perjantai 29. heinäkuuta 2016

yksin

Joskus ihan kesken kaiken se vain hyppää kimppuun.

Yksinäisyys.

Joskus se tuntuu pahimmalta niiden iltojen jälkeen kesken niitä iltoja, jotka on viettänyt muiden seurassa. Muiden, jotka tuntevat toisensa. Sopivat siinä samassa seuraavia illanviettoja, kahvihetkiä, mainitsevat ohimennen menneitä tapahtumia, muistelevat jotain viime viikolta.

Minä en kuulu niihin millään tavalla.

Eikä kukaan kaipaa minua niihin.

"Mene mukaan", sanovat. Mutta millä menet, kun muilla on jo ihan omat jutut keskenään? Kuka tahtoo ulkopuolisena mukaan kolmanneksi, viidenneksi tai seitsemänneksi pyöräksi - ei kukaan kaipaa ylimääräistä, ulkopuolista mukaan.

"Puhu vaan", sanovat. Mutta kun en tiedä, mitä puhua. "Kutsu ja sovi", sanovat. Mutta kun kutsutut sanovat ei. Ei ehdi. On muuta. Ei ne ole yksinäisiä.

Ja lopulta on kuullut "ei" tarpeeksi monta kertaa tajutakseen, että kukaan ei kaipaa. Mikään ei ole helpompaa kuin muuttua araksi muiden suhteen.

Joskus käy hetkellisesti mielessä jopa ajatus kotikaupunkiin palaamisesta. Ei siellä juuri mitään muuta olisi, mutta sentään jonkinlainen oma lauma.

Joskus se vaan tuntuu tosi pahalta. Yksinäisyys.

Ja jos olisin toisenlainen, olisinko näin yksinäinen?
Joskus vain haluaisin olla toisenlainen.
Mitä tahansa muuta.

torstai 28. heinäkuuta 2016

välähdys torstaita

Joku juttu siinä on, kun

  • juo eikun maistelee eikun nauttii torstaina 3-4 olutta
  • ajelee kotiin sillä hitaammalla lähijunalla, jonka kanssa ei tarvitse seurata niin tarkasti, että jää oikealla pysäkillä pois
  • menee kauppaan yhdeksän jälkeen - ei siksi, että suoranaisesti tarviis jotain, vaan siksi, että voi ja ehkä tekee mieli ostaa jotain ei oikeastaan edes tehnyt
Aikuisuus - koska kukaan ei voi tuomita.

Ps. Mulla on oranssi tukka. Kuparinväriset latvat. Jotain sellaista. Villiä.

tiistai 26. heinäkuuta 2016

kesähetkiä kuvina

Olipa kerran kärpänen, joka oli sitä mieltä, että olis parasta ikinä olla mun kaveri.



Valokuvat on hassu juttu. Mulla on nyt todisteita, että tänä kesänä olen



ollut paikoissa, joissa tuulee;














ollut paikassa, joka näyttää samanaikaisesti sekä maailman reunalta että Konnulta;


syönyt soijamakkaraa (joo, se näyttää ihan tavalliselta makkaralta);

 näyttänyt sittenkin ihan hyvältä bikineissä;
apua, bikinikuva!



















istunut sekä äärimmäisen huonossa ryhdissä
että ihan kummallisissa asennoissa
Ja mitä mä niillä kaikilla teen enää ikinä?

Onneksi on lisäksi kuvia, joissa on myös kavereita.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

hetki avoimuutta

Asioita, joita et minusta ehkä tiennyt etkä ehkä halunnutkaan tietää: valtaosan ajasta mä koen itseni melko epäonnistuneeksi yksilöksi. Failing life.

Mä elän säästöliekillä, selviytymistaistelua.

Opettelen, opin, tiedän ja tiedostan vähitellen, millainen ihminen todellisuudessa olen. Se ei tarkoita sitä, että olen millään tavalla ok sen kanssa.

Tiedän täsmälleen, että mun on vaikea tutustua uusiin ihmisiin, koska en keksi, mitä niille sanoa, ja olen oppinut elämään sen kanssa. Silti kadehdin huomattavasti tapauksia, jotka juttelevat sujuvasti kelle tahansa ja tutustuvat jatkuvasti. Tiedän kaipaavani usein yksinäisiä, hiljaisia päiviä ja osaan ottaa niille aikaa, kun tarvitsen. Silti kadehdin ihmisiä, jotka ovat aina menossa, jutun juuressa ja kavereiden keskellä. Tiedän, että en osaa pyytää ketään tekemään "jotain" kanssani, koska en halua olla vaivaksi ja pelkään torjuntaa. Kadehdin lähes kivuliaan paljon ihmisiä, jotka voivat ehdotella muille mitä tahansa, ovat ihan ok minkä tahansa vastauksen kanssa ja siirtyvät tarvittaessa vain juttelemaan seuraavalle kaverille.

Kadehdin. Paljon.

Tiedostan omat hyvät puoleni. Ihan samalla tavalla tiedostan myös heikkouteni, ja liian usein niitä heikkouksia vaan on ihan liikaa. Melankolinen on temperamenttityyppi, jossa on myös positiivisia piirteitä, mutta voi kun olisi kiva olla jotain muuta kuin tällainen.

Haluaisin olla mielenkiintoisempi, jännittävämpi, enemmän mukana.

Enemmän elossa.

Jotain muuta.

perjantai 15. heinäkuuta 2016

opi joka päivä jotain uutta, lomaedition

Loman kunniaksi opin taas huimasti uusia asioita

  • puhelimen sähköpostisynkkayksen pois päältä ottaminen on loppujen lopuksi tosi helppoa. Paljon vaikeampaa on sitten olla seuraamatta sitä sähköpostia jostain muualta...
  • kesäloma ei suinkaan tarkoita sitä, että työkavereita ei näe muutamaan viikkoon. Tuntuu näkevän (työajan ulkopuolella) vähän väliä
  • puolentoista vuoden työttömyys tekee ikäviä ihmisen päälle ja vaikuttaa vielä yli kaksi vuotta työllistymisen jälkeen toimettomuudesta nauttiminen on välillä hankalaa, kun niin pitkään se ei ollut oma valinta
  • meidän telkkarissa voi säätää kuvasuhteen lisäksi myös värisävyjä. Vivid on nimensä mukaisesti kovin eloisa (kylmä) ja cinema tosi hämyinen (lämmin ja keltainen). Oletusarvo on jotain niiden väliltä
  • kaupassa on ihan hirveästi erilaisia osastoja ja niillä tavaraa - meidän lähikaupan leipäosasto on varmaan neljä kertaa isompi, kuin millaiseksi sen yleensä miellän
  • opin myös, mistä välistä samasta kaupasta löytyy kalat. Nyhtökauran hyllysijaintia sen sijaan en oo vieläkään selvittänyt
  • normaalina työviikkona tiskikoneesta täyttyy ensimmäisenä ylähylly, koska kaikki eväsrasiat haluaa sinne. Kotona ollessa onnistuttiin käyttämään kaikki haarukat tiskikuntoon neljän päivän aikana - ja meillä ei ole ihan vähän haarukoita
  • yhdyssanojen osaamisella ja facebook-sivun päivittämisellä on kumman suuri vaikutus myös kampaajan valintaan
  • jos pitaleivät unohtaa uuniin, ne palaa. Paitsi silloin, kun ne päättää, että se unohdusaika oli sittenkin ihan täydellinen paistoaika, eikä palakaan. Epäilen vahvasti, että uuni ei ollut tarpeeksi kuuma
  • Suomenlinna on ihan oikeasti lähellä. Ja sinne pääsee HSL:n lipulla
  • ...ja siellä asuu ainakin yksi merimetso. Merimetsot näyttää ihan samalta kuin Don Rosan sarjakuvissa
  • Korkeasaareen kannattaa ihan oikeasti ostaa ennakkolippu. Pääsee halvemmalla ja jonottamatta. Vaikka se nettikauppa onkin ihan kamala ja uskomattoman epälooginen
  • omaa autoa kaipaa lähinnä silloin, kun haluaa toiselle puolelle Suomea. Ja silloin, kun yrittää leikkiä kaksi päivää lapsiperhettä eli kantaa hillittömät määrät maitoa kotiin

Tämä kaikki viikossa. Aivotoiminta alkaa ehkä vähän palautua.

maanantai 11. heinäkuuta 2016

havaintoja kitaransoitosta


  • kitara kerää ihan mielettömästi pölyä. Ja kaikkea muutakin moskaa
  • mun kitarani G-kieli ei pysy vireessä. Ei niin millään
  • ...no ei kyllä ne muutkaan kielet
  • kitaransoitto on edelleen kivempaa kuin siivoaminen
  • jokaiseen sormenpäähän voi sattua. Kohta ne taas kovettuu. Ja mulla on kuitenkin nailonkielinen kitara
  • sain barre-rakon etusormen juureen. Sekin on siis mahdollista
  • ...mutta se selvästi viestii siitä, että oon oppinut ottamaan barreja. Wuhuu! Ei siinä montaa vuotta kestänytkään. Vähän päälle vuosikymmen vain
  • oikea on selkeästi mun hallitseva käteni, ja siinä etusormi luonnollisesti dominoiva sormi. Näppäillessä en silti käytä oikeaa etusormea ollenkaan, se vain hengaa ja yrittää pysyä poissa muiden tieltä. Logiikka?
  • yhtäaikainen soittaminen ja laulaminen on vähän hankalaa silloin, kun ei tiedä sointuja, sanoja eikä oikein melodiaakaan
  • kun jonkin lyriikanpätkän tai yksittäisen sanan unohtaa, ei sitä saa kaivettua muististaan kirveelläkään - ei ainakaan, jos sen puolivahingossa korvaa jollain, mikä kuulostaa melkein oikealta
  • kummasti sitä oppii, kun tekee

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

#lomantarpeessa

Nukuin vähän enemmän kuin kellon ympäri. Aamulla latasin pöytään täyden kahvikupin ja vitamiiniporetablettia odottavan vesilasin. Hain poretabletin kaapista ja pudotin sen vakaan suunnitelmallisesti suoraan kahvikuppiin. Kului sekunti tai pari, että tajusin, mikä meni pieleen.

En maistanut.