sunnuntai 23. joulukuuta 2012

porkkanalaatikkoa

900 g porkkanoita. 2 litran kattila.

 

Ois kai ne isompaankin kattilaan voinu laittaa. Toisin sanoen, tälläkin hetkellä multitaskaan, kipittäen vähän väliä keittiöön, jos kuulostaa siltä, että kiehuu yli.

On se kyllä eräänlaista näiden jouluruokien kanssa, kun kaikki pitää tehä ite, piparitaikinasta laatikoihin. Lanttulaatikko sentään tulee valmissoseesta, mutta porkkanalaatikkoon pitää porkkanatkin keittää ite. Vois kai sitä helpommallakin päästä... Mut tietääpä ainakin saavansa hyvää.

Ps. Aamulla näin mahasta, mihin kolmannet vatsalihaspalikat loppuu. Kahet ylimmät palikat on näkyny (vaihtelevasti) jo pitkään, ja kolmansienkin ylä- ja sivureunat. On niillä sit alareunakin olemassa. Jee. Kaikki kunnia voimapyörälle.

lauantai 22. joulukuuta 2012

kylmiä väreitä

Kuuntelin eilisen ja tän aamun Trainia. Ihan älyttömän kivaa musiikkia! Drops of Jupiter on pyöriny mun lempibiisien listalla vaikka kuinka pitkään, voisin kuunnella sen putkeen vaikka kuinka monta kertaa peräkkäin.


Samalla jäin ekaa kertaa kuuntelemaan "50 Ways to Say Goodbye":n sanoja. Ja kattomaan videota. Ja sit kuuntelin senkin putkeen vaikka kuinka monta kertaa. Ihan mahtava :D


Sit Olli kuunteli Johnny Cashin version Hurtista. Tunnen kuuluvani vähemmistöön, kun en vaan erityisesti välitä siitä versiosta. Tai siis, ei siinä suuremmin mitään vikaa oo, mutta kun tykkään alkuperäsestä niin paljon, niin tuo on ihan lly. Kyllä sen kuuntelee, mutta en mä siitä mitään kiksejä saa. Joten oli pakko kuunnella perään Nine Inch Nailsin versio samasta. Ei hyvä ihme. Niskakarvat pystyssä ja kylmät väreet vähän joka puolella.

Ei hyvä ihme.

Ja sen jälkeen jäikin sit NIN soimaan. Kuulostaapa taas ihan älyttömän hyvältä, kun en hetkeen aikaan ookaan kuunnellu.

Ps. Ulkona on ihan älyttömän kaunista. Auringon laskiessa länteen päin antavasta ikkunasta näkyi kaikki sävyt keltaisen ja punaisen värikartoissa, viereisellä seinällä olevasta ikkunasta taas tummeneva sininen ja vitivalkoiset puut. Kolmannesta ikkunasta loisti yksinäinen iltatähti. Piti ihan jäädä ihmettelemään.

maanantai 17. joulukuuta 2012

2 x ryan

Katottiin yks ilta peräkkäin Drive ja Green Lantern.

Ensimmäisessä pääosassa Ryan Gosling, toisessa Ryan Reynolds.

 

Ja mä vaan jäin miettimään.

R. Gosling on lähinnä kummallisen näköinen. Pitkä naama, pienehköt silmät lähellä toisiaan ja syvällä päässä. Ei juuri poskipäitä tai mitään muutakaan.

R. Reynolds taas on melko kiiltokuvapoika. Nappisilmät, aina pieni hymynkare, sellanen nättipoika, lyhyesti.

Silti näistä kahdesta Ryanista Gosling on se, joka hyppii "sexiest men alive"-listoilla. Puolet Drivestä meni vähän ohi, ku jäin oikein pohtimaan, että mikä se juttu oikein on. Ja puolet Green Lanternista taas meni siihen, että mikä Reynoldsista sitten taas puuttuu (jälkimmäinen haittasi huomattavasti vähemmän, se leffa oli aika... no, huono).

Päädyin siihen, että on ne listaukset vaan oikeessa. Goslingissa on jotain huomattavasti kiinnostavampaa kuin Reynoldsissa. "Se jokin" on lyhyellä analyysilla katse. Siinä missä toinen luottaa ulkonäköönsä (ja alkaa, miesparka, vähitellen näyttää Will Ferrelliltä), toinen katsoo tavalla, joka puskee suoraan selkärangasta läpi ja nostaa niskakarvat matkalla pystyyn. Myöskään rooleista aina uskollisena, täysin rakastuneena ja totaalisesti yhden naisen miehenä ei varmaan ole haittaa. Jos jonkun roolihahmo tekee mitä tahansa tosirakkautensa puolesta, onhan sen pakko olla samanlainen todellisuudessakin.

lauantai 8. joulukuuta 2012

psori

Kai se on aika taas nostaa kissa pöydälle. Pahoittelen, että postauksessa olevat kuvat eivät ole kauniita: tää on tätä mun elämää. Jos on kysyttävää tai kummasteltavaa, kysykää ihmeessä, sana on vapaa.

Psoriasis on yks niitä yleisimpiä aiheita, joilla mun blogi blogilistalta löydetään. Oon kuitenkin vältelly siitä kirjottamista, mitä nyt tulee mainituksi sivulauseissa. Mutta niin, psoriasis on diagnoosi. Ja koska mun elämässä mikään ei tunnu menevän ihan normaalisti (paitsi poskiontelontulehdukset, silloin oon oppikirjatapaus), jouduin oottamaan tätäkin diagnoosia kymmenkunta vuotta, koska kukaan ei vaan käsittänyt, mistä ihmeestä voi olla kyse. Muuten iho on kunnossa. Mitä nyt sormien iho välillä oireilee, mutta vain niistä sormista, joista kynnetkin on menneet.

Mutta sitten ne kynnet:

Jokusen vuoden ajan on ollut menossa suuri kynsibuumi. Rakennekynnet on melkein joka toisella vastaantulijalla, kynnet kasvatetaan pitkiksi ja koristellaan upeiksi. Itekin seurailen yhtä kynsiblogia, koska ne aikaansaannokset on tosi upeita.

Silti jokainen kynsiaiheinen keskustelu ja blogi riipasee syltä. Oi, kun olisi terveet kynnet.

Mutta kun ei niin ei. Nyt yritän iloita niistä päivistä, kun sormien iho muuten ei oireile. Ja niistä päivistä, kun kukaan ei tule ilmoittamaan, että onpa sun kynnet pahan näköset. Kaverit hei, mä tiedän, että ette te pahalla, mut kun mä tiedän sen kyllä ite ihan kertomattakin.

On pakko sanoa, että itketti, kun tajusin tän uusimman menetyksen. Puolessa välissä mennään, viisi menetettyä tapausta ja viisi normaalia kynttä. Suurin tekijä näiden "synnyssä" taitaa olla stressi. Liian stressaava elämänvaihe -> hyvästi kynsi. Ihan kuin siinä kaikessa muussa ei olis tarpeeksi kestämistä.
  

Äiti kysyi multa joskus, että haluaisinko mäkin rakennekynnet, yks tuttu kun niitä teki. Vastasin, että en halua ees miettiä asiaa, kun en niitä voi kuitenkaan ottaa. Äiti suuttu, koska "kysyin, haluisitko sellaset, en sitä, voitko ottaa". Mutta äiti-kulta, en mä halua ees haaveilla asioista, jotka ei ihan oikeasti ole mahdollisia. Ei näihin saa rakenteita päälle.

Juttelin viikonloppuna myös psorista kärsivän kaverin kanssa. Molemmat mietti sitä, että kai sitä pitäis olla ilonen, kun oma tauti on kuitenkin ihan siedettävä. Ei ole kasvoissa, ei haittaa elämää, pystyy käyttämään sellaisia vaatteita kuin haluaa, kääntämättä katseita kun iho näyttää niin pahalta. Mutta silti, kyllä me molemmat kirotaan. Vaikka tauti on lievä ja rajoittunut, niin ei se kivaa ole. Kyllä se silti sattuu. Huonoina päivinä sormenpäät on kuin tulessa.

Kaikkein eniten kuitenkin pelkään sitä, että kun kynnet on käyty läpi, siirtyy tauti niveliin. Eihän se aina tapahdu, ei nivelpsori niin yleinen ole. Kynsissä oireileva nyt vaan taitaa olla se tyypillisin niveliinkin siirtyvä.

Pistää taas itkettämään.

maanantai 3. joulukuuta 2012

kaupanpäällisiä

Kummallisia hetkiä
  • Menin ostamaan apteekista kosteusvoidetta. Sain kaupan päälle puhdistusaineen, kaksi hammastahnaa ja heijastimen.
  • Menin kokoukseen. Kotiin lähtiessä laukussa oli uusi kalenteri, vaateharja ja kännykkäpussi. Lisäksi satunnaisia nallekarkkeja ja haalarimerkkejä. Päädyin myös sen kokouksen puheenjohtajaksi, mutta se nyt ei liity asiaan.
  • Baariin mennessä oli yllättäen parin euron sisäänpääsymaksu. Laukun vetoketjun kanssa tapellessani kertoilin lipunmyyjätytölle, että maksan kortilla, kun kaikki automaatit on tapellu mua vastaan eikä suostu antamaan rahaa. Tyttö totes, että "mä oon kivempi kuin automaatit, mene vaan" ja iski leiman käteen.
Tuosta viimeisestä tuli myös mieleen se ikimuistoinen ilta, kun päästiin Sataman Yössä Irinan keikalle ilmaiseksi sisään. Näytettiin kai kaverin kanssa tarpeeksi faneilta ja oltiin tarpeeksi rahattomia (tai ainakin pihejä).

Plus: tee jotain uutta joka päivä. Viime viikolla olin baarissa pikkulaukun kanssa - oli melko tyttömäinen olo.

perjantai 30. marraskuuta 2012

jupinaa

Suur-Jyväskylän lehti jaetaan keskiviikkoisin ja lauantaisin. Paitsi meille. Meille se tulee perjantaisin ja joskus lauantaisin. Tätä on nyt muutaman viikon jatkunu ja nyt vihdoin meni totaalisesti hermo asian suhteen. Vähemmän ärsyttäis, jos sitä ei tulis ollenkaan, ei sitä sillon ees muistais. Ihan mielellään sen kuitenkin luen, mut jotenkin nuo pari päivää myöhässä olevat "vain tänään ja huomenna"-mainokset meinaa häiritä.

Ja sit, kun yritin laittaa palautetta ihan Jyväskylän Jakelujen sivujen kautta...:
Auttaishan se asiaa, jos valittavana olis vaikka se oikeakin lehti. Mut ei pakolla. Suur-Jyväskylän lehden sivujen kautta sitten, vaikka eihän se niiden vika oikeestaan oo.

Päätin aikuismaisesti palautteeni sanoihin "Mikä mättää?". Alko vaan ärsytysmäärät nousta sen verran tehokkaasti korkealle, että ei aina jaksa olla asiallinen.

---
Ja sit kun kerran vauhtiin päästiin, niin jatkoin yrityksiäni perua yhden uutiskirjeen. Kirjeen lopussa on linkki, jonka takaa peruutus pitäisi onnistua. Se linkki avaa valmiin sähköposti-ikkunan ja -osoitteen. Kahdesti olen siihen viestiä laittanut ja molemmilla kerroilla takaisin on tullut tietokonehepreaksi oleva kirje, jonka sisältö on käytännössä "ei onnistu, häähää".

Onneks se kirje sentään tulee ihan oikean ihmisen nimellä, joten nyt vastasin siihen, aloittaen viestin "tähän viestiin ei varmaan pitäisi vastata, mutta...".

Jos ne nyt vihdoin lopettais senkin lähettämisen mulle.

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

kasvosokeus


Kirjasta Vem var det där? on peräisin seuraava testi:
  1. Oliko sinulla jo lapsena tapana kysyä muilta: kuka tuo oli? Teetkö niin myös aikuisena?
  2. Oletko ennen kutsuille menoa huolissasi siitä pystytkö tunnistamaan tapaamasi ihmiset?
  3. Tuntuvatko muut tunnistavan sinut nopeammin kuin sinä heidät?
  4. Tuntuvatko seuralaisesi tunnistavan tapaamanne ihmiset nopeammin kuin sinä?
  5. Onko ystävillänne tapana kertoa sinulle, kenet juuri tapasitte?
  6. Onko sinulle sattunut niin, ettet tunnista aiemmin tapaamasi henkilöä, vaan esittäydyt hänelle kuin tapaisitte ensimmäistä kertaa?
  7. Onko sinun vaikea muistaa tapaamasi henkilön kasvoja?
  8. Onko sinun vaikea pysyä mukana elokuvan tai televisiosarjan juonessa, jos tarinassa on useita roolihenkilöitä?
Mitä useampaan kysymykseen vastasit kyllä, sitä todennäköisemmin olet kasvosokea.

Luin Kauneus & Terveys -lehteä vuodelta 2006 (nro 10), ja siinä oli juttua kasvosokeudesta ja yllä oleva testi.

Teki mieli nauraa ääneen, kun luin nuo kysymykset. Kohdat 1, 3, 6, 7 ja 8 osuvat kohdalleen.

Aloin jossain vaiheessa kertoo itestäni heti nimen jälkeen, että mulla on tosi huono kasvomuisti. On nimittäin vähän noloa tehdä tutorhommia ja millon mitäkin, kun ees niitä omia "pieniään" ei osaa käytävällä moikata. Parhaiten tää tuli esiin tutorkoulutusleirien jälkeen - tottakai mulle saa tulla juttelemaan, mutta yhdeksän kertaa kymmenestä ei ollut hajuakaan, että olin nähnyt sen "uuden ihmisen" ennenkin. Joissain opiskelijabileissä tarkistin salavihkaa, oliko jollakin haalareissa uuden tutorin merkki, ja yleensä oli. Muistin niistä noin sadasta uudesta ihmisestä suoraan ehkä kolme. En ehkä sitäkään. Loppuja opin sit jälkeenpäin, facebookista on ollut hirveesti apua.

Jos oon viikon verran suhteellisen tiiviisti jonkun kanssa tekemisissä, alkaa sen kasvonpiirteet tarttua mieleen. Sitä ennen kaikki näyttää aikalailla samalta massalta - niillä on silmät, suu ja nenä keskellä naamaa. Poikkeuksena toki se, jos jollain on jotain tosi erottuvaa - erikoinen tukka, lävistyksiä tai tosi poikkeukselliset kasvonpiirteet. Oon menny treffeille toivoen, että toivottavasti sillä on nyt ne silmälasit - en mä muuten muista, minkä näkönen se on.

Jos tästä ihan kirjakin on kirjotettu vuosia sitten, niin en mä varmaan ihan yksin ole. Tunnistaako joku muu itsensä testistä?

tiistai 27. marraskuuta 2012

kampaajaopiskelijalta

Olen varmasti mukava asiakas. "En oikein tiedä, mitä haluan enkä ainakaan osaa selittää... mut jotain tällasta, mikä sun mielestä vois olla kiva? On mulla pari kuvaakin, jotka vois ehkä olla kivoja." Mut hyvinn me pärjättiin.

Kävin siis Jyväskylän ammattiopiston parturi-kampaajaopiskelijoiden "harjoituspäänä". Halpa hinta, hyvä jälki. Opiskelija oli osaava ja opettaja kiersi koko ajan pitkin luokkaa antamassa kommentteja ja kyselemässä suunnitelmia.

"Pistä sinne vaaleeta raitaa, ympäri päätä sinne tänne, sillein että se näyttäis luonnolliselta, vähän kuin auringon haalistamalta. Että sais vähän eloa väriin. Ja sit leikkausta... sillein, että se kerrostus olis kivasti, kun mun on vähän vaikeeta saada se ite takaa hyvin."

Ja tadaa:

Opettaja oli hetkellisesti kauhuissaan, kun opiskelija kertoi, että väri oli päällimmäisissä hiuksissa vain kymmenisen minuuttia, "yleensä sen pitää olla 30-40 minuuttia", mutta kävi lopussa kehumassa, että onpa kaunis väri. Ja sehän on. Vähän siellä täällä, vähän erikokosta ja vähän erisävystä raitaa. Jee.

Erityiskiitoksen annan myös hiustenpesulle värin ja leikkauksen välissä. Oli ihan nautinnollista, melkein nukahdin, kun päänahkaa hierottiin juuri sopivin ottein.

Viereiseen tuoliin istahti tyttönen, joka oli blondannut kotona - huonoin tuloksin, koska mäkin näin, että se tukka oli vain keltainen. Kun työnsä tehnyt opiskelijapoika oli valmis, oli se tukka aivan upea. Että osaa noi hommansa kyllä.


Ps. Vähän aiheeseen liittymätön before and after -pari viikonlopulta


before
after

maanantai 26. marraskuuta 2012

huomio salilla kehittymisestä

Selailin vanhoja tekstejäni.

Runsas vuosi sitten oon pistäny reisiprässissä painoja 80kg, ja ollu siitä innoissani.

Viimeks jalkapäivänä tein uuden ennätyksen: 175kg.

Lievä kehitys vuoden aikana.

Mikään muu ei sitten ehkä oikeestaan oo noussutkaan. Maven oon toki tänä vuonna ottanu ohjelmaan mukaan, ja käsivarsitreenissä löyty vaihteeks uus hönkä (sain tosi koomisen pumpin päälle yks kerta, mutta sit ku yritin ottaa siitä kuvaa, ei se näyttäny oikein miltään. Ette siis saa kuvaa). Ja viikkoon en oo taas tehny mitään. No.... ehkä se tässä taas tän viikon aikana. Ehkä.

torstai 22. marraskuuta 2012

eräänlaisia ensimmäisiä

Tee jotain uutta joka päivä: Tänään soitin itselleni ajan kampaajalle. Siis ihan oikeelle kampaajalle. Okei, opiskelijalle, mutta silti. Hullu kriisi päällä tänkin asian suhteen :D - todellinen first world problems -olo.

Ja niin, en tosiaan ainakaan muista, että oisin koskaan ikinä ennen varannu itelleni kampaaja-aikaa, ainakaan puhelimitse, tosin viimeisestä kampaajakäynnistäkin on aikaa se 12 vuotta. Että joo, ehkä tässä 25-vuotiaana alkaa olla aika käydä läpi tällaisiakin asioita.
 
On jännä tehdä ruokaa, jota ei itse syö - tavallaan tätäkin nyt ensimmäistä kertaa, ainakin ekaa kertaa vuosikausiin. Yli kuuteen vuoteen en oo lihaa (enkä Panttereita!) syöny, ja sitä ennenkin kotona ei juuri punaista lihaa käytetty, ku äiti jossain välissä lopetti sen syömisen. Nyt sit väännän Ollille lasagnea, ihan jauhelihasta. Jauhelihakastike muhii hellalla ja mua vähän jännittää, että miten tää homma oikein tapahtuu.

Itelleni tein viime viikolla ihan törkeen hyvää seitania - Ollikin jäi ihmettelemään ihan silmät suurina. Ens viikonloppuna tulee kylään kaveri, jolla on huono seitan-kokemus, eli pakkohan sille on tota kanssa tarjota. Kun vaan muistais ees suurinpiirtein, mitä siinä marinadissa viimeks oli, kun siitähän se maku suurimmaksi osaksi tulee...

perjantai 16. marraskuuta 2012

huomio ja heureka

On se jännä hetki, kun huomaa (taas vaihteeks) olevansa aika ilkeä ihminen.

Selailin yhtä muotiblogia hetken ajan ja huomasin ajattelevani, että "on se kiva, että jaksat blogata ja innostua ja poseerata, vaikka et oikeestaan oo millään tavalla kaunis".

Tosin, sillä kommenttimäärällä, mitä yleensä annan (vähintään mielessäni) ohikulkijoille ja muille kanssaeläjille, ei tän olis pitäny olla mulle erityisen suuri ahaa-elämys.

--
Toisenlaisen ahaa-elämyksen koin, kun kuuntelin Bing Crosbyn White Christmas'ia.
"I'm dreaming of a white Christmas
Just like the ones I used to know"
Oon aina miettiny, että kenet se on tuntenu, ketkä niistä valkosista jouluista unelmoi. ... Dingdingding, valoja päälle, ehkä kyse on kuitenkin siitä, että joulut on ennenkin olleet valkoisia.

maanantai 12. marraskuuta 2012

romantiikan riemuvoitto

Yks ilta yksin kotona ollessani katoin masentavan leffan. Olin oottanut lähinnä draamaa ja ihmissuhteita ja yhtäkkiä eteen isketään sotatraumoja. Yh. Ei huonoa, mutta rankkaa. Liian rankkaa. Ei siinä voinu mennä nukkumaan, joten piti kattoa "jotain kevyttä ja kivaa ja romanttista".

"Hei, näitä en oo kattonu vähään aikaan ja en hirveesti muista, mutta ei niissä ainakaan mitään liian rankkaa oo."



Voih. Kuinka paljon romantiikkaa voi saada yhteen leffaan, saati sitten kahteen. Ja kuinka paljon voi tykätä elokuvasta, jossa ei oikeestaan tapahdu mitään. Lainasin nää siskolle, joka palautti ne sanoen, että ne on käsittämättömän tylsiä.

Mutta kun kyse ei ole tapahtumista. Kyse on vähän ympäristöstä (Wien ja Pariisi), suurimmaksi osaksi puheista, mutta tärkeimpänä on katseet. Kuinka kaksi ihmistä voi katsoa toisiaan, ah. Pakahdun.

Ja siinä vaiheessa, kun olin melkein toipunut tästä tunneryöpystä, erehdyin kattomaan leffan, joka käytännössä jatkaa samaa ideaa. Once. Kaksi ihmistä, Irlanti, musiikkia. Pientä, aitoa, ja ah sitä tunteen määrää, katseita.

Joten nyt sitten katon Before Sunset'ia uudestaan (vähän päälle tunnin kestävässä leffassa on se hyvä puoli, että sen ehtii kattoa millon vaan).

torstai 8. marraskuuta 2012

lempivaatteita kirpparilta

Hitsi vie. Löysin eilen kirpparilta liivin. Yksinkertaisen mustan liivin (ihan muutaman kuukauden vaan olin pyöritelly päässäni tällasta ideaa, että sellasenki vois hommata, mutku ei ne yleensä istu). Ja nyt vaan mallailen sitä innoissani ihan kaiken kanssa. Ku se sopii vähän melkein minkä tahansa kanssa.

 Oh. Hintaa huimat 3e.

Ehkä pisimpään käyttämäni neuletakin oon kanssa löytäny kirpparilta. Eurolla. Se on musta (yllättäen) ja oikeesti mulle liian iso, mutta sen takia on vyöt, jos ei taho näyttää ihan seinästä revästyltä (vaikka näytän kuitenkin). Lämmin, mukava ja monikäyttöinen, mitä muuta voi neuletakilta toivoa? Näytti jo ostotilanteessa parhaat päivänsä nähneeltä, mutta eipä oo vuosien mittaan siitä mihinkään muuttunut.

Lempivyö. Musta, nahkainen, sopivan leveä, rei'itys menee sopivan pitkälle ja sopivan pienelle. Kämmenen kokoinen metallisydän solkena. Neljällä eurolla kirpparilta lähemmäs kymmenen vuotta sitten, muihin vaatteisiin sopiessaan käytössä jatkuvasti.

Parhaiten istuvat farkut ikinä. Neljällä eurolla ne vaan käveli vastaan just, kun olin saanu päähäni, että voisinpa ostaa mustat pillit.


Ja tietysti maailman suloisimmat talvikengät, hintaa 2,5e. Löytyivät lisäksi sopivasti just, kun olin onnistunu rikkomaan edelliset karvakasakenkäni.


Hah, jopa oli mustanpuhuvaa.

Lempivaatteet on ihania. Paitsi siinä vaiheessa, kun ne alkaa kulua puhki ja pitäis muka löytää jotain yhtä hyvää ja monikäyttöistä. Vuosia sitten ostettu musta samettitakki alkaa olla lähinnä ruskea ja musta vakosamettihame tummanharmaa (molemmat sattumalta alerekistä löytyneitä). En varmana luovu kummastakaan, ennen kuin löydän niille jotain yhtä hyvää, joka tilanteeseen sopivaa korvaajaa.