tiistai 25. syyskuuta 2012

autokoulusta

Vrum vrum. Tulihan se kortti sieltä, vaikka kerran piti itkupotkuraivareitten saattelemana lähteä lannistuneena kotiin ja myöhemmin uusiksi.

Kahden kuukauden urakka. Aika tasan kaks kuukautta sitten soitin lähimpään autokouluun (neljän korttelin päässä, samalla kadulla) ja kysyin, että henkilöautoa pitäis saada joskus ajaa, miten tää homma toimii. "Tänään viideltä alkaa teoriatunnit, tuu tänne siihen aikaan." Siitä kaks viikkoa myöhemmin ekalle ajotunnille (hyvä, kun paikalle pääsin, kun polvet löi niin pahasti loukkua), ja jo viikko ekan ajotunnin jälkeen taisin pyöriä ympyrää keskustassa. Teoriatunnit oli ohi noin kuukaudessa, jonka jälkeen tein hullunkiilto silmissä teoriaharjotuksia netissä. Koe kirkkaasti läpi, eikä se koko hommakaan niin pelottava lopulta ollu. Ajokoe sen sijaan jännitti niin törkeenä, että osaks sen takia se ei ekalla kerralla ihan putkeen mennykään. Syke satasen tienoilla ja kädet tärisi vielä läpäistyn inssin jälkeenkin puol tuntia.

Mutta joo. Jos minä siihen pystyn, niin pystyy varmaan kuka tahansa. Yhä naureskelen ajatukselle itestäni auton ratissa ja lyön pääni ovenkarmiin joka kerta mennessäni kuskin paikalle. Mutta kyllä toi auto (muukin kuin autokoulun) tuntui tiellä pysyvän, vaikka pari kertaa sammuikin (noku on niin erilainen kytkin ja kaasu (ihanku en ois autokoulun autoa sammutellu, esim. inssissä)).

Ihan kummallista.

maanantai 24. syyskuuta 2012

glee



Syyni rakastaa Gleetä:
  • High school -meininki. Cheerleadereilla on minihameet, jalkapalloilijoilla takkinsa, nörteillä silmälasit ja kauluspaidat.
  • Kurt. Jos joku on luotu Broadwaylle, niin Chris Colfer. Jokainen musikaalisoolo (ja ne muutkin) menee ihon alle. Ja se eläytyminen ja aitous, kaikessa yliampuvuudessaankin aivan mahdottoman sympaattinen.
  • Brittany. Totaalinen girl crush kakkoskauden Britney/Brittany-jaksosta lähtien. Sellaisia ne ammattitanssijat vähän tuppaa olemaan... Huh. "It's like cool epilepsy."
  • Mercedes. Aivan. Upea. Ääni. Synnynnäinen diiva sormenpäihin asti.
  • Sunshine. Miten voi puolitoistametrisestä tytöstä lähteä sellainen soundi?
  • Quinn. Turha yrittää selittää mulle, että Quinn on paha ihminen, jostain syystä ymmärrän ihan täysin kaiken toiminnan motivaattorit (ainakin kahden ekan kauden aikana). Koulun kuningattarelta vietiin kaikki yhdessä hetkessä, ja jos elämässä ei ole mitään muuta, kuka ei tekisi mitä tahansa saadakseen sen takaisin. "I've cheated twice in my life. The first time I got pregnant, the second time I got mono. I think the universe is trying to tell me something."
  • Artie. Etenkin laulaessaan Michael Jacksonia.
  • Lady Gaga -esitykset. En erityisesti pidä Lady Gagasta, mutta Gleen esitykset (erityisesti Born This Way) on ihan mahtavia.
  • Sue. Niin överiksi vedetty, että ei siinä ole enää mitään järkeä.
  • Willin ilmeet ja reaktiot Suen letkautuksiin.
  • Emma. Ja Emman vaatteet. Ja Emma ja Will. Ja Touch-a, Touch Me.
  • Kurt ja Blaine.
  • Miken tanssit.
  • Musiikki. Pelkästään jo musiikki riittäisi, mutta koska kaikkia muita syitä on niin paljon, ei se ole ekana listalla.

Asioita, joista huolimatta rakastan Gleetä:
  • Finn. Paska jätkä.
  • Rachel. Teknisesti hyvä laulaja, mutta kaikessa ylidramaattisuudessaan jättää liian usein kylmäksi, maneerit saa päässä kiehumaan ja ylipäätään ihan liian rasittava.
  • Lauren. Asenteen kanssa hyvät hetkensä, mutta yleensä vaan ärsyttää.
  • Jesse. Överiydessään olisi hauska hahmo (etenkin kakkoskaudella), mutta äänen juuttuminen kurkkuun vetää muuten potentiaaliselta rokkikukolta pisteet alas.
  • Holly. Myötähäpeä on suunnaton.

Lyhykäisyydessään. Muista hahmoista Tina on aika tasapaksu ja tylsä (steppaus ei koskaan oo avautunu mulle), Puck periaatteessa hyvä sekä hahmona että lauluissa, mutta ei herätä suurempia tunteita, Santana jättää vähän kylmäksi ja Sam on symppis, mutta vähän vieras.

Sellainen yhteenveto. Tähän mennessä oon kattonu ykköskauden kahdesti (kai) ja kakkoskauden kolmesti. Kolmosta odotellessa, enkä enää uskalla lukea mitään sarjasta, kun jenkeissä alkaa just neloskausi. Mä olen vähän myöhässä, mutta niin se yleensä menee mulla näitten sarjojen kanssa.

maanantai 10. syyskuuta 2012

tekniikka petti

Kiitti moi. Yritinpä uudestaan julkaista Glee-tekstiäni. Sama lopputulos kuin yöllä, ei mitään järkeä tässä toimimattomuudessa.
"musta tuntuu, että maailmanloppu on ny alkanu. Google tai mitkään sen alaiset sivustot ei toimi kunnolla. En pääse myöskään minkään kirjaston sivuille -> internet ei anna tehdä hakuja, eikä myöskään päästä paikkoihin, joista hakuja voisi tehdä "manuaalisesti". Tekniikka otti just ylivallan, kuka kehitti Skynetin?"

Eli annanpa olla koko sivuston hetken aikaa. Muutenkin kiehuu päässä ja seinät kaatuu päälle, ei jaksa tätä nyt niin yhtään.

Jos nyt saan tätäkään tekstiä julkaistua. Kerran jo mennyt pieleen. Painan "julkaise", mutta mitä<
//noin, ensimmäinen muokkaus "onnistuneen" julkaisun jälkeen. Vain muutama koodinpätkä ilmestyi ja pari sanaa katosi. Uusi yritys.

//ja toinen muokkaus. Pari sanaa ei vieläkään päässyt julkaisuun asti.

//kolmas muokkaus. Ne samat kaksi ja puoli sanaa puuttuvat yhä.

//neljäs muokkaus. Ei ne vaan tule sinne. Viimeisen kappaleen ennen muokkausilmoituksia pitäis loppu "mutta mitään ei tapahdu". See what I've been dealing with?


//viides muokkaus. Neljännen jälkeinen julkaisu ilmoitti, että html-koodissa on virhe, teksti päättyy "avaavaan aaltosulkeeseen", tai jotain vastaavjotain vastaavjotain vastaavaa. Muutama välilyönti katosi, joku erikoismerkki ilmaantui ilman syytä. Sitten ei antanut enää päivitähtee tästä nyt. Sen jälkeen annan olla.  // aha, ja nyt kuulemma olen kirjautunut ulos toisessa sijainnissa.

//hienosti toimi. Luovutan. Out.

se teki sen taas

Mikä. Helevetti. Tätä. Sivua. Vaivaa.

Ilmeisesti mun ei kannata yrittää kirjottaa kolmea lausetta enempää yhteen blogikirjotuksen. Yritin kirjottaa teille ajatukseni Gleestä. Mulla oli hieno tekstiä. Ei mitään erityistä muokkausta, ei kuvia, vain tekstiä, yhdellä fontilla, yhdellä fonttikoolla, ja luettelomerkeillä.

Mutta ei. Kun julkaisin, muuttui osasta tekstiä fontti joksikin ihan muuksi. Osasta fonttikoko. Muokkaus ei onnistunut, joko mitään ei tapahtunut (sivu ei päivittynyt) tai tekstiin ilmestyi koko ajan lisää virheitä. Sanoja katosi, kirjaimia katosi sanojen keskeltä, jotkut tekstinpätkät toistuivat kerta toisensa jälkeen. Siirsin tekstin wordiin ja yritin sitä kautta saada kaiken varmasti samannäköiseksi. Mutta ei, sama homma jatkui.

Lempikohtani oli kuitenkin se vaihe, kun kaikkiin aiemmin teksteihin ilmestyi alleviivaukset. Ihan tuosta vaan. Onneksi ne sitten katosivatkin yhtälailla, kun poistin sen tekstinpoikasen, josta tää ei tykänny. Ehkä ne ei sitten Googlella vaan tykkää Gleestä. Tai musta. Google itessään on koko viikon toiminu miten sattuu, gmailkaan ei yks päivä meinannu avautua. Maailmanlopunmerkkejä, jos ei muuta.

Tässä päälle tunnin tätä hommaa ränkänneenä taidan luovuttaa. Ehkä uudestaan joskus toiste.

torstai 6. syyskuuta 2012

paniikki

Jotkut asiat eivät ilmeisesti muutu. Mitä enemmän hermoilen, sitä lyhyemmäks mun tukka menee. On niin paljon mukavampaa ottaa sakset käteen kuin vaan jumittaa siinä paniikissaan... Ja sit tuleekin mukavasti lisää hermoilun aihetta, ku tekee tukalleen tuhoa. No, kyllä se takasin kasvaa. Mulla on myös kaveri, jonka tukka ilmottaa ekana, että nyt on elämässä muutoksen hetki. Kun tyttö ilmestyy paikalle tukka blondattuna, niin tietää aika varmasti, että kohta se vaihtaa kaupunkia.

Mut se paniikki... huomenna teoriakoe, AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA. Ja vielä kerran AAAAAAAAAAAAAAAA. Joo. Ei mul muuta.

lauantai 1. syyskuuta 2012

äijämeininkiä

Olettamus illasta: istun yksin kotona irtokarkkipussin kanssa, todennäkösesti jotain chick flickiä kattoen.
Toteutunut: löysin itteni kuuden miehen seurasta katsomassa Expendables 2:ta.

Ja mitä siitä olisikaan yhteenvedettävänä...

  • Jason Statham on kuuma.
  • Terry Crews on makea, uujea.
  • Bruce Willis on vaan niin tyylikäs.
  • Arska on selvästi tullut vanhaksi, joten olivat päättäneet, että sen ei tartte opetella uusia repliikkejä. Kunhan toistaa entisiään.
  • Stallonen käsivarsien verisuonet olis ansainneet paikkansa lopputeksteissä.
  • Chuck Norris on... Chuck Norris, ilmeisesti sen ei tartte ollakaan mitään muuta. Ja jos on olemassa elokuva, jossa Chuck Norris kertoo Chuck Norris -vitsin, niin tän maailman on pakko olla taas vähän parempi paikka.
  • Elokuva on ihan jees kattoa kolmosriviltä, jos edessä ei istu ketään (eli voi nostaa jalat selkänojalle) eikä leffasta oo tarkotus saada mitään syvällistä tai juonentapaista irti.