tee jotain uutta joka päivä

Tänään ilmoittauduin pimeän ajon kurssille ja varasin katsastusajan.

Aiempia samaan sarjaan kuuluvia ovat olleet mm.

• tänään käynnistin auton
• tänään tankkasin ja ajoin moottoritietä
• tänään toimin lisäpainona kotitreenissä
• tänään nostin jalkaprässissä yli kolme kertaa oman painoni

Ja mitähän niitä.    

identiteettiongelmia

Voi aikoja, voi tapoja: ollaan päästy sellaseen kummalliseen todellisuuteen, että minä tykkään autolla ajamisesta. Johan on... Että onhan se tosissaan identiteettikriisin aika ja paikka, kun kaikki entiset mua rytmittäneet asiat (autottomuus, teetä kahvin sijaan, pitkä tukka) alkaa kadota ja muuttua.

Ei sillä, yhä lähen pyörällä tai jalan, jos matkaa ei oo reilusti tai kuljetettavana paljon tavaraa/ihmisiä. En millään käsitä, minkä takia lähtisin autolla kilometrin päähän, tai vielä vähemmän parin kilsan päähän keskustaan, jossa pitäis parkkijuttujakin jo miettiä. Mutta pakko se myöntää, että helpottaa kummasti, kun pystyy, sen kummempia miettimättä, lähtemään isoon kauppaan ruokaostoksille tai siskon kanssa kirpparille huonojen bussiyhteyksien päähän.

Ja niin, se kahvi. En mä vieläkään mustaa teetä juo, ja mielellään pari isoa kuppia vihreetä teetä päivässä. Ja kahvissa pitää olla melkein puolet maitoa, tai vielä mieluummin kermaa (sitä ei tartte ihan puolta kuppia). Että onko se sitten kahvin juomista, sen voi jokainen itekseen päättää.

--
Seuraavaan leffailtaan alle kuukausi. Jee. Hullut suunnitelmat taas.

salitauon tulos

Sattumaa tai ei, tulipa taas sekundaolo.

Laiskuuksissani pidin salista runsaan viikon tauon. Kun takana oli noin viikko ilman treenejä, alko vasen puoli selästä vihotella. Rutina olkapäässä on historiallisen kova, vasemmalle kattominen vihlasee ajoittain niskasta, ja välillä koko vasen puoli alaselästä kallonpohjaan on ihan kivikova. Lavan liikuttaminen sattuu.

Että siinäpä taas syytä harrastaa sitä liikuntaa. Että pysyis edes suurinpiirtein ehjänä ja toimintakykysenä.

Ps. On asioita, jotka vaan jää takaraivoon kummittelemaan, ja niitä muistelee vielä vuosienkin jälkeen. Mulle terkkari totes lähemmäs kymmenen vuotta sitten, että "no, et sä vielä ylipainonen ole". Olin sillon ekan kerran ikinä ylittäny normaalipainon rajan. Miten voi yhä pistää niin vihaks niin pieni asia? Pyörii yhä päässä vähintään kuukausittain.

asioita, jotka saa tuntemaan ittensä vanhaksi, osa 2

Ei ne niin ne lapset ja naimisiinmenot (niitä tekee melkein lapsetkin), vaan se, kun kaveripiiristä löytyy avioeroja ja lapsettomuushoitoja.

Tänään totesin, että

• kaupan kassalla kysytään "pankki vai luotto"
• pankkikortissa lukee omistajajäsen
• lompakosta löytyy ajokortti, ei enää vain todistus kuljettajantutkinnon suorittamisesta
• avainnipussa roikkuu autonavain
• ja onpa meillä oma autopaikkakin

Turhan paljon aikuisuuden merkkejä, huh.

Ja sitten laitoin tukkani saparoille ja näytin noin 16-vuotiaalta. Että se siitä sitten.

ikuisuusprojektisuunnitelmia

Johan on taas suunnitelmia. Tatuointisuunnitelmia tällä kertaa.

Sain 18-vuotiaana yks ilta päähäni, että voisin ottaa napalävistyksen. Se ajatus ei antanu tilaa millekään mulle kahteen viikkoon, jolloin marssin (vähän kavereiden saattelemana) lävistysliikkeeseen. Ja tuossapa tuo koru on siitä lähtien roikkunut, seitsemän vuotta ja kuukauden päivät päälle.

Muutama vuosi tuosta eteenpäin aina välillä iski lävistyskuume. Ihan kamala lävistyskuume. Kävin kuumeista pohdintaa, joka pyöri kerta toisensa jälkeen samoissa ringeissä; Näihin kasvoihin ei koruja kannata pistää, oon vieläkin niin nukkemainen, että ei pukisi. Kieleen taas olisin ehkä joskus napsauttanutkin, mutta ensimmäisenä hidasteena oli huilu, toisena totesin, että en halua laittaa hampaitani alttiiksi.

Molemmat lävistyskuumeet hoidin lopulta kävelemällä koruliikkeeseen ja sanomalla, että lisää reikiä korviin, kiitos. Nyt on kolme reikää molemmissa korvissa, enkä ees jaksa pitää niissä koruja.

Viimeset pari vuotta oon ajatellu tatuointeja.

Yhdelle on suunniteltuna paikka ja kuvan idea, sitä lopullista kuvaa en vieläkään oo saanu päähäni.
Toiselle on paikka ja teksti, vain fontti puuttuu. Ongelmana se, että pitäisi nakuttaa suunnilleen suoraan luun päälle. Sanovat sen tekevän kipeää.
Kolmannen paikan keksin viikko-pari sitten. Vain sisältö puuttuu.

Että hienoissa kantimissa on mun suunnitelmani. Eräänlainen ikuisuusprojekti tosiaan.

vinksahtanut jukeboksi

Miten ois toi mielenterveyden tila?

Mun päässä pyörii lause "ihmiset, jotka sanovat, että kaikki lapset ovat kauniita, eivät vain ole nähneet niitä rumia lapsia".