lauantai 6. kesäkuuta 2015

kevyesti urakehityksestä

Paria päivää vaille yhdeksän kuukautta sitten irtisanoin itseni ensimmäisestä työstäni, jonka työsopimuksessi luki "toistaiseksi voimassa oleva". Vakituinen työ tässä taloustilanteessa, puolentoista vuoden työttömyyden jälkeen, ja minä lähden kalppimaan. Ilman varmuutta tulevasta, yksi työhaastattelu silmissä kiiltäen. Hups.

Tasan kahdeksan kuukautta sitten aloitin nykyisessä työpaikassani, vuoden määräaikainen sopimus allekirjoitettuna ja ihan täysin tietämättä, mitä mun odotetaan tekevän. Jälkiviisaana on helppo todeta, että tokkopa nuo tiesivät itsekään ihan tarkkaan, millaiseksi mun toimenkuvani tulee pikkuhiljaa muodostumaan.

Ei meistä kukaan varmaan arvannut, millainen tekninen ja insinöörimäinen "se toimii, mutta miksi se toimii, ja toimiiko se, jos jotain muuttuu, ja jos ei, niin miksi ei?" taipumus musta löytyy. Selittäessäni työhaastattelussa Pekan Putken Pekasta asiakkaana en olisi voinut arvata, että puoli vuotta myöhemmin saan pääsyn tietokantaan. Ensimmäisenä ei-teknisen-puolen työntekijänä ilmeisesti. Hups.

Toissapäivänä taiteilin nimmarini toiseen sopimukseen samalle yritykselle. Hei hei määräaikaisuus, "sinut vakinaistetaan", oli hr-ihmisemme täsmälliset sanat. En tiennyt stressaavani aiheesta, mutta viimeiset pari päivää olo on ollut kovin kevyt, eli jonkinlainen kivikuorma tulevan epävarmuus selvästi oli.

Alle puolessatoista vuodessa työttömästä verkkoavustajan kautta asiakaspalveluasiantuntijaksi. Paikkaan, jonne on joka päivä kiva mennä töihin - ihan jo senkin takia, että mulla on työpaikka, jossa halataan. Työkavereita, jotka ovat joka päivä aidosti iloisia nähdessään toisensa. Työ, jossa saa oikeasti käyttää päätään, tehdä selvitystä, oppia uutta ja joskus polkea jalkaa painokkaasti maahan, koska asiat nyt vaan pitäisi tehdä jollain tavalla, että meidän asiakkaat saavat parempaa palvelua.

Oon hiljalleen herännyt huomaamaan, että enää mulla ei ole työttömän identiteettiä. Mulla on työminä, joka oikeasti osaa asiansa, selittää, selvittää, kysyy ja kyseenalaistaa. Mun ei tarvitse etsiä kesätöitä, mulla on kesäloma ja kesälomasijainen.

Voin sanoa suoraan, että on tämä vaatinut rämpimistä. Unettomia öitä. Viiltävää pettymystä, kun taas yhteen työhakemukseen ei tule minkäänlaista vastakaikua. Pätkätöitä. Puurtamista, kun yhdessä päivässä tehtiin kahden työkaverin kesken seitsemän ihmisen työt. Päätöksen siitä, että nyt minä hyppään tietämättä, ottaako kukaan kiinni. Ja kyllä, sen muuton toiseen kaupunkiin. Mutta lopulta tuntuu siltä, että tähän siinä kaikessa tähdättiin, tähän mun oli tarkoituskin päätyä. Elämää ja tulevaisuutta on vielä jäljellä vaikka minkä verran, mutta tämä on se paikka, missä mun on tarkoitus olla juuri nyt.

Olo on kevyt. Olo on hyvä. Tällä hetkellä olen onnellinen.