lauantai 31. elokuuta 2013

minttukrokantti-kahvi-kakku

Kaveri piti juhlat. Mä sain päähäni tehä kakun. Päädyin parin viikon pohdinnan jälkeen minttukrokanttiin ja kahviin.

Seuraava haaste täytteet päätettyäni olikin sit se, että miten ihmeessä kermavaahdon saa maistumaan kahvilta. Ollin ensimmäinen ajatus ja lopullinen vastaus oli pikakahvi. Pikakahvijauhetta kerman sekaan (noin 1½ tl pariin desiin kermaan) ja vaahdoksi. Vähän tomusokeria makeutukseksi ja rahkaa sekaan (koska rahkaa nyt vaan kuuluu laittaa kermavaahtoon, pysyy paremmin kasassakin) ja voila. Kostukkeena kakussa toimi kahvijuoma, joka toi vielä vähän lisää kahvin makua.

Minttukrokanttikerma oli helppo juttu, suklaa sulaksi mikrossa ja kerma(rahka)vaahdon sekaan. Edes lisää sokeria ei tarvinnut.


Ulkonäöltään kakusta ei tullut ihan mahdottoman mielenkiintosta. Kermavaahdon sekaan hitunen pikakahvijauhetta ja kaakaojauhoa antamaan väriä ja makua, tomusokeria makeutukseen ja rahkaa koostumuksen parantamiseksi. Yksinkertainen pursotus ja raitoja mariannekuulista päälle. Ei ihan konditorialaatua, mutta täydestä meni.


Nelikerroksisen kakun (täytettä kolmessa kerroksessa) leikkaus ei mennyt ihan putkeen. Yksi kerroksista oli valehtelematta kolmessa osassa. Onneks täytettä oli reippaasti, eikä kukaan valmiista kakusta lähtenyt kerrosien tasaisuutta arvostelemaan.

Ja hyvää oli! Kuuden munan kakkupohja, levy suklaata, kolme purkkia kevytvispiä ja vajaa puoli kiloa rahkaa (oho). Syömässä oli viitisentoista ihmistä ja jäljelle taisi jäädä neljäsosa kakusta.

torstai 29. elokuuta 2013

otsatukka, kakku ja saliajatuksia

Jääkaapissa on huomista odottamassa kakku. Minttukrokantti-kahvi-täytekakku. Vähän jännittää. Täytekakuissa (ja muissa kokonaisena tarjottavissa leivonnaisissa) on se huono puoli, että ennen tarjoiluhetkeä ei voi tietää, miltä se maistuu. Jos tuo on onnistuu, niin lupaan raportoida lisää.

--

Kesän rauhassa kasvanut otsatukka teki paluun. Kun ite tekee, ei voi syyttää eikä kiittää ketään muuta. Nyt en tunnista itteäni peilistä.

--

Pidin päälle kuukauden salitauon. Heinäkuun loppuajoilta viime viikkoon, salikortti loppui ja jumitin uuden ostamisessa. Taisi tulla ihan tarpeeseen. Viimeinen viikko ennen taukoa oli yhtä liisterissä kävelyä, polviin sattui, painot ei liikkunu, päässä heitti. Viikko sitten ostin uuden, ja hihittelin kyykätessä, kun on se vaan jollain hullulla tavalla kivaa. On kerrankin hereillä. Nyt on mustelmat säärissä ja ranteissa, ja joka paikka jumissa. Mukaan lukien kaula. Ah.

Myönnettäköön, että viimeisten kuukausien aikana (kun joka puolella treenataan ja osallistutaan erilaisiin fitness-kisoihin) oon välillä pyöritelly päässäni ajatusta siitä, mitä se oikeesti vaatisi. Jokunen viikko sitten on kuitenkin vihdoin heräsin näistä ajatuksista, kun f-kisailujen kääntöpuoli alkoi saada palstatilaa. Ja onhan se ihan maalaisjärjelläkin pääteltävissä: ei naisen vartalo oo suunniteltu siihen, että siitä vedetään rasvat ihan minimiin, edes muutaman päivän ajaksi. Totta ihmeessä siinä menee koko kroppa sekaisin. Ehkä mä siis vaan tyydyn ihan tähän arkiseen treenailuuni ilman sen kummempia tavoitteita.

--

Joku muukin ajatus ehkä oli päässä, kun tän sivun avasin. Ei oo enää.

torstai 15. elokuuta 2013

aamun aikana tapahtuneita

Eilen tehtiin vähän kuntopiiriä. Tänään eniten sattuu toiseen lonkkaluuhun, joka otti osumaa mattoon selkälihaksia tehdessä. Taitaa siinä joku mustelmakin olla.

---

Alkon kassalla naureskelin myyjäpojalle, että ei tahtonut tarkistaa multa henkkareita, vaikka ostin pullon kuoharia ja ihastelin suloisia koristeltuja viinipulloja. Myyjä totesi, että muistaa mut jostain, "etkös sä käyny ammattikorkeaa?". ...Joo kävinhän mä, yli kolme vuotta sitten. Sellanen kasvomuisti joillain.

---

Tällasta tänään. Eikä päivä oo vielä edes puolessa. Mitähän sitä vielä ehtii?

maanantai 12. elokuuta 2013

häävieraan vaatepohdinnasta, -paniikista ja -budjetista

Hääkutsu -> "Mitä mä laitan päälle?!".

Sen jotenkin kuvittelis loppuvan siihen, kun (vihdoin) löytää mekon. Mutta ei.

Mintunvihreä mekko, check ja Soaked in Luxury, ah. Saatoin löytää uuden lempimerkkini. Musta jakku ja musta kapea vyö hopeisella tai mustalla soljella, ei voi olla kovin vaikeeta löytää?

Niinhän sitä luulis. Sitä jakkua etin loppujen lopuks melkein yhtä pitkään kuin mekkoa. Onhan niitä jakkuja joo. Mutta kun... on ihminen nirso. Ja pihi. Ja kun on kapea vyötärö, leveähkö yläselkä ja hartiat, ja siihen päälle vielä pitkät kädet lihasta olkavarressa, naurettavan kapeat ranteet, niin eipä enää ollakaan sitä tavallisinta kokoluokitusta. Muutamankin kerran oon löytänyt ihan mahottoman kivoja takkeja, joissa kädet ei oikeasti pääse liikkumaan yhtään mihinkään. Jakussa loppujen lopuks päädyin koko tavallista isompaan, tuossa kun ei ole napitusta, niin ei ärsytä, vaikka ei menekään vyötäröltä ihan tyköistuvasti.

Nyt on myös myynnissä huomattavan paljon rentoja jakkuja, "kävin tuossa mieheni vaatekaapilla"-hengessä. Ihan kivoja laatikkomalleja ja pitkiä lantiomittoja, mutta kun juhlamekon kanssa vähän kaipaa tuollaista vyötärömittaista... Alehyllystä kuitenkin löytyi lopulta tuo valkotereinen yksilö, joka istuu mukavasti, niin kai se sitten oli se, joka mulle oli tarkoitettu.

Ja sit se vyö. Meinasi olla suurin murheenkryyni koko hommassa :D Ainakin hermot ja toivo meinas loppua. Ootteko huomanneet, että suurin osa mustista vöistä on kultasolkisia? Mä olen. Tai käärmeennahkakuosisia, tai muuten vain "kivasti" kuvioituja. Tai ihan toivottoman pitkiä. Ja missä vyöt ylipäätään on kaupoissa, ja missä kaupoissa niitä myydään? Oli jotenkin hankalaa. Ja loppujen lopuksi meinaa sit ihan huvittaa, kun kävelee Seppälään, koska "pitää sekin ny tarkastaa, vaikka varmasti ei oo mitään", ja siellä se vyö oottaa hyllyn ainoana yksilönä huimaan kolmen (3) euron hintaan.


Kenkiä en ees ajatellu pitkään aikaan, "onneks ne sentään on jo valmiina". Ja niinhän ne onkin, sen verran kivalla korolla, että ei sillä kyllä koko päivää kävellä. Eli vaihtokenkäjahtiin. "Jotkut mustat balleriinat, kivannäköset, ehkä jotain hopeista koristetta, mutta ei liikaa. Sillein pehmeät, että ne on loppuillasta hyvä heittää jalkaan, ja pitäishän niillä pystyä sitten autoakin ajamaan." Joo ei tule halvaksi tää homma... Huvittavaa kyllä nää balleriinat löytyi ekasta kaupasta johon sisälle kävelin, ja oikeesti tuntuu hyvältä jalassa. Ja nätitkin vielä.





Siinä se sitten... vai? Ku oliskin. Alusvaatteet... ei voi muuta sanoa, kuin että onneks on Change ja "sulla on täällä 20 % alennus kaikesta". Sukkahousut, ja varasukkahousut, koska jos niitä ei ota mukaan, niin ihan varmasti on sukkikset rikki ennen ku pääsen autosta pois.

Kummallisinta oli tänään, kun tajusin yhtäkkiä, että voishan sitä hommata vaikka myös mekkoon sopivan kynsilakan. Ja samalla vaivalla sit vihdoin sen kulmakarvavahan, jos edes yrittäisin näyttää huolitellulta. Luojan kiitos en oo vieläkään opetellu huulipunan käyttöä enkä edelleenkään omista yhtään sellasta, jos tässä ennen kolmikymppisiä vaikka pääsis niinkin pitkälle, koska siitä olisin sopivaa sävyä metsästänyt sit varmaan ikuisuuden. Muutkin meikit saa pärjätä ihan täsmälleen sillä, mitä hyllystä jo löytyy.

Laukku sentään oli valmiina (sitä metsästin yhtä tehokkaalla tarmolla pari vuotta sitten edellisiin häihin). Ja korut myös, mekkoakin hain sillä ajatuksella, että sen kanssa olis kiva sopia joululahjaksi saamani Vanamo-kääty. Ja sehän sopii. Valkokultaiset korviksetkin on jokusen vuoden odottaneet käyttöä.

Lopputulos: En taho tehä loppulaskelmaa kaikesta käyttämästäni rahasta. Joka ostoksen kohdalla tosin on mielessä väikkynyt, että "tätähän voi sitten jatkossakin käyttää", ja tottahan se onneks on.


Ja niin, laskinpa silti. Karkeasti 190e. Huh. Toisaalta, ilman alennuslöytyjä pelkästään mekko ja jakku olisivat melkein kattaneet tuon... Ja sit on kiva tajuta, että ainiin, se häälahja, ja joku korttikin olis kiva viedä... Ei ole halpaa ei, mutta eipä häitäkään toisaalta ihan joka välissä vietetä.

Ps. En vieläkään tiedä ihan tarkasti, mitä teen tukalleni. Jos jollakin on ideoita, jotka eivät vaadi minkäänlaisia välineitä (kihartimia, suoristimia tai kuivaimia), jakakaa ihmeessä. Pinnejä sentään löytyy, ja hiuslakka. Ehkä myös harja, jostain. Terveisin nimimerkki "tukkani on kihartuva, mutta ei pysy kiharalla, ja sen verran kerrostettu, että ei oikein pysy kiinni". Kohta aika uudelle tukkakriisille siis...

lauantai 10. elokuuta 2013

nimijuttuja

Suomessa on aatelissuku nimellä Yrjö-Koskinen. Siinä on jotain vähän surullista: hienoahan se ois olla aatelinen ja käyttää aatelista sukunimeä, mutta Yrjö-Koskinen ei ehkä oo ihan ensimmäisenä listalla "nämä sukunimet voisin ottaa itselleni".

Suvussa on Wikipedian mukaan myös ollut mies nimeltä Yrjö Koskinen Yrjö-Koskinen. Mitä ihmettä? Väestörekisterikeskuksen nimipalvelun mukaan Koskinen-nimeä ei ole annettu etunimeksi ennen vuotta 1900 (jolloin ko. mies olisi nimensä saanut). Sen sijaan Koskinen löytyy annettuna etunimenä ainakin kolmesti vuosien 1960 ja 2009 välillä. Mitä ihmettä?

Sedän tekemä pienimuotoinen sukuselvitys paljasti hienoja nimiä isän suvusta. Tutut Matit ja Antit ja muut perinteiset suomalaiset siellä tottakai kiersivät, mutta helmiäkin löytyi: kirkkaimmin jäivät mieleen Olaus, Hinrikus ja Sefyriina. Etenkin Sefyriinalle hihitettiin ihan hervottomana, lapsiraukka.

Hautausmaalla kiertäessä eräästä hautakivestä hyppäsi silmille nimi Madilta. Väestörekisterin nimipalvelu (jep, hyvä ystävä) kertoo, että nimeä tosiaan on annettu ennen vuotta 1900 yhdeksälle tytölle, ja 1900-luvulta tähän hetkeen ainakin neljälle lapselle. Siinä saa kyllä miettiä, että onko pappi ollut lukihäiriöinen, vai onko Matilda ihan tarkoituksella kirjoitettu nurinkurisesti...

Törmäsin hierojalta tullessani kaimaan. Story of my life, tämäkin kaima oli yli 80-vuotias, rollaattorin kanssa kuljeskeleva nainen. Toisaalta, oon ennenkin avautunut siitä, millainen nimikriisi mulla on menossa, kun kaimoja on melko harvoin elämäni aikana tullut vastaan, ja nyt yhtäkkiä oma nimi pomppii mukana suosituimpien etunimien listalla. Väärän sukupolven aikana kastettu, ei kai siinä muuta.

Nimissä on se jännä juttu, että kun johonkin nimeen tottuu, ei mitenkään osaa ajatella, että se olis jotenkin harvinainen. Mulla oli ala-asteella kaverina tyttö nimeltä Taila. Ihan normaali nimi. Mitä nyt sillä nimellä kastettuja on Suomessa ollut 20-30 kappaletta. Serkun toisena nimenä on Miitrei, mikäs siinä, venäläisperäinen selkeästi, mutta ihan normaalin nimen kuuloinen. Tällä nimellä kastettuja taitaa olla 10-20.

Lukioon mennessäni koko lukiossa tais olla seitsemän Anttia: niistä neljä oli samassa matikan ryhmässä mun kanssa. Yläasteella Joonaksia oli jossain välissä ehkä viisi: niistä kolme samalla luokalla. Kyllä näissä tapauksissa sitä ihan kiittää vanhempiaan, että sai kuitenkin sen vähän sen hetken nimitilastoiden suosikeista poikkeavan nimen.

perjantai 9. elokuuta 2013

läpileikkaus

Oltiin Ollin sukulaisten kanssa ravintolassa, mukana 13- ja 14-vuotiaat serkut. Nuorempi pyysi tarjoilijalta tikkaria (joita oli esillä kai juuri tätä varten), ja tarjoilijahan toi. Tikkarit lapsille. Eli serkuille ja minulle. Yksi ikäkriisi on tällä taas voitettu.

---

Viime yönä heräsin etsimään kännykkääni - piti tarkistaa, että varmasti on herätys päällä, kun olin tarkistanut sen illan mittaan vasta viidesti. Ei löytynyt siitä, mihin mielestäni olin sen jättänyt, vaikka oikein kännykästä näytin valoa nähdäkseni paremmin. Vasta keittiössä etsintöjä jatkaessani havahduin tajuamaan, millä sitä valoa oikein olinkaan näyttänyt.

---

Edellinen (keskellä yötä heräily ja panikointi) liittyy päällä olevaan stressiin (yksi yö heräsin stressipäänsäryksi nimeämääni kuuman naulan pistoon ohimollani, ne sekunnit oli niin tuskaa, että lopulta oli pakko huutaa). Stressi taas liittyy lähinnä kakkosvaiheeseen, tai syventävä vaihehan se nykyään kai on. Että voi ihminen jännittäääääääää! Tosin, mä nyt jännitän hierojalle menemistäkin... Mut se kakkosvaihe. Tänään oli eka osa, ja selvisin hengissä, ja pahemmitta virheittäkin. Taloudellisestikin osaan ajaa, opettajan ohjeiden mukaisella toisella kierroksella kulutus laski vain 0,1l/100km. Jej. Tiistaina liukasradalle, ja eiku jännittämään taas...

---

Kuvittelin jo jotenkin, että nyt elettäisiin jonkinlaista "body acceptance"-aikakautta. Että jokainen sais näyttää siltä, miltä nyt sattuu näyttämään, ja olla vaikka tyytyväinenkin. Ja sitten postilaatikosta kolahti uusin Kauneus & terveys:


Eikö se laihdutus ikinä lopu? Ja niin, on aika huono lehti kyllä muutenkin. Uusin Trendi sen sijaan oli kiva - korvasi viime kuun lehteä, josta tuli lähinnä paha mieli ja huono olo.

---

Koko viime kesän ja tämän alkukesän surin sitä, että taaskaan ei ole kutsua kesähäihin. Ja sitten yhtäkkiä saatiin sellainen. Ja sit meinas mennä hermot, kun ei oikein meinannut löytyä mekkoa kaupasta. "Ei meillä enää oo pieniä kokoja" tai "nyt on tullu taas syysmallisto, mustaa ja pitkää hihaa" tai ei vaan mitään kivan näköstä tai järkevän hintasta tai millon mitäkin. Kivi putosi sydämeltä siinä vaiheessa, kun toista kertaa täyttä kaupunkikierrosta tehdessäni yhdestä (1) kaupasta löytyi yksi (1) sopiva mekko, joka kaiken lisäksi oli oikein nätti, juhlaan sopiva ja vielä 70 % alennuksessa. Meant to be.

---

Meilläkin on parvekepuutarha.


Tomaatti menestyy sen verran hyvin, että ehti jo kerran lyyhistyä painonsa alla. Ensijärkytyksen jälkeen tajusin napata chililtä (jo tarpeettoman) tukikepin vai mikä sen nimi oikein on? kainalokeppi? ja siirtää sen tomaatille. Ainakin vielä näyttää toimivan. Ensimmäinen tomaattikin on jo alkanut vaihtaa väriä, samoin yksi chili. Ehkä näistä vielä jotain tulee.

Meillähän ei ikinä ole ruukkukasveja, koska mä en saa niitä pysymään hengissä. En muista kastella, kastelen liikaa tai jotain mystistä tapahtuu, kaktus tarttuu sormiin ja nousee mullastaan ylös. Vähän koomista tästä tekee sen, että tänä kesänä kiersin neljässä eri paikassa kastelemassa kukkia. Hukutin vain yhdet salaatit.

---

Ps. Vedän leukoja kymmenen sarjoissa. Voittajafiilis.