keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

paluu ja paluu

Paluu lenkkipoluille ja leffamaailmaan.

Vihdoin oli kadut niin kuivat ja ilma niin lämmintä, että saatiin ittemme raahattua lenkille. Mä en lenkkeile talvella tai liukkaalla tai kylmällä, ku ei keuhkot kestä (kiva saada rasitusastmakohtauksia ilman astmaa) enkä pysy pystyssä. Pikkunen köpöttely hitaalla tahdilla, mutta tuntu yllättävän hyvältä ja olis riittäny vauhtia ja jaksamista enemmänkin. Tästä se lähtee. Oon saanu tän vuoden aikana matolla cooperiin lisää 200m, maanantaina meni 2900m rikki ajassa 11.58. Tuuletin siinä vaiheessa. Sen jälkeenhän sitten piti pistää prässiin 110kg, meni silläkin 10 sarja. Missähän ihmeessä se raja oikein menee? Jaloissa on vaan niin paljon voimaa.

--
Leffailuun teinkin sitten paluun ihan rytinällä. Eka Kaksin karkuteillä, sit Loma Roomassa, seuraavana Iron Man, välikevennyksenä Kaunotar ja Kulkuri ja loppuun vielä Iron Man 2.

Näistä ainut täysin uus tuttavuus oli Kaksin karkuteillä, eli Tangled, Disneyn klassikko nro 50. Oi kun se oli ihana. Ihana! Tekeekö nää näitä nykyään vähän vanhempaan makuun vai enkö mä vaan oo ikinä kasvanu pois piirretty-iästä? Kaunotar ja Kulkuri oli niitä harvoja, jotka meillä oli vhs:nä aikoinaan, ja taitaapa se yhä iskän kaapeissa pyöriä, kun ei raaski heittää poiskaan. On niin jännä kattoa näitä lapsuuden piirrettyjä alkuperäsillä äänillä.

Loma Roomassa oli pakko kattoa Rooman loman jälkeen. Oon joskus nähny ton, tai ainakin osan, mutta siitä ny on aikaa vuosia, vuosia. Oli hauska bongailla niitä tuttuja paikkoja, "tuolla mekin oltiin" "vähän oli oikastu matkassa nähtävyydeltä toiselle". Tarinaltaanhan toi on aika jännä, eihän se mies tee mitään muuta kun valehtele koko leffan ajan, melkein ärsytti. Mut Audrey on kyllä ihastuttava.

Iron Man ja Iron Man 2. Ah. Iron Man alkaa mennä siihen kastiin, että en oikeesti tiiä, kuinka monta kertaa oon sen kattonu. Tosin huomasin sitä kattoessani myös, että en muista, mitä tapahtuu kummassakin leffassa, hieman meinaa mennä kohtaukset sekasin. Scarletista en tykkää vieläkään (itse asiassa tässä roolissa vähemmän joka kerta, ku nään leffan), Robert Downey Jr. on ihana ja Gwyneth ihan harvinaisen mielenkiintoinen. Siitä kun on vähän blaah-mielikuva. Avengersia odotellessa, seuraavaks vois sit kai kattoa Thorin, Captain America olis kiva kattoa, mut sitä ei oo hyllyssä, Hulkit ei ihan tarinana mielenkiintosimpia, mut jos sen kakkosen kattois muistinvirkistämiseks...

Kattelin Finnkinon tulevia elokuvia, ja aika paljon taas tuntuu olevan pakkokatsottavaa tulossa. Yllättäen sieltä iski silmään
Joss Whedonin ja Drew Goddardin käsikirjoittama, Whedonin tuottama ja Goddardin ohjaama The Cabin in the Woods. Koskaan kuullukaan ennen, mutta kun mussa nyt vaan asuu pieni fanityttö.

--
Ajattelin hommata itteni kesäkuntoon. Ainakin suunnitelmat on kovat. Jossain mielenhäiriössä ostin Roomasta kovin lyhyet farkkushortsit, eli pakko se on jalat jonkinlaiseen kuntoon saada, että niitä kehtaa käyttää. Yks karkkipäivä viikossa, proteiinia kunnolla ruokavalioon, hedelmät ja kasvikset kunniaan, salille/lenkille viidesti viikossa ja venyttelyävenyttelyä. Tähän pyritään. Katotaan missä vaiheessa mukavuudenhalu voittaa. Saa tsempata, ja etenkin muistuttaa mua siihen venyttelyyn. En ymmärrä, mikä siinä on niin vaikeeta.

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

loma Roomassa

Joulun alla isä ja avovaimonsa eivät oikein meinanneet keksiä meille joululahjoja, synttärilahjoja tai Ollille valmistujaislahjaa. Muutaman vaihtarien kanssa vaihdetun lausahduksen pohjalta - "en oo matkustellu juuri yhtään" "Italiassa olis kiva päästä käymään" - keksivät, että ostavat meille matkan Roomaan. Matkaa varatessa tuntu, että siihenhän on vielä ikuisuus, ja yhtäkkiä olikin enää kuukausi, sitten viikko, ja sit se tuli.

Lento oli Ryanairin lento Tampereelta suoraan Roomaan. Tampereen lentokenttä oli niin herttaisen pieni, että ihan huvitti. Eipä siinä paljon mahdollisuutta ollut eksyä, kun vain yhtä linjaa pääsi kulkemaan. Olin panikoinu koko matkaa ihan älyttömästi (panikoin aina kaikenlaista mahdollista ja mahdotontakin), ja lentokentällä iski ihan kamala jännitys. Entä jos matkalaukut katoaa, entä jos iskee taskuvaras ja vie kai
kki rahat, entä jos mun kortti ei jostain syystä käykään, entä jos ei päästäkään hotelliin keskellä yötä sisälle, entä jos, en jos... On se mukava olla niin hyvää matkaseuraa. Ja menipä nekin jossittelut ihan hukkaan. Lento oli ajallaan, matkalaukku tuli perille ja Italian päässäkin odotettiin taksia ehkä viisi minuuttia.

Hotel Sant' Angelo oli hotellina ihan jees, mutta sijainniltaan täydellinen. Runsaan kilometrin päässä Vatikaa
nista (käytiinkin sitten Vatikaanissa kahteen otteeseen, eka Pietarinkirkossa ja seuraavana päivänä museoissa, kun ekana päivänä sinne oli järjetön jono), ihan Tiberin rannassa, matkaa sekä Espanjalaisille portaille että Piazza Navonalle oli noin kilometri.
Hotellihuoneen avain oli astetta karumpi, yhdellä avaimella päästiin hotelliin, toisella käytävään ja kolmannella huoneeseen. En tainnut kertaakaan avata lukkoa, kun eihän nuo edes toimineet mitenkään fiksusti, joka suuntaan kääntyivät, mutta lukko ei vaan auennut.

Pietarinkirkko


Vatikaanin museot ja Sikstuksen kappeli,


Espanjalaiset portaat,
Pantheon,

Fontana di Trevi,

Colosseum,

Piazza Navona ja Fontana di Quattro Fiumi. Aika vaatimatonta toi Rooman nähtävyyksien anti. Joka kulmassa tuli vastaan jotain vanhaa ja upeaa, kuuluisia paikkoja oli enemmän kuin vahingossakaan pystyi huomaamaan.

Liikenne oli hullua. Jalankulkija tosin oli turvassa. Autot tuuttaili kyllä jatkuvasti, mutta vain toisilleen ja skoottereille. Jalankulkijalle sen sijaan annettiin tilaa vaikka keskellä ruuhkaa, tai annettiin ja annettiin, mutta pysähdyttiin, jos kävelijä ylitti kadun. Sen röyhkeyden kun päivän jälkeen oppi, niin pääsi kävele
mään melkein miten ja missä tahansa.Ruoista suurimman vaikutuksen teki salaatit ja jäätelö. Mmm, jäätelö.Haettiin Gelateria della Palmasta (valikoimassa 100 eri makua) jäätelöt kolmesti. Kolmesti käytiin myös juomassa espressot Tazza d'Oron tiskillä. Samassa ravintolassa ei käyty kahdesti, mutta noihin paikkoihin jumittu, ku tiesi, että niistä saa varmasti hyvää hyvään hintaan, ja vielä osas perille. Molemmat ihan Pantheonin kupeessa.



Ainakin meille tää oli ihan täydellinen loma-aika. Lämpötila oli vähän kuin Suomessa alkukesällä, lämpimänä sellasena tosin. Aamusin sai olla pitkät hihat mukana, mutta päivällä aurinko porotti ja lämpö nousi yli kahdenkympin. Paikalliset kulki paksuissa takeissa ja toppaliiveissä, mutta meille t-paidat oli oikein hyvä valinta, vähemmälläkin olis pärjänny auringossa. Illalla +19 tosin tuntu jo sen verran viileältä, että mielellään vedin neuletakin päälle farkkutakin. Ja kun Suomessa sato sekä lähtiessä että palatessa räntää, niin osas kyllä arvostaa tota lämpöä.

Vältettiin myös suurimmat ryysikset ja tungokset, ainoastaan Fontana di Trevin aukio oli ihan tukossa, mutta se nyt on ilmeisesti aina. Pietarinkirkkoon jonotettiin muutama minuutti, Vatikaanin museoihin ehkä jopa puolisen tuntia - vaikka oltiin jonossa jo ennen avaamisaikaa. Oltiinko sitten hyvään aikaan vuodesta vai tarpeeksi aikaisin päivällä liikkeellä, se nyt jää arvoitukseksi.

Kuljettiin Roomassa taksilla ainoastaan lentokentältä hotellille ja takaisin. Muuten koko matka meni kävellessä. Mukulakiviä toisen perään ja kilometrejä kertyi - kyllä siinä oli pohkeet kovilla. Mulla meni toinen kenkäkin puhki, ei tosin pohjasta. Meille suositeltiin ottamaan bussi esim Colosseumille jompaankumpaan suuntaan, mutta sinne kävellessä todettiin, että onneks ei otettu, oli sen verran upeita näkyjä joka puolella. Yhtäkkiä kadun varrella avautui antiikin kaivaukset ja kadun päässä näkyi Colosseum. Huh. Nää on niitä asioita, joita ei voi mitenkään selittää tai ottaa kuvia niin, että ne ymmärtäis. Samoin kuin se liikenne, Pietarinkirkon ja museoiden koko, talojen korkeus, katujen kapeus ja mitähän näitä ikinä onkaan. Jännä paikka.


Viimesen kahen ja puolen vuoden aikana ollaan käyty neljästi Tallinnassa, kerran Tukholmassa ja Roomassa. Tätä ennen edellinen matka oli 2008 päivä Tukholmassa ja sitä edellinen Brasilian matka 2003. Hmm. Ja seuraavaksi listalla onkin sitten katsoa tuo otsikon nimikkoleffa.

maanantai 12. maaliskuuta 2012

liikaa fiktiota

City Lights. Johan oli jännä kattoa mustavalkosta mykkäelokuvaa. Niin sitä vaan saa tarinaa kerrottua ilman puhetta, ja hyvin saakin. Hassua kohellusta 80 vuoden takaa. Suoranaisesti tollanen pelkällä liikkeellä kerrottu huumori ei oo ihan mun juttu, mutta kivaa vaihtelua.

Driving Miss Daisy. Nauratti ekana se, että osasin oottaa scorea, kun Jack Black laulaa sitä Holidayssa :D Toisena huvitti se, että scoressa oli kamalasti samaa kun Holidayssa, Hans Zimmer siis molemmissa musiikin takana. Taas tuntu vähän tyhmältä, kun enhän mä tajunnu, että se joku ulkokuva tarkotti aina ajassa eteenpäin siirtymistä, tajusin vaan sen, että vuosiluvut kulki aika vinhaa tahtia. Miss Daisy oli hassu nainen. Ja Dan Aykroyd ihan järkytti, kun näytti tuplanneensa painonsa Blues Brothersista.

He's Just Not That Into You. Joka kerta se vaan on yhtä ihana. Ja aina vaan totean näitä samoja: Jennifer Connellyn hahmo on ihan sekopää, Jennifer Aniston kummallinen uikuttaja, Scarlett sietämätön ja Bradley Cooper järkyttävä kusipää. Mut onneks on Gigi<3 Gigi on niin tyhmä, että se on ihan ihanaa :D Ja sitten on tämä. Lauloivat samaa myös Gleessä, ja voi että hyppäs sillonkin sydän kurkkuun. "You're my exception."

Niin. Frendit loppu. Glee alkoi. Kakkoskausi. Brittany<3, Kurt<3, Emma<3. Gwyneth Paltrow lähinnä ärsytti ja herätti myötähäpeää, mutta myös yllätti tosissaan osaamalla laulaa. Yllätyksekseni huomasin tällä kaudella ihailevani enemmän tanssia - nyt tietää jo, että ne osaa laulaa, ja tavallaan sillä saralla ei enää yllätyksiä pääse tulemaan. Harmi sikäli. Mutta ne tanssit. Ah. Mike<3.

Ehkä sitä katsoo liikaa telkkaria, kun unohtaa, miltä ite näyttää. Pari kertaa viikossa.

--
Ihana, kun on kevät. Sulat tiet ja auringonpaiste. Töissä pitää vetää verhot ikkunan eteen, että näkee istua koneella, ja silti lämmittää. On niin paljon helpompi herätä aamulla, kun on valosaa.

--
Tänään oli huono päivä. Kävelin läpi keskustan löytämättä yhtään jarrupaloja. Kotona Olli otti syliin, anto jalkahieronnan ja käänti mun nurinpäin olevat sukat oikeinpäin. Niissä sukissa kuulemma oli vika huonoon päivään. Ei siitä voinu ku mieli parantua. <3

lauantai 3. maaliskuuta 2012

enneunia tai jotain sinnepäin

Päässä soi GG Caravan sellasella volyymilla, että melkein häiritsee. "Silti se valvottaa, silti se tuottaa kamalia paineit" ja niin edelleen. Hienointa tossa biisissä - ja koko suomenkielisessä sanotuksessa viime vuosina - kuitenkin on "aika on rahaa / mun aika on muovailuvahaa".

Aina, kun kuulen Windowsin alotusäänen, alkaa mun päässä soida Roxeten Queen of Rain. Siinä on ehkä muutama sama sävel, mut kun kerran tohon leikkiin lähti, ni se ei sit lopu niin millään.

--
Näin viime yönä unta, että kaverin kolmas lapsi sai unekseen Miisa. Tosin, samassa unessa sen kaverin esikoinen oli iso kala, joka jahtas mua ympäriinsä. Että ota se sitten todesta enneunena.

Joku vuosi sitten nimittäin heräsin niin, että päässä pyöri nimi Aino. Jäin sillon tosissaan miettimään, että kenestäköhän nyt on Aino tulossa. Pari päivää myöhemmin serkku ilmotti tyttönsä nimen - kah. Nauroin sille tätä hommaa, ni serkku kerto, että heillähän oli toinen nimi jo päätettynä, mutta pari tuntia ennen ristiäisiä olivat tajunneet, että se on ihan väärä, Ainohan tän lapsen pitäis olla.

Oon nähnyt unta myös yhestä elokuvateatterista (kävin siinä täsmälleen samassa teatterissa Brasiliassa muutama vuos myöhemmin) ja yhestä leffakohtauksesta (Pirates of the Caribbean - At World's End, kun ne laivat ampuu toisiaan pyörteen reunoilla, näin sen kohtauksen joskus ennen leffan ilmestymistä ja teatterissa tulikin sit aika déjà vu -olo.

Tammikuussa päivämäärä 30.1. oli jonkin unen lopussa tosi merkityksellinen. Odotin sillon, että yhen kaverin lapsi olis sillon syntyny, mutta ku ei, ni nyt ootan, että ens vuonna sillon syntyy joku.

Tosin, mä nään yleisesti ottaen aika paljon unia. Joku aamu herätessäni tällä viikolla ensimmäinen ajatus oli "enemmän unta, vähemmän unia" - kun ei niiltä ehi ees nukkua. Oon muun muassa ollu Chilessä, jossa oli puhuvia, kahdella jalalla käveleviä tiikereitä, heränny siihen, että oon varma, että alienit hyökkää ja kaikkea siitä väliltä. Oon nähny unia sarjakuvamuodossa; unia, joissa pyöri tv-sarjan alkutekstit; unia, joista oon ollu varma, että ne on jotain tv-sarjoja, jotka oon nähny ennenkin, joten tiedän, mitä tulee tapahtumaan. Yks uni oli kirjamuodossa, siis aukeama, jolla oli paljon tekstiä. Siitä en koskaan saanu tietää, mitä siinä oikeesti tapahtu, ku en ehtiny lukea.

--
Tää kaupunki vihaa pyöräilijöitä. Eilen aamulle töihin mennessä tiet oli täynnä nilkkaan asti ulottuvaa sohjoa. Ei siinä mitään, ymmärrän kyllä, että aamulla voi olla tärkeämpää putsata autotiet. Mutta kun iltapäivään mennessä ees rantaraitilla ei ollu tapahtunu mitään edistystä, niin meinas vähän verenpaine nousta. Illalla mukavasti jäätyi se sohjo, ja ens viikolle on taas luvattu ihan kunnon pakkasia. Katotaanpa siis, miten täältä pääsee töihin liikkumaan tulevina viikkoina.

--
Käytiin kattomassa Hugo. Se oli... kummallinen elokuva. Erilainen. Välillä tuli mieleen Amelie, välillä Sormusten Herra - mutta ihan vain sen takia, että pääosapojalla oli ihan samanlaiset silmät, kasvot ja ilmeet, kuin Elijah Woodilla Frodona. Hugo oli tarina. Ei suoranaisesti tarina jostain tietystä henkilöstä tai asiasta, vain tarina. En mä tota osaisi genrettää, tai suoraan sanoa, mille kohderyhmälle se on suunnattu. Mutta ei se sitä sano, etteikö se hieno olis ollut. Erityisesti tykkäsin ihan ensimmäisestä kuvasta, jossa Pariisin keskusta kuvattiin koneistona. Wau.

Olli aikoo lähteä viihteelle tänään. Mä päätin, että katonpa leffan. Yhen tietyn leffan, ihan vaan sen takia, kun tekee mieli ja oon muutaman päivän miettiny sitä: He's Just Not That Into You. Jotenkin tuntuu, että tässä koko asetelmassa on jotain vähän väärää.