keskiviikko 23. toukokuuta 2012

pinnallista

Huh. Voin heti kärkeen sanoa, että ei oo mun kesäkuntoprojekti ihan pysyny kuosissaan. Minä mitään viittä kertaa viikossa jaksa urheilla, eikä tuo karkkipäiväkään pysy aina vain kerran viikossa.

Mutta siitä huolimatta heitinpä äsken ehkä parhaan lenkin ikinä. 12,3km/65min. Ja vaikka lopussa alko olla jalat jo vähän puhki, niin silti vaan vedin pienen ylämäkispurtin viimeseen kilometriin (alamäessä matkalla kohti ylämäkeä tosin kirosin mielessäni, että kyllä voi ihminen olla tyhmä), ja ihan yllättävän kivuttomasti.

Viikko-pari sitten Lahdessa käytiin kanssa lenkillä. Oli hauska lähteä vaan johonkin, mä olin ihan hukassa, ja aluetta oli rakennettu niin paljon lähivuosina, että Ollikaan ei tienny, missä oltiin. Se oli eka kunnon kesäpäivä, lähin lenkille huppari päällä, ja pari minuutin päästä oli pakko heittää se pois, ku tuli vaan niin kuuma.

--
On niin kiva, kun on lämmintä ja valosaa, niin voi pitää hameita. Tulee jopa välillä mietittyä töihinkin mennessä, että mitä laittaa päälle. Tällä viikolla en oo ees tarvinnu toimistolla villasukkia, ja kahtena päivänä kolmesta ohut neuletakki on riittäny sisällä päälle.

--
Mietin varmaan kuukauden, että joku päivä töitten jälkeen meen keskustaan ja ihan oikeesti ostan uudet farkut. En saanu aikaseks, en niin millään. Lahdessa sitten käveltiin yks aamu lähimpään kauppakeskukseen, jossa yllättäen oli farkkuja alessa. -70%. Stocker. Ja täydellisesti istuvat farkut lähti mukaan 15 eurolla. Koossa 26, mitä ihmettä...

Oon kanssa sortunu ostamaan joka kesä uudet bikinit, vaikka edellisissä ei suoranaisesti oo yhtään mitään vikaa. No, nyt taas. Mut nyt löyty bandeau-tyyppiset, jotka ei näyttäny munkaan päällä ihan tyhmältä (vähän vaan, mut minkäs teet), eli vihdoin vähän vaihtelua. Tänä kesänä jos vaikka ehtis/jaksais/muistais/kerkiäis/whatever rannallekin joskus. Tähän mennessä oon istuskellu töitten jälkeen parvekkeella bikinit ja shortsit päällä :D

--
Ja kaikkee sellasta. Oh, pinnallista, niin pinnallista. Mut ku kerrankin tuntuu jopa siltä, että voisin olla rantakunnossa, ni nyt menee sit ulkonäköpuheiks. Huomenna mennään kaverin kanssa töitten jälkeen alottamaan viikonloppu terassille, ja illalla sit Ollin kaa kattomaan standuppia. Oon miettiny viimeset kolme päivää, että mitä ihmettä mä oikein laitan aamulla päälle, että voin olla töissä ja terassilla ja pitkän päivän keskustassa todennäköisesti ja vielä illalla teatterille ja pimeellä kotiin.

Toinenkin vaatekriisi! Kaverilla on lauantaina synttärit, pukukoodina coctail. Ja tätä oon nyt pähkänny viimeset kaks viikkoa:

Mulla on tällainen mekko:
 Ja tällainen mekko:
kuva: Pilvi Sormunen
(Asiaan liittymättömänä, on se kiva todeta näyttävänsä nykysin paremmalta kuin pari vuotta sitten.) Mut nii, haluisin laittaa ton punasen mekon, koska se nyt vaan on niin ihana, ja hengannu mun kaapissa lähemmäs kymmenen vuotta, päässy käyttöön lähinnä noissa Pilvin kuvauksissa, joista toikin kuvaihanuus on.

Eli osaisko joku tyyli- ja etikettiasiantuntija kertoa mulle, tyydynkö ihastuttavaan mustavalkeaan polka dot -mekkoon, jossa ei myöskään sinänsä ole mitään vikaa, vai voinko pistää ton espanjalaistyyppisen punasen hörsylän, jonka helma ylttää takana melkein nilkkoihin?

torstai 10. toukokuuta 2012

tuplajumi

Mitähän sitä tässä. Oon puolet ajasta ihan varma, että nyt eletään vuotta 2013 - en tarkkaan ottaen tiedä, mistä oon tän saanu päähäni. Ikäkriisistä selviää siis helpoiten niin, että unohtaa, minkä ikänen on.

Luin yks päivä uutisotsikon tyyliin "Tyttö sai pallosta päähänsä - kuoli matkalla sairaalaan". Mietin muutaman sekunnin ihan tosissaan, että ei... en se varmaan ollu minä. Se ei ollu niitä mun nopeimpia päiviä.

On myös kummallista, kun rupeaa kesken lauseen miettimään, että "mä sanoin just jonkun nimen, kai se oli mun nimi?". Ja sit ku sitä rupeaa miettimään, niin ei oikeesti enää tiedä.

--
Maastavetoa 52,5kg. Kotia tullessani en pystyny kumartumaan. Seuraavana aamuna oli toinen puoli selästä niin jumissa, että kylkiluihinkin sattu. Kyllä se siitä sitten päivän mittaan helpotti, kun toinenkin puoli jumittu. Ei ollu enää toispuoleinen olo.

Mutta kyllä sitä vaan pystyy olemaan salilla niin kovin epänaisellisen näkönen. Naama punasena ja hiki valuu. Eheh. Ei olis musta hienoille saleille meikkitytsyjen sekaan. Meiän salille on viime aikoina toki eksyny pikkupoikia. En tiedä, mistä ne sinne yhtäkkiä keksi tulla, mut on ne aika pieniä. Nii, varmaan yläasteikäsiä, enkä mä mielestäni oo yläasteen jälkeen hirveesti muuttunu (tai vanhentunu), mutta kaipa sitä sit huomaamattaan.

--
Hiirenkorvia. Sitruunaperhonen. Tänään västäräkki. Eilen käytiin kaverin kaa kattomassa pesäpalloa. On sekin eräänlainen kevään merkki. Ja olipa yllättävän kiva taas kattoa lajia, jonka säännöt tietää ja ymmärtää. Ja jaksaa seurakin. En sit tiiä, kuinka ratkasevassa osassa on se, että koko kentän näkee yhessä paikassa istuessaan eikä tartte vaan arvailla, että missähän se pallo menee. Nimimerkillä ekan kerran ku kävin jääkiekkoa katsomassa, missasin toisen erän ihan kokonaan, kun oltiin yhessä päässä kenttää katsomossa, ja peli pyöri kokonaan siellä toisessa päässä.

--
Onhan sitä ollu vaikka mitä. Kevättä. Kevät on aika kaksjakonen aika, kun toisaalta on ihanaa ja kivaa ja kevättä rinnassa (millon kelläkin, hihi) ja kaikkee, ja toisaalta kevätväsymys, ja pää vaan ihan totaalisen seis.

Eli kun ei samantien kirjota ylös, mitä on ajatellu, tai ees vähän muistiinpanoja, niin ei pelkoakaan, että niitä enää seuraavana päivänä muistais.

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

saliärsytysavautuminen

Luvassa avautumista.

Salietiketti. Loppujen lopuks hyvin yksinkertanen asia: toimi niin, että kaikilla on hyvä olla ja treeni kulkee mahdollisimman helposti.

Hyvään salietikettiin siis ei kuulu:
a) salin ainoassa penkissä oman pikku kuntopiirin tekeminen puoli tuntia putkeen, eli penkkipunnerrusta 25kg painolla, ja tauoilla vatsalihasliikkeitä.
Siis ihan hyvin saa tehdä kuntopiirejä, ei se ketään haittaa, se on hyvää liikuntaa. Ja saa tehdä penkkipunnerrusta 25kg painolla, jos ei halua/jaksa/pysty tehdä isommalla. Mutta jos sali on niin täynnä, että hyvä kun mahtuu kääntymään, niin ei ole okei jäädä siihen penkille heiluttelemaan jalkojaan. Etenkin, kun koko treeninsä tekee ilman pienintäkään katsekontaktia kehenkään muuhun ja oma musiikki korvissa, siihen on paha mennä huikkaamaan, että mahtuisko välissä tekemään.

b) toisen "reviirille" tunkeminen, sellainen jatkuva hivuttautuminen, vaikka muuallakin on hyvin tilaa.
Joo, joskus on täyttä. Ja ahdasta. Mutta jos on aiemmin tehnyt sitä täsmälleen samaa liikettä puoli metriä kauempana, niin miksi on yhtäkkiä pakko tunkea ihan kiinni kylkeen tai selkään. Ei oo hirmu kiva tehdä askelkyykkyä, kun koko ajan pelkää, että kohta tulee tangon pää kantapään alle tai nilkkaan muuten vaan. Siellä puoli metriä kauempana on yhä tilaa. Jos ei ole, niin voi vaikka sanoa nätisti, että nyt on vähän tiukkaa tilasta, pystytäänkö tekemään vähän lomittain. Yleensä se kyllä onnistuu.

c) painojen palauttaminen kymmenen sentin päästä vapailla painoilla askelkyykkyä/sivuvipareita/mitä tahansa tekevää ihmistä.
Joo, joskus ne painotkin pitää palauttaa. Mutta voi odottaa ihan kiltisti sen vajaan minuutin, että toinen saa sarjansa tehtyä. Kukaan ei kuole siinä minuutissa. Sen sijaan ei ole kiva joutua jännittämään, että heitetäänkö kohta paino jonkun - omille tai sen toisen - varpaille, tai pamautetaanko vaikka päähän sitä toista 7kg painolla. Vähän luulen, että se ei tunnu kivalta. Taas, kyllä mä voin väistää, jos satun olemaan suoraan jonkun painojen kodin kohdalla. Kesken askelkyykyn tai muun vastaavan en sitä kuitenkaan tee, enkä todellakaan ainakaan silloin, jos toinen vain tunkee eikä vahingossakaan ota edes sitä katsekontaktia.

d) painojen jättäminen laitteisiin.
On niin kovin kiva arpoa, että onkohan tossa penkissä/prässissä/kyykkytelineellä joku, kun painot siinä kyllä on, mutta ketään ei oo hetkeen näkyny. Ja tosi kiva on myös lähteä nostelemaan niitä viittä 25kg levypainoa per puoli pois siitä reisiprässistä. Jos siinä äsken jaksoi tehdä, niin eiköhän ne painot jaksaa ottaa poiskin. Jos ei, niin voi pyytää jotain muuta apuun, kyllä ne yleensä auttaa. Eikä taas voi olla niin kiire, että se puoli minuuttia, joka kuluu paikan seuraavalle kivaksi jättämisessä, olisi ihan ylitsepääsemätöntä. Taas, jos on, pyydä jotain muuta apuun, kyllä ne yleensä auttaa.

e) pukuhuoneen oven auki jättäminen.
Hei kaikki Satsiin ja Elixiaan ja muihin hienoihin paikkoihin tottuneet prinsessat - kaikilla saleilla ei ole itsestään sulkeutuvia ovia! Siinä pukuhuoneessa on kaksi ovea ihan syystä. Aika moni jättää sen sisemmän auki, ja siihen on jo tottunut, sen kuin vähän jupisee keskenään suihkusta tullessaan ja käy sulkemassa. Mutta kun ite on saanu treenin päätökseen ja on hyvässä vaiheessa riisumista, niin ei hirveästi osaa arvostaa sitä, että pukuhuoneesta salin puolelle siirtyvät jättävät ne molemmat ovet auki. Umm, vaikka tässä ehkä ollaan treenattukin, ja kenties timmimmässä kunnossa kuin monet, niin en mä siltikään halua alusvaatteitani kaikille muille esitellä.

Siinä päällimmäisenä tän päivän ärsytysaiheet. Treeni ei myöskään kulkenu. Se ehkä vähän lisäs sitä muutakin ärsytystä.

Yksi ilonaihe tosin: on muutama juttu, mitä oon tonne salille kaivannu. Yks on nyrkkeilysäkki. No siihen ny en oo keksiny ratkasua, joten enpä jää tähän sen pitempään... Anyway, toinen on pakaraprässi. Siihen sain kehitettyä korvaavaa toimintaa. Siteet kiinni nilkkoihin, nilkka kiinni ristikkäistaljan alakoukkuun ja eiku potkimaan taaksepäin. Hullu hiki. Potkasin tänään jotain miestä, joka välttämättä tahto tulla mun taakse kyykistelemään. Ihan hyvin näki, missä mun jalat kulki, joten ihan oma vikansa. En mä kovaa potkassu. Ja se oli vahinko.

Yritin ottaa kuvan mun mahasta, ku tykkäsin siitä taas tänään. Ei niistä kuvista taaskaan tullu mitään. Sekin ärsyttää.

Joten tässä lähinnä terveiset tälle illalle.