Johan on taas suunnitelmia. Tatuointisuunnitelmia tällä kertaa.
Sain 18-vuotiaana yks ilta päähäni, että voisin ottaa napalävistyksen. Se ajatus ei antanu tilaa millekään mulle kahteen viikkoon, jolloin marssin (vähän kavereiden saattelemana) lävistysliikkeeseen. Ja tuossapa tuo koru on siitä lähtien roikkunut, seitsemän vuotta ja kuukauden päivät päälle.
Muutama vuosi tuosta eteenpäin aina välillä iski lävistyskuume. Ihan kamala lävistyskuume. Kävin kuumeista pohdintaa, joka pyöri kerta toisensa jälkeen samoissa ringeissä; Näihin kasvoihin ei koruja kannata pistää, oon vieläkin niin nukkemainen, että ei pukisi. Kieleen taas olisin ehkä joskus napsauttanutkin, mutta ensimmäisenä hidasteena oli huilu, toisena totesin, että en halua laittaa hampaitani alttiiksi.
Molemmat lävistyskuumeet hoidin lopulta kävelemällä koruliikkeeseen ja sanomalla, että lisää reikiä korviin, kiitos. Nyt on kolme reikää molemmissa korvissa, enkä ees jaksa pitää niissä koruja.
Viimeset pari vuotta oon ajatellu tatuointeja.
Yhdelle on suunniteltuna paikka ja kuvan idea, sitä lopullista kuvaa en vieläkään oo saanu päähäni.
Toiselle on paikka ja teksti, vain fontti puuttuu. Ongelmana se, että pitäisi nakuttaa suunnilleen suoraan luun päälle. Sanovat sen tekevän kipeää.
Kolmannen paikan keksin viikko-pari sitten. Vain sisältö puuttuu.
Että hienoissa kantimissa on mun suunnitelmani. Eräänlainen ikuisuusprojekti tosiaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti