <3 Piti ostaa dvd, nyt hyllyssä on kuitenkin eka blu-ray. Onhan tuo hassun näkönen tuolla muitten joukossa, mut sittenpä on. Kuka ei rakasta Leijonakuningasta? Mua alko itkettää jo Circle of Lifen soidessa.

Ja tänään illan päätteeksi Mean Girls. Tykkään high school -huumorista ehkä vähän liikaakin, ja toi on jotenkin ... no, herttanen on ehkä vähän väärä sana, mut mä tykkään. Ehkä ne on stereotypiat ja niiden esiintuominen. Ja Tina Feyn huumori, hehe.

Muuten viikonloppu menikin Dirty Sexy Moneyn parissa, siinä meni sekin sarja. Eka kausi enemmän mun makuun, ekan kauden alku parasta koko sarjassa. Toinen kausi tuppas menemään aika vahvasti saippuan puolelle, enkä ihan hirveesti tykänny monestakaan juonenkäänteestä. Ja kaipasin Samaire Armstrongia. Mut Hyvin Vihainen Pappi oli kyl hauska, samoin se autonkuljettaja. Mut ehkä se ekan kauden rahalla mässäily ja Darlingien totaalinen ymmärtämättömyys tavallisia asioita kohtaan jätettiin ihan liian taka-alalle sarjan edetessä, ja mukaan tuotiin vaan koko ajan enemmän juonittelua, ja toki sitä saippuaa.

Herättiin tänä aamuna kaheksan jälkeen. Sit käännettiin kelloja. Eli seittemän jälkeen. Sellanen sunnuntai. Kolmen aikaan iltapäivällä oli hirveen vaikea uskoa, että kello on tosiaan vasta niin vähän. Ja silti nää illan tunnit on kadonnu jonnekin.

Mitä tapahtu sille miehelle, joka oli myymässä koko omaisuuttaan huutonetissä?

torstai 27. lokakuuta 2011

yksi mikrotukihenkilö mulle, kiitos

Parina aamuna on ihan vaan vähän tehny mieli jäädä nukkumaan. No onneks kohta on taas viikonloppu.

Ja argh, mikä työpäivä. Ei oo mua luotu asentamaan tulostimia ja muita härpäkkeitä. Sitä varten on mikrotukihenkilöt sun muut. Mut ei pakolla, huomenna taas hakkaamaan päätä seinään jonkun ihmeen laitteen kanssa.

Meillä on kummallinen tj. Maanantaina lähti toimistolta ja sanoi, että tulee seuraavana päivänä jossain vaiheessa. No tuli keskiviikkoiltapäivänä käväseen vartiks ja lähti taas. Tänään totes mulle, että ihmisellä pitäis aina olla liikaa töitä eikä kaikkea pidä yrittääkään tehdä (no mitä ku kaikki ei vaan työskentele stressin alla parhaiten?). Ja sitten istu mun huoneessa puol tuntia ja kävi läpi kouluhistoriansa, ja lastensakin koulut siihen päälle.

Sormi niin kipee, että meinaa itkettää. Ja kirjottaminen hankalaa, ku ei toi kymmensormijärjestelmä oikein toimi, ku yhellä sormella ei pysty ees näppistä koskemaan.

Mut onneks on Dirty Sexy Money. Eilen katottiin loppu ykköskaudesta. Kauden alku oli ehkä vähän parempaa, ihanan ulalla olevia ihmisiä.

Mun kännykässä kestää akku kaks päivää, kun sillä kuuntelee radiota 8-9h päivässä. Normaalitilassa lataan sitä max viikon välein.

Mielenkiintonen huomio excelistä: jos kirjottaa päivämäärän oikein, eli 27.10., se saa olla siinä muodossaan. Mutta jos kirjottaa 27.10, muuttaa excel sen muotoon lokakuun 27. Eräänlainen logiikka siinäkin.

Minne tää lokakuu on kadonnu?

tiistai 25. lokakuuta 2011

elämänasenteesta ja huonosta musiikista

Aamulla oli tosi pimeetä ja kylmää. Onneks työmatkalla ajelen Kuokkalan sillan yli ja pitkin rantaraittia. On vaan niin nättiä.

Tämän todettuani aamulla mietin taas hetken elämänasennettani. Kovin optimistiseltahan tuo ajatus äkkiseltään kuulostaa. Kuitenkin mä pidän itteäni huomattavasti enemmän pessimistinä. Asioista vaan löytää helposti niitä hyviäkin puolia, ja jos voi tehä asiat itelleen helpoksi, niin miksi tehdä niistä vaikeita? Paljon kivempi ajatella, että onpa kivan näköstä aamusin, sen sijaan että vaan kirois kylmyyttä.

Moneen asiaan ja tapahtumaan suhtaudun - no, välinpitämättömästi on vähän väärä sana. Mut jos asiat tapahtuu, ja niihin ei voi vaikuttaa, niin miksi valittaa turhaan siitä, mihin on päätynyt? Asioilla on kuitenkin taipumus järjestyä, ennemmin tai myöhemmin, tavalla tai toisella. Yks kaveri ei aikoinaan päässy kaupungin lukioon, vaan joutui lopulta lähtemään lähistöllä sijaitsevaan pikkukylän kouluun. Yllättäen löysikin sieltä oman alansa, ja nykyään tekee työtä, josta tykkää.

Oon sitä mieltä, että jokainen aiempi tapahtuma on vaikuttanu siihen, että oon just nyt just tässä. Että vaikka elämässä olis ikävämpiäkin aikoja, niin niilläkin on ollu tarkotuksensa. Uskon myös siihen, että jotkut asiat vaan on tarkotettu tapahtumaan ja toisia ei - en suoranaisesti ennalta määrättyyn kohtaloon, mutta johonkin sen kaltaiseen. Kotia ettiessä me jouduttiin pettymään useemmankin kerran, ku ei vaan löytyny sellasta paikkaa, jossa ois ollu hyvä olla. Lopulta tää asunto oli vaan yhen puhelinsoiton päässä, eikä tätä parempaa voi meille olla.

Elämänasenteeni muiden kanssa toimimisen suhteen on suurin piirtein "tee mitä haluat, kunhan et loukkaa muita toiminnallasi". Joskus luin pakanauskonnoista lehtijutun, ja totesin, että tuo on wiccalaisuuden "kultainen sääntö". Nauratti. En mä aina kavereittenikaan toimintaa tai ajatuksia ymmärrä, mutta tehköön ihan mitä haluavat, jos se heidät onnelliseks tekee. Kaikkien kanssa ei voi ajatella samalla tavalla.

Se siitä syvällisyydestä tällä kertaa.

Yllätin itteni tykkäämällä Chisun Sabotagesta. Ja nyt radiossa on sit alkanu soida Chisun Kohtalon oma. Ja mua ärsyttää. Se on taas sellanen kamala, sietämätön renkutus. Apulannan kanssa vähän sama juttu: Vääryyttä!!1! oli tosi hauska, ja sitten tuli Pihtiote - sitä samaa tekotaiteellista vääntöä, jota toi meininki on viime vuodet ollu.

En myöskään voi sietää Studio Killersin Ode to the Bouceria, jota kovin moni tuntuu hehkuttavan. Samoin Sak Noelin Loca People on aika järkyttävä. Eniten mua kuitenkin hämmästyttää Jenni Vartiaisen suosio: onhan se nätti tyttö ja laulaa kauniisti, mutta ei siinä mun mielestä oo mitään järisyttävän hyvää ja upeeta. Aika keskinkertasta musiikkia, kevyttä poppia ja yhdentekeviä sanotuksia (ja toki esim Nettiin, joka saa aikaan äärimmäisen suuren myötähäpeän sanotuksineen).

Vois joskus ehkä kattoa entiset sarjat ennen ku ostaa lisää hyllyyn kuumottamaan. Dirty Sexy Money on yhä muoveissa, ja tänään oli pakko raahata kotiin pari kautta Sarah Connorin Aikakirjoja. Jee, Summer Glau!

Luin tänään työhakemuksen ja cv:n, jotka oli kirjotettu exceliin. Ei niin tyylikästä. Nauroin varmaan pari minuuttia putkeen, kun joku ilmotti cv:ssään tehneensä lyhyitä työsuhteita vuosina 1889-1993.

Join kupin kahvia ja nyt tärisee kädet. Ja oikeestaan koko kroppa.

maanantai 24. lokakuuta 2011

rankempia tarinoita

Ei kannata hukata kännykkäänsä, kun siitä on akku loppu.

Boys Don't Cry. Eihän se kovin mukava elokuva ole, mutta kaikki tarinat ei voi olla. Eikä olekaan. Jos joku ansaitsee Oscarin, niin se on Hilary Swank tässä (ja minä en ees oikeestaan pidä Hilary Swankista). Kummallisia nuo pikkukaupungit ja niiden totaalinen suvaitsemattomuus.

Full Metal Jacket. Tykkäsin ekasta puolikkaasta enemmän, hieno tutkielma ihmisen käyttäytymisestä. Ja se loppu olikin sitten sodan järjettömyyttä. Mustaa huumoria ja hienoja kuvia.

Ei kai siinä muuta. Illat menee nopeesti, kun on päivät töissä.

Ei mua haittaa, vaikka meillä on ihmisiä viikonlopun yli. Mutta on se kiva, ku mahtuu kulkemaan omassa kodissaan miten haluaa. Olkkarissa oli kunnon leiri: neljä miestä, joiden nukkumapaikkoina oli sohva ja kaks patjaa. Hyvin ne sinne mahtu, kai.

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

chick flicks

Ah nää illat, jollon ehtii kattoa niitä leffoja, joita ihan ite haluaa. Tai oikeestaan chick flickejä. Tykkään trillereistä ja toiminnasta ja draamasta ja vähän kaikesta, mutta romanttisissa komedioissa ja romanttisissa draamoissa vaan on jotain, mikä iskee vähän liiankin kovaa. En ees tiiä, montako kertaa oon nähny Titanicin, The Holidayn oon kattonu parhaimmillaan kahesti putkeen (sen voi kattoa ihan millon vaan ja tulee hyvä mieli), He's Just Not That Into You on aivan liian ihana, 10 Thing I Hate About You samoin... lista jatkuis kyllä. Nää vaan tuppaa olemaan niitä helpoiten uudestaan ja uudestaan katottavia, helppoa ja hyväntuulista.

New York, I Love You. Aikoinaan kävin leffassa kattomassa Paris, je t'aime, ja ihastuin siihen totaalisesti. Tää kertoo olevansa saman leffasarjan toinen osa, eli ku en Pariisi-leffaa oo saanu, ni pitihän tää ainakin hommata. Ja tykkäsin. Tosi monesti tuli mieleen My Blueberry Nights, samalla tavalla kauniita kuvia, kaihoa ja yhtä aikaa iloisia ja surullisia asioita. Monen nuoren ohjaajan käsialaa, tavallaan elokuvanovelleja. Itse New Yorkia näkyy yllättävän vähän, ja lopun kuvakollaasi lähinnä ärsytti. Yllättävän nimekkäitä näyttelijöitä, ja melkein alko itkettää, kun viimeisessä "luvussa" Eli Wallach (n. 95v) ilmestyi ruudulle.

Anastasia. Foxin piirretty. Todellakin yks mun lempileffoja ikinä. En tiedä tästäkään, kuinka monta kertaa oon nähny. Laulut osaan ulkoa (osan sekä englanniksi että suomeksi), ja tietyn määrän vuoropuhelua muutenkin. Anyalla vaan on niin ihana asenne. Ja Dimitri on ihana, tai siis ihan tyhmä, mutta just sen takia ihana. Jos en ihan väärässä ole, mulla oli tää vhs:nä, eli oon kattonu tätä yli 10 vuoden ajan. Joihinkin vaan tykästyy.

Ja nyt käyn keskustelua itteni kanssa, että mitä sitä vielä kattois ennen ku rupee nukkumaan. Johonkin piirrettyyn oon aika varmasti päätynyt. Eka ajattelin Kaunotarta ja Hirviötä, sit rupesin pohtimaan Herkulesta ja Mulania. Ensimmäisen oon nähny ehkä miljoona kertaa (kattonu myös youtubesta kymmenen minuutin pätkissä, ku ei ollu vielä itellä), viimeseen oon tykästyny viime vuosina ihan tosissaan, vaikka sen ilmestyessä olin vähän vastahakonen. Herkules taitaa kuitenkin olla tän kerran valinta, koska Meg ja "I won't say I'm in love". Ja koska en oo kattonu sitä vähään aikaan. Oli muuten viimenen Disneyn klassikko, jonka kävin kattomassa leffassa, muistan yhä, että olin yksin ja vähän myöhässä. Ja kappas, ilmestyny samana vuonna ku Anastasia.

lauantai 22. lokakuuta 2011

lanit

Tältä näyttää meidän keittiö viikonlopun ajan. Ja mä istun olkkarissa oman koneen kanssa. Mitä sitä tekiskään ilman läppäriä?

Ja taas oon ilonen, että asutaan neloskerroksessa, kun oon kuulevinani ääniä parvekkeelta. Ehkä sieltä ei oo tulossa ketään sisään.


Ihana, kun saa alottaa viikonlopun ajoissa. Tosin meni taas pitkäks päiväks: ennen kaheksaa töihin, kahen jälkeen äitin luo siivoomaan (ja syömään), kotiin vähän päälle tunniks ja sit kaverin luo iltaa istumaan.

Mut olipa taas kiva istua kynttilänvalossa, juoda pari lasia viiniä (tai kahvia) ja jutella jokunen tunti.

Oon töissä lukenu ihmisestä, joka kertoi vaimonsa nimen olevan Jin Yang. Toinen asui Nallekarhuntiellä.

Mitä sitä tekis, jos sais kuukaudessa 10000e? Tai vaikka sen 3000e, joka Urpilaisen mukaan on pienituloisen raja. Minimitulot on siitä hyvä asia kokea, että ei tuu myöhemminkään ehkä paniikkia, ku näilläkin tietää pärjäävänsä.

torstai 20. lokakuuta 2011

koomamysteeri

Saa kyllä aika totaalisen kooman päälle tää töissäkäynti. Tänään kuuntelin radiota, ja vaihdoin kanavaa. Puhelimen reagointiaika vaihtoon on vajaa sekunti, ja sinä aikana onnistuin unohtamaan koko homman niin, että ihmettelin hetken ihan tosissaan, että miksi se kanava vaihtui.

Heräsin aamulla jälki otsassa. Ihan se näyttää siltä, että oon sen johonkin lyöny, mutta ei mitään muistikuvaa tällaisesta tapahtumasta. Loistavaa.

Oli salilla enemmän porukkaa ku oon ikinä nähny. Silti onnistuin suht sulavati kulkemaan siellä liikkeestä toiseen - joskus on sellanen tuuri. Joskus taas joku tunkee joka paikkaan, mihin yrittää mennä. Nyt on olkapäät ihan voimattomat.

En ihan aina jaksa ymmärtää muiden ajatustenjuoksua tuollakaan. On irtopainoja 1kg-10kg. Muutaman kerran oon todistanu sitäkin, että nää on järjestyksessä 1, 2, 3, 4, 6, 7, 5, 8, 9, 10 tms. Siis mitä on ihmisen päässä, kun se ei osaa ees numeroita? Toinen sit, kun tulee suihkusta, ja joku lähtee pukkarista ja jättää oven auki mennessään. Kyllä, mähän haluankin vaihtaa vaatteet tässä kaikkien näkyvillä. Argh.

Huomasin jossain vaiheessa miettiväni uskonnon opetusta. Sitä, mikä vika on uskovaisissa opettajissa ja minkä takia uskonto on vähemmän suosittu aine koulussa: se menee uskonnollisuuden opettamisen puolelle liian helposti. Uskonto on kulttuuriasia, ja historiaa. Jos opettaja on sitä mieltä, että Raamattu on kannesta kanteen kirjaimellisesti otettavaa, ei ihme, että oppilaat kapinoi. Pitäis osata keskustella, kyseenalaistaa ja ennen kaikkea antaa muidenkin kyseenalaistaa ja pohtia. Ei minkään oppiaineen tarkoitus voi - tai saa - olla opettaa kaikkia ajattelemaan samalla tavalla, vaan antaa ymmärrystä siihen, mitä muut ajattelevat ja miksi. Johan meni pohdinnaks.

Onneks huomenna on perjantai.

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

up, up and away

Vähän meinaa väsyttää. Jos näihin aikasiin aamuihin tottuis taas kohta. Tai opettelis nukkumaan päiväunet.

Join töissä ainakin viis kuppia teetä. Mun työhuone on vihdoin ihanan lämmin, ku siellä on pikkunen patteri täysillä. Ja toki mulla villatakki ja kahet villasukat.

Up - kohti korkeuksia. Söpöä. Vaihteeks näitä piirrettyjä, jotka tuntuu olevan paljon enemmän aikuisille kuin lapsille suunniteltuja. Ajatuksissa pudotetaan lapsi vahingossa taivaalta - kuinka mustaa voi olla! Mut minä tykkäsin. Okei mä tykkään kaikista piirretyistä. No en ihan kaikista, mutta aika paljon. Ja toi oli hyvä sekä juonellisesti että (Disney Pixarille uskollisesti) ulkonäöllisesti.

tiistai 18. lokakuuta 2011

pitkä päivä

Kuinka ärsyttävää voi olla, ku ajattelee jotain, mitä piti tarkistaa netistä, ja sit unohtaa sen seuraavan minuutin sisällä. Nyt mä sit mietin koko illan, että mitä ihmettä.

Kotoa töihin kaheksaksi. Töistä suoraan siskon luo. Kotio keräämään kamat ja salille. Sit ku pääsee lopulta kotio illalla, ni kello onkin muka jo puol kymmenen. Että sellanen päivä.

Tunsinpa oloni harvinaisen tyhmäks tänään. Yritin vaihtaa tulostimeen mustepatruunan. Eka tuijotin tulostinta vaikka kuinka pitkään ja yritin ymmärtää, missä ne patruunat oikein on. Sit ku keksin sen, jäinkin miettimään, että miten ne saa näkyviin. Sitten tuijotin uuden pakkauksen käyttöohjetta jokusen hetken, että sain sen patruunan käyttökelpoiseks. Sit yritin saada koneesta näkyville sen oikeen patruunan, ja meni vaikka kuinka pitkään ennen ku tajusin, missä se oikein näkyy. Joo. Mutta onnistuin lopulta. Tuli vähän sellanen fiilis, että tän takia mä en yleensä tee näitä ite.

Oon tossa työssä metsästäny ihmisten työnumeroita lukemattomia kertoja. Tänään hokasin, että eihän siinä oikeesti oo mitään outoa. Outoa on se, ku yrittää selvittää ihmisten henkilökohtasia sähköpostiosotteita. Sen joko tietää tai sit ei, se ei löydy googlettamalla.

Pari päivää sitten lehessä oli juttua kryptozoologiasta. Totesin, että jos me voitettais lotossa, ni mä voisin ruveta kryptozoologiks, eli näennäiseläintieteilijäks. Ois siistii.

Tänään oli toimistolla jotain remppamiehiä, ja jäin taas miettimään, että kyllä ihmiset tekee erilaisia töitä, ja että voisin mäkin periaatteessa tehä jotain tollasta fyysisempää työtä. Mut enpä tee. Äh, en minä tiiä.

Ja sit tanssittiin siskontytön kanssa Teddykarhujen huviretkeä. Ainakin mulle tuli kuuma.

maanantai 17. lokakuuta 2011

ensimmäinen työpäivä, taas

Töihin meno ärsyttää aina ihan sen takia, ku se on niin kamalaa säätöä. Sit ku tähän asti pääsee, ni ihan jees tää on. Okei, taas kuukauden työpätkä, mutta (ihan hyvällä) kuukausipalkalla ja vapailla työajoilla. Plus mun pomo on niin loistava hukkaamaan tavaroita, että tunnen sen seurassa itteni tosi järjestäytyneeks usein.

Mut kyllä huomaa, että syksy on tullu. Aamulla on jo kylmä, ku nousee sängystä. Ja se nouseminen meinas muutenkin olla hankalaa, kun sain eilen selän ja vatsan niin jumiin, että muun muassa nauraminen meinaa tehä kipeää. Ihan jees. Ja takareidet on ihan rikki, kävely on kivaa köpöttelyä.

Voisko joku opettaa mut venyttelemään säännöllisesti? Eilen oli ihan hauskaa, ku valitin tästä, ja sit Trendissä oli parin aukeaman juttu venyttelystä.

Sillalla mua vastaan käveli pitkä inttipoika ilman kantamuksia, ja sen perässä lyhyt tyttönen ison matkalaukun kanssa. Mietin hetken, että jos ne on samaa porukkaa, niin miks se poika ei ota sitä kantamusta. Sit mietin, että vaikka ne ei oo samaa porukkaa, ni miks se ei silti ota sitä?

Kotipihassa naapuri jäi pitämään mulle ovea auki. Tuli hyvä mieli :)

Mä vähän ootan perjantaita, ja viikonloppua muutenkin.

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

brittihuumoria ja Leijonakuningas-unia

Viinirypäle on viroksi viinamari. Viinimarja taas on jotain ihan muuta. Hämmentävää.

Eilen illalla punaviiniä ja juustoja. Mm. Oli myös ihan uskomattoman upea kuutamo, ihan harmitti, kun kuusta on ihan mahdotonta saada hyvää kuvaa, ainakaan pokkarilla. Nyt taas on auringonlasku värjänny taivaan jotenkin tosi pehmeäksi.

Punaviinin seuraksi looginen valinta oli Sideways. Viiniä, viinitiloja ja ei ihan suunnitelmien mukaan mennyt polttariviikko Californiassa. Triviasta luin, että leffan ilmestymisen jälkeen Pinot Noirin myynti nousi huomattavasti, sopivasti meilläkin oli Pinot. Olin ihan kateellinen niistä maisemista. Fiilistelyä ja erilaisia moraalikäsityksiä.

Toinen leffa oli The Italian Job vuodelta 1969. Suomenkieliseltä nimeltään Riehakas ryöstö. Siinä on taas suomentajalla ollu vähän turhan hauskaa, toisaalta tuo nimi kuulostaa ihan 60-luvulta. En kovin montaa yhtymäkohtaa löytäny vuoden 2003 Italian Jobiin. Näytti ihan 60-luvulta, ja etenkin brittiläiseltä 60-luvun komedialta. Komediapuoli mulle ei ihan napannu, voisin vähitellen sisäistää sen, mitä oon aika pitkään muille sanonu, eli brittihuumori ei vaan mulle juuri kolahda. Puolestapuhujat tuppaavat väittämään sitä mustaksi ja kuivaksi, mutta en mä niitä piirteitä juuri ikinä oo löytäny... Anyway, se Italian Job. Henkilöesittely jätettiin ihan mitättömyyksiin, jokusen kerran mietin, että oonko missannu jotain, ku en (taas vaihteeks) ymmärtäny, miten henkilöt liittyy toisiinsa ja tapahtumiin. Taitaa mennä niihin elokuviin, jota vähemmän tulee suositeltua kellekään.

Fast 5:a katsoessa muuten tuli esille se, minkä takia on vähän ärsyttävää katsoa sarjaa, jota joku muu tulee katsomaan kesken: tällä kertaa mä olin se ärsyttävä tapaus. "Miks se oli vankilassa?" "Mitä sukua ne on?" "Kuka toi on?" "Mitä se teki?" "Liittyykö noi toisiinsa jotenkin?" jne. Kyselyikä koko ikä. Tosin, onneks mä kysyn melkein joka leffassa vähintään kerran jostain hahmosta, että onko se näkyny jo aiemminkin. Ei vaan muista naamoja.

Erävoittoja salilla: sain nostettua 25kg painon reisiprässikelkkaan ihan ite. Yli olkakorkeuden. Prässi 75kg:lla saatto myös olla sellanen veto, että huomenna on jalat jumissa. Hienoa oli myös kahvakuulan kanssa painonsiirtoja tehdessä, kun koko kroppa vaan alko täristä. Ehkä vähän nestehukkaa alla siinä vaiheessa. Vähemmän hienoa taas, kun varjonyrkkeillessä kyynärpäästä kuului räsähdys ja siihen loppu ne lyönnit. Ois se kiva, jos nivelet ei ois ihan sekundaa.

Näin unta, että katoin Leijonakuningasta. Tosin kehitin siihen jonkun ihan oman alun, ja tajusin siinä unessakin, että en mä tällasta oo ennen nähny. Siinä oli muun muassa Ku Klux Klan.

Hämmentää hirveesti, kun Italiassa on noita Wall Street -mellakoita. Oon koko päivän miettiny, katottiinko me eilen joku videopätkä aiheeseen liittyen, vai missä mä oon nähny tapahtuman, jossa on suuri väkijoukko, joista yks yrittää saada pidettyä puhetta, mut saa vaan alotettua "Wall Street" muutamaan otteeseen, kunnes kaikki muut metelöi niin paljon, että sen on pakko hiljentyä. Olli ei muista, että oltais katottu. Enkä mäkään oikeesti muista kuulleeni niistä ku vasta tänään. Oon siis ehkä nähny unta aiheesta.

lauantai 15. lokakuuta 2011

pikkuinen shoppailureissu

Huomasinpa taas kaupungilla, että mulla on ehkä noin kolmen sentin mittaset hermot.

Tuli muuten sellanen hetki, että raha jotenkin menetti merkityksensä. Hintalaput näytti mitä näytti, ja kaikki se oli se ja sama, onhan mulla rahaa tilillä. Sen jälkeen totesinkin, että ehkä mä vaan lähen kotiin. Enkä ostanu ku kaks leffaakaan. Alkuperänen Italian Job vaan kummitteli taas hyllyssä, ni olihan se pakko ottaa mukaan. Ja Kuninkaan Puheen hinta oli tullu alas. Ja sain sentään bonukset kotiin.

Tytöt: uudet alusvaatteet voi tehä tosi onnelliseks. Mukavaahan tosin on se, ku liikkeessä todetaan, että ei meillä oo oikeen mitään sulle myytävää. Noh, jos noita ostoja vähitellen tekis, ni ei tuntuis lompakossakaan kerralla niin pahalta.

Leijonakuningas ilmesty blu-ray-dvd-pakkauksessa, eli kohta tulee myös pelkkä dvd kauppoihin. Jee. Sit puuttuis enää Tuhkimo, Peter Pan, Kaunotar ja Kulkuri, Viidakkokirja, Pieni Merenneito ja tuo Tangled. Ja sit nekään ei kaikki mahu hyllyynsä.

Mua väsyttää. Pari iltaa sitten kuulin päässäni keskustelua jollain kielellä, jota ei oo olemassa. Ei ollu kovin kivaa.

perjantai 14. lokakuuta 2011

juustoja ja swingiä

Nyt on jääkaappi täynnä ruokaa. Ja yks hylly pelkkiä juustoja. Hii.


Kuinka monella tavalla voikaan ottaa margariinia rasiasta? Miks se pitää ronkkia sieltä, tai iskeä veitsi pystyyn siihen, ku on valmis?

Memphis. Kyllä toi on ehkä mun lemppari näistä s-ryhmän paikoista. Jenkkiteema on kiva, ja ruoka hyvää. Mm, mozzarellatikut. Ja olin vähän järkyttyny, ku söin Chevre Burgerin, enkä jaksanu sitä loppuun. Minä. Mitä on käyny? Jälkiruoissa olis ollu ihanan kuulosta pekaanipähkinäkakkua, ja kyl ne suklaadippi, jäätelöannos ja pirtelökin kuulosti hyviltä, mutta ku ei maha vedä.

Ai nii. Laitoin Memphisiin joku aika sitten palautetta. Niiden kasvisruoat paistettiin seesamiöljyssä, ja jossain ruoka-annoksessa oli sit huomio, että tää öljy ei sovi kala-allergikoille. Olihan se pakko huomauttaa, että en mä kasvissyöjänäkään kyllä taho syödä sitä kalaista öljyä. Ei menny pitkä aika, ku lueskeltiin sitä menua netistä, ja se öljy oli vaihdettu! Jee.

Oon koko päivän eläny ihan lauantaissa. Eli tavallaan mä oon voittanu tässä yhen kokonaisen päivän.

On se kiva juuttuu aina yhteen artistiin. Muutaman päivän oon popittanu pelkästään The Veronicasia. Nyt sit soi Robbie Williams. En ehkä arvosta ihmisenä, mutta laulajana ihan mieletön. Ja noissa swingeissä (tässä on ny soinu Beyond the Sea, Do Nothin' Till You Hear From Me ja Mack the Knife) on ihan mieletön meininki.

torstai 13. lokakuuta 2011

how it should have ended

AAAAA, mun tossukoiden pohjasta lähtee paloja! Iski kriisi, ku rupesin vetämään niitä jalkaa. Nää kengät on ostettu keväällä 2002, kyllä niitten nyt kymmenvuotiaiks pitäis jaksaa! Muistan vieläkin, että oltiin iskän kaa kaupassa, ja mä iskin silmäni näihin, ku ne oli niin ihanan vaaleensiniset. Kuten varmasti tosta kuvastakin huomaa. Mut parhaat kengät ikinä.

Fast & Furious 5. Ihan viihdyttävää. Suunnilleen kaikenhan tuo oli velkaa Ocean's 11:lle, mutta kaikkea ei voi saada. Ja siinä ei ollu niin nättejä autoja ku jossain toisessa ton sarjan leffassa, josta katoin viimesen vartin. Kuulemma ehkä kakkonen. The Rockin ja Vin Dieselin yhteisesiintyminen ja etenkin tappelu nauratti, tuli mieleen Hulk vs. The Thing (Fantastic 4). En toki osannu päättää, kumpi on kumpi.

Samoin ton leffan aikana pyöri päässä HISHEn (How It Should Have Ended) Ocean's 40 traileri. Naurettiin ylipäätään joku aamu noille HISHEille vähän liikaa. "I'm Batman."

Avengersin ensimmäinen traileri <3. Marvel-leffa, supersankareita, Joss Whedon ohjaajana ja trailerissa soi Nine Inch Nails. Oo, liian monta täydellistä asiaa samassa paikassa. Ja niin, Tony Stark on yks parhaita hahmoja ikinä.

Siskontytön muskarissa oli tänään avoimet ovet. Muskarisoijia oli kolme, myös vierailijoita oli kolme. Mitä nyt me kaikki satuttiin olemaan samasta perheestä, otettiin sit koko suku mukaan.

Salilla tuntu vähän onnettomalta, ku tappelin penkissä tosissani, että ees 35kg nousi. Ei t
ullu mitään. Yleensä oon tolla tehny kevyesti kympin sarjan. Mut sit toisaalta, ristikkäistaljassa pistin molemmille puolille 20kg, ja tein sillä kympin sarjan. Jee, voittajafiilis. Sillon 9kk sitten en saanu tehtyä ristikkäistaljassa yhtään mitään.

Yks maailman surullisimmista näyistä on imuria karkuun juokseva kissa. Miten voi eläin olla niin säälittävä? Etenkin ku äitin kissa aikoinaan oli Viitasaaren kovin kissa.

Mut mitä peiliä mun pitäis uskoa, jos niissä kaikissa näyttää ihan erilaiselta?

Mun ruusut kuolee :( Huonoa tekoa. Yhtään ei johdu siitä, että mun lähellä kaikki kasvit kuolee.
Näin ne ekana aamuna oli piristämässä mua, maljakkona vesilasi ja vieressä mun aamutee <3

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

ruusuja ja ale-leffoja

Tänään multa kysyttiin paperit leffoja ostaessa ja ravintolan ovella.

Ruusuja olkkarin pöydällä <3 Kivaa.

Työkuvioista panikoidessa tässä on oikeestaan viime viikosta asti menny päivät. Huoh. Vakityö ois kiva.

Ja typerä Wong Kar Wai. En vieläkään oo nähny ku yhen sen leffan, ja nyt ostin taas pari uutta. Noku toinen oli sen ensimmäinen ja toinen taas In The Mood For Loven ensimmäinen osa, tavallaan. Ja puolustaudun kanssa sillä, että nuo on Rakkautta ja anarkiaa -leffoja, ja jotenkin tunnen niitäkin kohtaan suurta vetoa.

Anttilan ale-korissa on käsittämättömän hyviä leffoja järjettömän halvalla. Surettaa taas ihan oikeesti, ku niitä ei kannata toista kertaa ostaa kotiin. Ja noilla osastoilla pyöriminen saa ihan uusia piirteitä, ku ei tosissaan meinaa muistaa, mitä leffoja on jo kotona.

21 Jump Street :D Tuo sarja on niin monella tavalla niin väärin. Niin kasaria ku vaan voi olla. Siis varmasti on ollu kova hitti, ku ilmesty, en ihmettele yhtään, mutta... mitä tähän voi sanoa? Mut onneks Johnny Deppin tunnistaa kasvojen lisäks jo tossa vaiheessa äänestä ja äänenpainoista.

Päivällä kateltiin Tie. Siis The Road vuodelta 2009, ei La Strada vuodelta 1954, se kyl kelpais... Olipas aika synkkää. Maailma maailmanlopun jälkeen, jokainen on vihollinen, kunnes toisin todistetaan ja vainoharhaisuus elämäntapa. Oli Viggo kaukana Aragornin hohdosta. Kerrankin olivat jenkkileffassakin tajunneet, että kun on kylmä, niin sillon on takit kiinni ja hanskat kädessä. Mut vähän ahdistavaa. Alusta asti tajuaa, että ei tää voi päättyä hyvin. Ei missään ole sitä turvasatamaa ja hyvää paikkaa, johon päästään ja sitten kaikki ratkeaa. Lopun "happy end" olikin ihan turhan päälleliimattu, mihin se muka johtaa viisi minuuttia leffan loppumisen jälkeen? Ei ihan mun suosikkeja tämän tyyliset kuvat, mut kaikenlaista pitää katella.

tiistai 11. lokakuuta 2011

salitreenistä

Mä olen aina liikkunut. Pakon edessä, kun autoa ei ole ollut. Vielä lukioaikana kuljin linkillä talvisin ja muutenkin, kun kävely tai pyöräily ei huvittanut. Ammattikorkean aloittaessani totesin, että en todellakaan lähde julkisilla toilailemaan joka aamu. Matkaa kouluun oli noin 7km. Pyöräilin päivässä helposti 15-20km. Tähän aikaan mulla oli reisissä ihan hervottoman kokoiset lihakset, minihame päällä jalkojen jännitys näytti joko huvittavalta tai kamalalta, riippuen siitä, millä tuulella olin.

Sen sijaan mä en ole ikinä harrastanut liikuntaa liikunnan vuoksi. Ala-asteella oli yhtenä kesänä pesiskoulussa, mutta siinä se sitten olikin. Joukkulajit ei vaan oo mua varten. Eikä oikein muukaan, en ikinä kokenut kiinnostavaksi sitoa itteäni mihinkään säännölliseen liikuntaharrastukseen, sen sija
an siirryin musiikin pariin jo ala-asteella.

Ihan lapsena oli (kuvista päätellen) jopa pelottavan laiha, siinä oli takana maitoallergiaa ja sairasteluja - vielä nykyäänkään en kipeänä pysty syömään. Sen jälkeen en kuitenkaan ole missään vaiheessa ollut linnunluinen, vaikkakin hoikka. Muistan ala-asteelta, että en tahtonut käyttää hihattomia paitoja, koska mun kädet oli kovin laihat.

Lukioaikoina innostuin lenkkeilystä, ja abivuoden keväästä amkin alkuun lenkkeilinkin parhaimmillaan 10km lenkkiä joka toinen päivä. Sitten alkoivat nuo koulumatkapyöräilyt, ja lenkkeily ei ymmärrettävästi tuntunut enää niin olennaiselta, eikä siihen aikaakaan ollut enää samalla tavalla.

Kesällä/syksyllä 2007 alkoi olemattomat olkapäät häiritä mua. En siihenkään aika
an ollut lihakseton - jo lukiossa mulla oli jostain syystä hämärästi näkyvät hauikset ja selkeät vatsalihakset (joista kiitos on kuulunut pitkälle huilunsoitolle), myös mun pyöräily oli jotenkin niin kokonaisvaltaista, että kylkiinkin sattui joinain päivinä. Mikään arkiliikunta ei kuitenkaan auttanut siihen, että yläselässä ei ollut minkäänlaista lihasta, ja kun pidin käsillä kiinni esim jaloistani ja rentoutin olkapäät, jäi olkapään ja olkavarren väliin kovin suuri kolo.

Samaan aikaan äitillä alko olla ongelmia ensin polvien ja sitten selän kanssa, ja todettiin yhessä, että liikuntahan näihin kaikkiin vaivoihin parhaiten auttaa. Kesä sauvakäveltiin ja syksyllä mentiin uimahallin kuntosalille. Tuo kuntosaleiluhan oli melkoisen laiskaa, kerran viikossa, ja jos jonain viikkona ei huvittanut, jätettiin väliin. Aikamoisella teholla niinä harvoina kertoina kuitenkin sai tehtyä, ja jossain vaiheessa talvella totesin sovituskopissa näkeväni yläselkäni lihakset.

Syksyllä 2008 alkoi koulussa uusi Löydä oma liikuntamuotosi -opintojakso. Ilmais
ta liikuntaa ja helppoja opintopisteitä - mikään ei pystyny estämään mua ilmottautumasta. Tunteja oli yleensä kahdesti viikossa, käytännössä joka kerta eri laji, ja ilmoittautua sai aina, kun kiinnosti. Taisin kiertää melkein jokaisen lajikerran. Mieleen on erityisen positiivisesti jäänyt miekkailu, seinäkiipeily (jota tosin rakastin jo lähtökohtaisesti) ja nyrkkeily. Ah sitä tunnetta, kun pari tuntia hakattiin ilmaa ja säkkiä, ja kolme päivää myöhemmin oikeasti itkin kotona, kun en pystynyt edes käsiä liikuttamaan. Täsmätreeniä yläselkään, olkapäihin, käsivarsiin... Toisin sanottuna, ehkä ainut asia, jota kaipaan nykyiseltä salilta, on nyrkkeilysäkki.

Kerta viikkoon kuntosaliharjottelu jatku tässä rinnalla, välillä enemmän ja välillä vähemmän aktiivisesti. Noita eri lajeja kesti pitkälle kevääseen 2009. Jossain vaiheessa kesällä kävin Satsin tarjoamalla ilmaisella treeniviikolla, ja totesin viimeistään siinä vaiheessa, että vaikka Pumpit ja Attackit onkin ihan kivoja, ei musta ole ryhmäliikuntatunneille jonkun muun määrääminä aikatauluina.

Kesällä kuvioihin tuli mukaan myös urheileva poikaystävä - joka kaiken huipuksi asui Keltinmäessä, siinäpä sitä pyöräilyä sitten vasta tulikin. Salikertoja oli viikossa yhdestä joskus harvoin jopa kolmeen.
Alkuvuodesta 2009 mäkin onnistuin kehittämään itelleni alkeellista saliohjelmaa, kun käytiin aktiivisesti salilla kolmesti viikossa. Käytiin käytännön syistä kolmella eri salilla, jokaisella kerta viikkoon, ja joka salilla oli omat vahvuutensa ja heikkoutensa.

Kummasti se kanssaeläjän elämäntapa vaikuttaa omaankin, ollaan tässä runsaan kahden vuoden aikana tsempattu toisemme salille kerran jos toisenkin, kun toista ei muka ole huvittanut (tai mä nyt jään kotiin, jos oikeesti ei yhtään huvita, mutta kuitenkin). Usein puhutaan siitä, miten parisuhteen alottaminen lisää painoa, me jätettiin tuo vaihe suosiolla väliin. Sen sijaan eräskin mun kaveri on mulle sitä nauranu, miten nainen yleensä omaksuu miehen ruokailutavat, mutta meillä mä ujutin oman suhteellisen terveellisen ruokavalioni Ollin elämään. Kokeili se jopa kasvissyöntiä kuukauden ajan.

Muutettiin Kuokkalaan, ja uusi sali löytyi nopeasti alle puolen kilometrin päästä. Tuollainen äijäsalihan se on, irtopainoja, penkit ja telineet. Mulla oli salimotivaatio aika alhaalla, ja sinnittelinkin reilusti päälle puoli vuotta 10 kerran kortilla, joka viikko kun ei huvittanut lähteä salille ollenkaan.

Vuoden alussa jäin (taas) työttömäksi, ja jollainhan nekin päivät piti täyttää. Sitouduin siis ekaa kertaa ikinä kuntosaliin, ja ostin itelleni puolen vuoden kortin. Nyt on aika tasan 9kk aktiivis
ta salitreeniä takana, pyrin käymään kolmesti viikossa. Välillä se menee kivuttomasti, välillä olen tyytyväinen, jos saan raahauduttua tuonne kahdesti. Nyt on taas motivaatio vähän hukassa, mutta ehkä se jostain taas löytyy.

Tän yhdeksän kuukauden aikana oon muun muassa kasvattanut itelleni rintalihakset. Aloitin tammikuussa niitten kanssa ihan nollasta, nyt olen onnistunut tappelemaan jo 42,5kg ylös. Pieniähän kaikki mun painot on, mutta tuokin 80% mun omasta painosta, joten kai sitä voisi huonomminkin mennä.

Oon myös hirmu ilonen siitä, että kun silloin neljä vuotta sitten aloitin sivuvipunostojen tekemisen, sain tapella tosissani, että sain 3kg painot liikkumaan. Nykyään teen noita joko 6kg tai 7kg painolla. Ja kyllä hartiatkin on sen huomannu. Takit kinnaa hartioista ja yläselästä, ja huomaan jopa peilistä muutoksen. Oon aina ollut vähän alapainotteinen, joten hartioiden kasvaminen lantion kanssa samanlevyiseksi teki musta paljon sopusuhtasemman.

Nykyään mulla näkyy naiseks varmaan aika paljon lihasta. Jotkut lihoo pelkästään ruoan katselemisesta, mä kasvatan lihasta pelkästä painojen ajattelemisesta. Erottuu lihaksia vatsasta,
hartioista, rinnasta, yläselästä, ojentajista, hauiksista, reisistä, pohkeista... Joinain päivänä paremmin, joinain huonommin. Pumpissa etenkin hauikset tuppaa olemaan vähän vähemmän naisellinen näky.

Mua aina huvittaa, kun luen vakuutteluja siitä, että naiselle ei vahingossa kasva näkyviä lihaksia. En mä ihan tällasia hauiksia oo ikinä tavoitellu tai tienny treenaavani. Mut jokainen kroppa reagoi eri tavalla, ja Ollihan sen joskus sanoi - ei tää nyt oo ihan täysin vahingossa tapahtunu, vaan kyllä mä aika aktiivisesti oon töitäki tehny.

Joo, tällanen teksti on ihan turha ilman niitä kuvia. Mut mitenkäs niitä otat, kun oot yksin kotona? Voin pistää Ollin joskus kuvailemaan pumpissa olevia lihaksia :D Yksi yritys kuitenkin:

Vatsahan siinä lähinnä näkyy, ja sekin aika huonosti, mutta käsistä ja hartioistakin voi jonkinlaista ajatusta saada. Peilikuvat kunniaan.

Johan oli asiaa.

maanantai 10. lokakuuta 2011

ihmissuhdeketju

Mulla on takana ei-niin-kivasti päättynyt ihmissuhde. Eräs ihminen siis kohteli mua kovin huonosti. Kerroin jokin aika sitten yhdelle kaverille tästä tapahtumaketjusta. Hän on siis jonkinlainen kaveri myös tolle toiselle osapuolelle.

Kuulin vähän aikaa sitten, että tämä kaveri oli pistänyt hetkellisesti kaikki välit poikki tuohon toiseen ihmiseen.

Olin otettu.

Yhä tulee hyvä mieli, kun tätä ajattelen. Ja hyvä mieli tulee myös niistä kaikista muista rohkaisevista ja vihaisista sanoista, joita kaverit ja ystävät on asiaan liittyen lausuneet.

päivähoitopaikkana

"Mut lasketaanko sitä, jos näki koko yön niin paljon unia, ettei kerenny nukkua?" Ei kai sitä muuta voinu aamulla sanoa, kun oli nukkunu yli 9h, ja silti nouseminen tuntui mahdottomalta. Näin muun muassa unta bloggaamisesta. Keräsin siinä blogimerkintään toisiaan kumoavia laulujen nimiä. Niinku Nelly Furtado - Turn off the light ja Enrique Iglesias - Don't turn off the lights. Siinä unessa niitä toki oli paljon enemmän.

Tähän liitten sanaparvi, joka kummastuttaa mua tosi pahasti: horrible ja horrific on molemmat pahoja asioita, samoin terrible, mutta terrific sen sijaan on hyvä juttu. Miksi?


Note to self: älä kiharra otsatukkaa. Perjantaina kokeiltu, tulos oli vähän kuin äitin 80-luvulla hommattu permanentti. Muuten lämpörullat on kyllä ihanat. Tarpeeks kun oli aineita päässä (kampausnestettä ja hervoton määrä lakkaa), niin munkin tukka oli vielä seuraavana päivänä harjauksen jälkeen laineilla. Ja oikeestaan vielä tänäänkin

Torero: Kivoja tarjoilijoita. Espanja ei vaan taida olla ihan mun juttu. Ei espanjalaiset leffat, ei espanjalainen ruoka. Hyvää oli joo, mut tais tuo jälkiruoka - crema catalana - jäädä mun lemppariks silti, ja jonnekin muualle kyllä meen syömään, jos ite saan päättää. Oli kuitenkin siskontyttöä ajatellen hyvä paikka, pikkuinen oli ihan innoissaan. Ja ne tarjoilijat oli tosiaan kivoja.

Pari tuntia sitten mun puhelin soi jossain. Seurasin sitä ääntä eteiseen, ja sit vaan seisoin siellä eteisessä, ku en tienny yhtään, missä se puhelin on. Sit se soiminen loppu. En sit vastannu. Se oli hattuhyllyllä. En todellakaan tiedä, miksi.

Toimittiin päivähoitopaikkana, kun kaveri joutu remonttievakkoon. Hyvä päiväohjelma: kahvia, leffa, lasagnea, kahvia ja karkkia, leffa. Hyvä tekosyy mullekin olemaan tekemättä mitään.

The Social Network. Trent Reznor <3. Ihan Nine Inch Nailsiltahan se tossakin kuulostaa, mutta kyllä kelpaa. Näin toisella katsomiskerralla mäkin ymmärsin heti alusta lähtien, että kahta oikeusjuttuahan siinä tosiaan kuvataan rinnakkain. En vaan sillä ekalla kerralla pystyny niin nopeesti yhdistämään kasvoja ja nimiä tapahtumiin. David Fincherin kädenjälkeä en vieläkään erityisesti erota, mut hyvä leffahan tuo on. Mark nyt sattuu olemaan ihan sietämätön hahmo, mutta niin sen vähän kuuluukin.

He's Just Not That Into You. Mikä ihmeen Jätä se! Älä tuhlaa aikaasi vääriin miehiin? Ehkä kamalin suomennos ikinä. Harvinaisen typerä ainakin. Mut tää on niin mun lemppareita. Tai siis Gigi ja Alex on mun lemppareita. Scarlettia en jaksa oikein missään (Iron Manissakin tekee tiukkaa), Jennifer Connelly on aika inisijä, Aniston taas ei mainittavasti osaa näytellä, ja sama pätee Ben Affleckiin. Ja ne alun naisten tekosyyt toisilleen on ihan parasta, samoin kuin vastaavat avautumiset keskellä leffaa. Vähän vaan ärsyttää, kun koko leffan ajan hoetaan, että ei se ole niin helppoa, ei kukaan saa mitä haluaa, ja lopulta kaikki miehet kuitenkin muuttaa mielipiteensä. Mut minkäs teet, oon ihan hymy korvissa aina, kun Justin Long tulee palauttamaan sitä kallisarvoista mainoskynää.

Joku randomi lisäs mut Google+:ssa. Johan on. Pitäiskö sinnekin joskus päivittää jotain?

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

karaokea ja taidekuvia

Kavereita ja punaviiniä. Taidekuvausta pokkarilla, ja nyt se kamera on jossain omilla teillään... Karaokea lähikapakassa, ja uskomattoman pitkät karaokejonot. Ihan hermo meinas mennä.

Sytytettiin ekaa kertaa tänä syksynä kynttilärivistö ikkunalle. Nättiä.

Olipa se karaoke nyt taas jännää. Aina Timeen mennessä sanon, että mua ei sit saa päästää laulamaan, ja aina mä sinne vaan eksyn. Nyt sit lähettiin ihan asioiksemme. Karaoke on vähän pelottavaa. Siinä kuulostaa joskus tosi hyvältä, mut todennäköisemmin kamalalta. No, onneks on aina huonompiakin.

Perjantaina kuohuviiniä, eilen punaviiniä. Tulee jotenkin melkein aikuinen olo, ku viini maistuu niin hyvältä. Viinin juominen piti oppia, mut sen jälkeen siitä kyllä pitää.

(Jaa, omilla teillään oli tällä kertaa tietokonepöydällä. No en mä nähny!)

Ja onpa taas hieno tunne, ku rupee lisäämään kuvaa, ettii sen jostain kansioista ja kaikki on valmista, ja sit sen sijaan, et painais "lataa kuva", painaa "peruuta".

Tää ei oo taidekuvaa, tää on vaan huono suklaakeksikuva. Illalla ne sai vielä serpentiiniä kaveriks, tuli vappu keskelle syksyä.



Ja nyt mulla sit soi päässä Lauri Tähkä.

Ps. ARGH, fonttikoot. En ymmärrä, minkä takia tän bloggerin on niin kamalan vaikeeta ymmärtää, missä koossa mä haluan tekstini julkaista. Ja että se sama koko vaikka tarkottais samaa asiaa joka kerta.

lauantai 8. lokakuuta 2011

Bran synttärit

Kotimatkalla sit totesin, et jos on juonu neljään tuntiin pari lasia kuoharia, drinkin ja pari lonkeroa, ei ehkä kannattais ajaa kovin kovaa. Ajoin silti. Se oli kivaa.

Ah, Bran synttärit. Olin avec. Jee. Oli kivaa. Ja oli kivaa tulla kutsutuksi. Joo kysyivät taas paperit. Mut sisällä sitten odotti ilmanen narikka, kuoharilasi ja kutsuvieraskassi. Eli krääsää ja kolme drinkkilippua. Kiva, ku oli sen verran hiljasta baarissa, että ei tullu huono omatunto, ku tilas taas tyyliin "jotain, jossa on kookosta". Drinkki maistu appelsiinille ja jälkimaku oli kookos. Mmm. I like. Sit söin sipsejä koko illan.

Jännä, kun menee yheksältä baariin, ni ennen kahtatoista on jo ihan "mähän oon ollu täällä vaikka kuinka pitkään".

Tanssi <3. Hauskaa, kun oli yhtä suurieleistä tanssiseuraa, ku ite on. Joillakin on se taito käyttää kroppaa ties miten.

Minä <3 savukone. Savukoneet on ihania. Ja ne saippuakuplat oli ihan kivoja kanssa.

Stalkkaajat saa ilmottautua :D Saa tosin myös stalkata vaan, jos ei muka halua. Joo.

Tein 48+48 suklaakeksiä, eli 96 suklaakeksiä. Jos mä niistä saisin huomenna otettua kuvan, ku ne on hienon näkösiä.

Ostin lämpörullat ja tein sit kiharat. Näytän yhä nukelta kiharoissani. Minkäs teet. Ihan jees.

Viime yön myrsky oli jotain hienointa pitkään aikaan. Oli vaan pakko mennä parvekkeelle ihmettelemään sitä. Myrsky on hienoa katsella sisältä, mut aina on pakko mennä kattomaan lähempää, ja jotenkin olis aina myös mahtavaa olla siellä ihan myrskyssä mukana. Ulkona siis.

Aamulla oli melkosen huono päivä, mutta kyllä se tästä päivän mittaan parani aika paljon. Oli salia ja siivousta ja hyvää ruokaa ja leipomista ja laittautumista ja biletystä.

Tämä oli ajatuksenjuoksua. Siksi se on totaalisen epäkronologisessa järjestyksessä. Saa kertoa, jos on kummallisia kirjotusvirheitä. Ne lonkerot meinaa nousta päähän tässä.

torstai 6. lokakuuta 2011

kriisiä kriisin perään

Ulkonäkökriisi. Miksi juhlia ei järjestetä aamulla, kun aamulla olis paremman näkönen ku illalla? Miksi eri peileissä näyttää erilaiselta? Miksi mä keksin leikata tukkaani sellaisella hetkellä, ku mikään muukaan ei onnistu? Ja miksi, oi miksi tukka on salilla sillein, ku mä haluisin sen olevan aina, mut miten se ei yleensä koskaan suostu asettumaan?

Ei pidä alkaa suunnitella seuraavan päivän vaatteita, kun mikään ei näytä hyvältä.

Hauikset on kipeet. Mut sainpa tehtyä pitkästä aikaa askelkyykkyä, ei enää satu varpaaseen *koputtaa puuta*.

Söin suklaamunkin. Nam.

Meinasin ostaa punaviinin, jonka etiketissä oli mäyräkoira. Ihan vaan, ku se oli niin hauskan näkönen. Mut sit se olikin muovipullo. Hyh. Jotenkin ihan väärin. Ostin sit sellasen, jonka etiketissä on kanoja.

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

tuskamusiikkia

Päädyin youtubessa jotenkin sellaseen videoon, että kaikki ehdotukset oli kantria. Pelkkää kantria joka puolella. Kantria kantrin perään. Meinas iskee paniikki. "Just gonna go home, lie down, and listen to country music. The music of pain."

Miten on mahollista, että mun tukka on nyt punasempi ku pari viikkoa sitten? Latvat, argh. Oli hauska, ku totes kaupungilla joskus, että vois mennä sovituskoppiin ihan vaan kattomaan, miltä tukka näyttää kokonaisuudessaan. Toi punanen kasvaa pois vielä seuraavan ikuisuuden, ei viitti niin paljoa kuitenkaan leikata pois, että se häviäis.

Oon jotenkin innostunu väkertämään päähäni lettejä. Kun oon vihdoin oppinu tekemään kalanruotoletinkin. Ja kun tuo otsatukka tuppaa olemaan aika usein tiellä, ni sen voi letittää sivuun. Myös siskontytön mielestä mun letit oli tosi kivat, niistä oli helppo pitää kiinni ja roikkua.

Tänään oon vaan kerran (tai kaks) hukannu kännykkäni. Tai en välttämättä hukannu, mutta en löytäny. Mun kotoa lähteminen on jotenkin hankalaa aina, yleensä hukassa on vähintään puhelin, avain, puhelimen kuulokkeet, lompakko tai huivi. Tai hanskat. Tai kengät. Tai laukku. Vaikka näillä kaikilla pitäis olla aina ihan omat paikkansa, mutta silti. Ei käsitä. Etenkin kenkien hukkaaminen on ollu jännä kokemus. Kai ne jostain syvennyksestä muitten alta sit löyty.

Hohhoi. Dirty Sexy Money polttelee hyllyssä. Siihen aikaan, ku se tuli telkkarista, en tienny ketään muuta, joka sitä ois kattonu. Se oli sitä käsikirjottajien lakon aikaa, ku jaksoja ei vaan tullu ulos. Ja se Dexterin kolmoskausi pitäis ny kattoa loppuun nopiaan, vaikka sit surettaakin, ku tahtois kattoa lisää, ja seuraava kausi on vähän turhan kovissa hinnoissa vielä.

tiistai 4. lokakuuta 2011

elokuvaa ja edunvalvontaa

Puhelinkammopäivä. Ties sun mitä ois voinu saada aikaan, mut ei vaan voinu ottaa puhelinta ees käteen. Nää päiväthän oli erityisen käteviä puhelintyötä tehdessä.

Kyllä mä vaan tykkään syksystä. Kotoa lähtiessä tuli vettä ja tuuli - mua vaan hymyilytti. Illat on niin uskomattoman mustia, ja (varsinkin) satamassa on upeen näköstä.

Hukassa oli lähtöä tehdessä vain vyö ja silmälasit. Lasikotelon arvelin olevan yhessä laukussa, se laukku vaan oli hukassa. Keskustasta kotiin lähdessä taas hyppäs hetkellisesti sydän kurkkuun, kun rupesin miettimään ihan tosissaan, että pitäiskö mulla olla jotain muutakin ku laukku mukana. En oo vielä ainakaan keksiny, että jotain puuttuis.

Elokuvaa ja edunvalvontaa -kiertue, eli Akavan erityisalat ja Missä kuljimme kerran. Ruotsinkielistä suomalaista elokuvaa, jännä. Mulla kesti vähintään puol tuntia leffan alusta, että ymmärsin, kuka on kukakin, ja miten ne hahmot liittyy toisiinsa. Olis ehkä avautunu enemmän, jos olis enemmän perehtyny maailmansotiin ja etenkin niitten vaikutuksiin Suomessa. Ajoittain vähän jännää leikkausta, mutta ihan katsomisen arvonen kyllä - tosin pitänee myöntää, että en olis menny kattomaan oma-alotteisesti. Ja ah, 20-luvun tyyli.

Tulipa taas tyhmä olo, ku kuunteli edunvalvonta-asiaa ja tajus jossain vaiheessa, että ei oo yhtään sisäistäny, mitä on kuunnellu. Jos on ees kuullu. Huoh.

Joku tyyppi rupes puhumaan mulle Anttilan leffaosastolla. Mietin seuraavan tunnin ajan, että tunnenko mä sen jostain. Päädyin siihen, että en varmaan, ku ei se moikannu tai mitään, kysy vaan yhtäkkiä, että meinaanko tulla huomenna alennusmyynteihin. Ja ny alko taas häiritä, että ei kai se mistään tuttu ollu. Ei kai. Terveisin historiallisen huono kasvomuisti.

Sokoksen dvd-osastossa on pari pahaa vikaa. Ensinnäkin se on ihan säälittävän huono. Toisekseen, sen kerran, ku siellä olis jotain hyvää, ni ne on jotain tv-sarjoja, joista on vaan satunnaisia kausia. Ärsytti. Mut on huomattavan hauskaa, kun ostaa leffan kirpparilta kolmella eurolla, kävelee lähimpään kauppaan ja näkee sen saman leffan hyllyssä kuudella eurolla. Hah.

Radiossa soi Don Huonojen ja Apulannan Vapaata pudotusta. Pakko myöntää, että kuulosti ihan törkeen hyvältä. Enemmän Don Huonoja kuin Apulantaa, mikä on kovin positiivinen asia. Donkkareista oon aina pitäny - varhainen tuotanto on niin absurdia, ettei mitään rajaa - ja vanha Apulanta iskee, samoin tuo uusin sinkku on mun mieleen.

Ja tähän ihastuin kovin. Christina Perri - Jar of Hearts. Oon muutamaan kertaan kuullu radiosta ja aina vaan kuulostaa hyvältä.

Ja kalenteri kummallisesti täyttyy. Pitäis varmaan jossain vaiheessa taas hommata kalenteri, kun nyt mennään lähinnä muistilla ja facebook-viesteillä ja -eventeillä.

Oon taas ihan blaablaablaa. Ja mietin aina päivällä, että jotain vois kirjottaa, enkä sit todellakaan enää muista, mistä oli kyse, ku pääsen vihdoin tähän vaiheeseen asti.

maanantai 3. lokakuuta 2011

joululauluja

Herätessä päässä soi "hiljaa leijaa maahan hiutaleet / kimmeltäen matkallaan". Join sit ihan sen kunniaks jouluteetä. Pari tuntia myöhemmin soi "joulupuu on rakennettu, joulu on jo ovella". Niin...

Eilen join aamuteen parvekkeella. Taitaapa olla viimenen kerta tänä vuonna. Ei siellä ees niin kylmä tuntunu olevan, vaikka mittari näytti vaan kymmentä astetta.

Unessa söin muun muassa kenkiä, repun hihnoja ja urheiluvälineitä. Kaupassa.

Ja sit lisää sitä Dexteriä. Kakkoskausi loppu, eli kolmoskauteen, sitä en oo vielä nähnykään. On vähän väärin, että sarjassa sisaruksia esittävät ihmiset on tosielämässä pariskunta. Vielä enemmän väärin tosin olis, jos sisarukset esittäis pariskuntaa...

Dexter on sillä tavalla harvinainen sarja mulle katottavaks, että sitä tehään yhä. En mitenkään enää tykkää kattoa sarjoja telkkarista, paras vaihtoehto mulle on se, että ostan kaikki tuotantokaudet kerralla.

Huomenna olis yks leffailta. Unohan sen ihan koko ajan. Oon tänäänkin muutaman kerran jääny miettimään, että missähän mun oikein pitäis olla ja millon... Voivoi.

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

lettukestit

Eilen oli hikka kuudesti.

Yöllä oli upea sumu. Hernerokkasumu. Näkyvyyttä ei ollut montaa metriä. Epätodellinen tunne.

Tein kahden litran lettutaikinan. 12 kananmunaa. Oli sitä aika paljon. Ja kyl sitä sai paistaakin pitkään. Ja sit ne kaikki vaan meni. Totesin taas sen, että tän takia kaikkia taikinoita voi vähän modata terveellisemmäksi. Jauhoista 40% valkoista vehnää, 40% grahamia ja 20% soijajauhoja. Ei sitä mausta huomaa. Mun mokkapaloissakin on huomattava määrä grahamia ja soijaa. Jos pitää syödä paljon, ni ehkä se on parempi, että ei syö pelkkää valkoista vehnää.

Black Dynamite. Öööö... ...? Ehkä on vaan parempi, että en sano kummemmin mitään. Jos olis kattonu enemmän ton tyylilajin leffoja, ni parodiakin olis enemmän avautunu. Ja nyt hieman kärsi keskittyminen, kun paistoin lettuja samaan aikaan.

Lisää Dexteriä vaan. Kakkoskausi, ja yh, kun mä inhoan Lilaa.

Rumassa oli Blues Brothersit! Kaks miestä, mustissa puvuissa, aurinkolasit ja hatut päässä. Olin ihan liekeissä niistä, ja kukaan muu ei tajunnu. Rumassa on enemmänkin noita kummallisia ilmestyksiä. Joku kerta siellä oli 80-luvun henki: pariskunta, joka ilmesty lattialle, kun Michael Jacksonin Thriller alko soida, ja katos, kun se loppu.

On taas niin kipeenä kaula ja hartiat, että ei mitään rajaa. Ja olkapäät
. Ja vähän kaikki.

Ps. Mun tekee kamalasti mieli sipsejä. Mun. En oo syöny sipsejä moneen vuoteen oikeestaan, nyt tässä viimesen vuoden aikana oon alkanu niitä napsia, jos jossain on ollu tarjolla, ja tässä sitä ny sit ollaan.

lauantai 1. lokakuuta 2011

hikka

Hikka kolmannen kerran tänään, ARGH.

Päässä alko soida Saku Sammakko, ja vietin sit aikaa ihan tietoisesti yrittäen muistaa sitä kokonaan. Kaheksan säkeistöä muistin, ei kai niitä enempää oo? On muuten aika mielenkiintonen viesti siinäkin laulussa, lastenlauluksi...

Onneks mulla on maailman paras hiusharja. Se on ehkä aika iso ja karun näkönen, mutta selvittää takun ku takun, eikä isotkaan takut satu. Yhteensä mulla on kolme harjaa (joista tosiaan lähinnä sitä yhtä käytän...), joista aina vähintään yks on kateissa. Usein kaks. Enkä muuten ikinä muista ottaa harjaa mukaan, jos lähen jonnekin. No, hyvä ku pääni muistan.

Viskoin salin saunassa kiukaalle melkein kiulullisen vettä ja heitin selälleni ylälauteelle. Ah. Taas yks äitiltä opittu tapa: kun kerran mennään saunaan, ni sit pistetään kunnolla kuumaa ja ollaan siellä kans, eikä heti kipitetä pois.

On muuten mielenkiintonen tunne, kun löytää kaapistaan farkut, joiden olemassaoloa ei muista. Tein sen tänään taas. Noista sentään on jonkinlainen muistijälki, mutta yhet farkut mulla on nytkin käytössä, joiden ostamisesta ei oo minkäänlaista muistikuvaa. Kai ne joskus jostain on hankittu.

Jee. Hikkakin meni ehkä pois.