maanantai 29. huhtikuuta 2013

(ajatus)puuroa

Olis ehkä vähän tekemistäkin tänään. Pitäis siivota (taas kerran, tällä kertaa sentään ihan kotona...), laittaa muutama työhakemus, vihdoin ja viimein tehä jonkinlaisia päätöksiä vapun tarjoiluista (nyt mennään kuitenkin jo kahden päivän menussa, joista en tosin onneks vastaa yksinäni), käydä kaupassa, että huomenna ei tarttis kirota, ku kaikki muutkin on siellä... Ja sali tai lenkki jossain välissä ei olis yhtään pahitteeksi myöskään.

Joten vois olla ihan hyvä juttu, jos saisin noustua tästä koneelta vaikka jossain välissä. En voi perustella tätä ees niillä työhakemuksilla, kun sattuu olemaan väärä kone. Huoh.

Ps. Huomasinpa taas olevani kotityörajoittunut: laitoin uuden pussin roskikseen ja olin hetken aikaa ihan ylpeä itestäni, kun näinkin ahkera olin. Hmph, onko ehkä havaittavissa, kumpi meillä enemmän kotitöistä vastaa... Oon myös yhä vähän järkyttynyt, ku Olli ei oo tänään kotona, ja mun pitää tehä ihan ite ruokaa itelleni. Siis keksiä, mitä tehdä ja ihan tehäkin se. Ja muistaa koko juttu. Eli siinäkin taas yks to do -juttu tälle päivälle: pitäis syödä (muutakin kuin teetä ja viinirypäleitä ja turkkilaista jogurttia omenahillolla). Huoh.

Söin aamupalaksi puuroa. Raejuustolla. Ja omenahillolla. Ja pellavansiemenöljyllä (kasvissyöjän omegat wuhuu, vielä ku sen muistais pitempään ku kaks päivää kerrallaan). Ei se sit hirveesti puurolta enää maistunukaan, mikä on ihan hyvä juttu.

perjantai 26. huhtikuuta 2013

the voice of finland

The Voice of Finland, ja mulla on mielipiteitä. Jännää.

Christian Casagrande oli ihan mun suosikki, miehellä on ihan sairas ääni. Piti kuunnella aina ihan suu auki, että mistä se soundi oikein tulee. Ihan harmitti, kun se putos.

Kaikki finalistit on jees, mut kyllä se Antti taitaa viedä munkin pisteissä voiton. Emilia tarjoaa kyllä vahvan kilpailijan, olemus niin keijumainen, mutta ääni tosi varma, ihana kuunnella. Ikellä on kiva soundi, mutta enemmän kokemusta tarttis selvästi ennen keikkahommia ja muita. Suvi herättää ehkä vähän liian vähän tunteita, mutta hyvähän se on, ei siitä mihinkään pääse.

Totuus kuitenkin taitaa tässäkin ohjelmassa olla se, että ne menestyy, jotka menestyy. Ei se siitä voitosta oo kiinni, eikä voitto myöskään todellisuudessa mitään takaa. Musiikkimaailma ja -bisnes on karu, kilpailua on ihan älyttömästi ja hyviä laulajia enemmän kuin kukaan ehtii kuunnella.

Oon löytänyt heikkouteni suomalaisesta tosi-tv:stä, oivoi. The Voice of Finland, Jutta ja puolen vuoden superdieetit, Suomen surkein kuski, Rakas sinusta on tullut pullukka... Oivoi.

Välillä ihan mietin, miks tätä Voiceakin on pakko kattoa, kun päässä pyörii kaikki ajat esityksien välissä lähinnä "voisin vaikka huutaa, jos tuo Tea Khalifa ei viitti lopettaa tota typerää häsäämistä, onko se etukäteen valmistautuminen oikeasti niin vaikeaa".

torstai 25. huhtikuuta 2013

lenkkikiksejä

No jo on.

Tulee ihmiselle kummallinen olo, kun saa näin suuret kiksit lenkkeilystä.

Oli ihan välineurheilijaolo, kun ekaa kertaa ikinä lähdin kipittämään ihan lenkkeilyyn suunnitellussa varustuksessa. Ainahan mä oon hölkänny just niissä vanhoissa collegehousuissa ja muissa alennuksesta ostetuissa vaatteissa, mitä kaapista on sattunu löytymään eikä nekään huonoja oo ollu, mutta onhan tässä ny vähän ulkonäköjuttuja. Kenkiin oon sentään tajunnut alkaa panostaa vähän enemmän jo vuosia sitten. Mutta nyt vedin päälle uutuuttaan kiiltelevät juoksuhousut ja -takin ja näyttääpä muuten jalat aika isoilta, kun lenkkarit sattuu olemaan mallia möhkäle, ja juoksuhousut menee vissisti pitkin sääriä ja nilkkoja.

Mut niin. Karkeasti 9,5km/55min. Keskimääräinen vauhti siis siinä 10km/h. Mullahan ei mitään sykemittarin tai matkaa mittaavan kännykkäsovelluksen tyylisiä hienouksia ole. Yritän vaan muistaa kattoa kelloa kotona lähtiessä ja palatessa, ja mittailla karttapalvelusta välimatkoja. Eikä oo myöskään toimivaa mp3-soitinta, eikä musiikkia puhelimessa, mut sen sijaan bongasin matkalla västäräkin ja ihmettelin sulavaa järveä.

Juttelin myös itekseni jossain välissä matkaa, kun rupesin ihan miettimään, että mennäänköhän tässä yhä "pitää pystyä puhumaan"-vauhtia. Mentiin :D Loppumatkasta tosin ehkä ei enää, kun oli niin kamala vastatuuli.

Mut niin. Wuhuu. Nyt kun vaan jaksais penikat pysyä lenkkikunnossa, niin hyvä tästä vielä tulee.

Ja vielä kun muistais opetella venyttelemään.

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

haipakkaa

Voin kerrankin sanoa tehneeni jotain viimeisen viikon aikana.

Ensin muutti äiti. Tähän muuttoon luonnollisesti liittyi loppupakkaukset (me tyttäret ollaan ehkä vähän äitiämme järjestelmällisempiä) ja -siivoukset.

Sitten muutti sisko. Pakata mun ei tarvinnut, ja siivoukset on vielä edessä, mutta oman kivan pikkulisänsä tähän hässäkkään antoi kolmen päivän ikäinen siskontyttö. Sen kaksivuotiaan lisäksi. Kaksivuotias tosin pyöri äitinkin muutossa jaloissa, pikkusiskonsa ei sinne vielä kerinnyt mukaan.

Muuttojen väliin mahtui pari päivää, jolloin ei tietenkään jääty kotiin lepäilemään, vaan käväistiin Lahdessa vaihtamassa autoon vihdoin kesärenkaat alle. Siltä reissulta sain vihdoin ostettua myös juoksuhousut, ah ja voi välineurheilun huumaa, kun lenkillekin joskus ehtisi ja tokenisi.

Ja jotta tämä kaikki ei olisi liian helppoa, niin viimeisen kahden viikon aikana ehdin myös sairastaa jokakeväisen flunssani, tartuttaa sen Ollille (joka vähitellen vihdoin alkaa näyttää toipumisen merkkejä) ja käydä pariin otteeseen hammaslääkärissä. Hah, ja tehdä siman, vaikka meinasin unohtaa sen ehkä seitsemäntoista kertaa. Vappuun mennessä pitäisi olla valmista. Jee.

Jos tästä nyt vähitellen pääsisi palailemaan normaaliin arkeen, kun koko ajan ei tarvitse olla jossain hösäämässä. Ei tässä enää kuin se siskon loppusiivous, ja laatikoiden purku, ja kotonakin pitäis ehkä siivota ennen vappua, ja pohdiskella, haluaako vappuna tarjota jotain, ja tehdä ne vapputarjoamiset. Ja vaikka muistaa ja ehtiä hengittääkin jossain välissä.

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

kevään ensimmäinen parvekehetki

Eihän se aina ole kovin kivaa asua maassa, jossa on kylmää ja pimeää - etenkin niin kamalan pimeää - monta kuukautta peräkkäin. Myönnän, kerran jos toisenkin oon itekin avautunut asiasta.

Mutta jos joskus ei olisi kylmää ja pimeää, ei osaisi mitenkään samalla tavalla arvostaa sitä lämpöä ja valoa. Ja sitä ensimmäistä päivää, kun tulee mieleen, että voisinpa juoda iltapäiväkahvin parvekkeella. Ja siellä tarkenee, on jopa suorastaan lämmin.

Oon muutenkin vuodenaikojen suhteen välillä niin yltiöpositiivinen, että itteänikin ottaa päähän - oi ihanat kirpeät syysaamut ja punaiset lehdet, oi ihana ensilumi ja kunnon lumivuoret, oi ihana auringonpaiste ja pikkupurot keväisin, oi ihanat kesäyöt ja taivas täynnä pikkulintuja - mutta tänä keväänä tää tuntuu iskevän vielä voimakkaammin kuin aikaisemmin.

Ehkä se johtui tuosta pimeästä talvesta. Jyväskylä on kiva kaupunki joo - vältytään yleensä suurimmilta sateilta ja tuulilta, kun kaikki jää rannikolle, sun muutakin mukavaa - mutta hei, 18 tuntia auringonpaistetta 80 päivän aikana? Oikeesti. Ei oo ihmisen paikka asua. Kylmää vastaan voi pukeutua ja jäädä vaikka sisälle, mutta se pimeys ottaa voimille.

Kunnes tulee kevätpäiväntasaus, ja pikkuhiljaa aurinko nousee aina vain aikasemmin. En osaa ees ärsyyntyä siitä, että herään joka aamu siihen, että aurinko paistaa makuuhuoneen verhon läpi silmiin - se paistaa! Nyt kello on puoli viisi, istun parvekkeella huppari päällä - se paistaa, mä tarkenen! Lasitettu parveke alkaa näillä keleillä jo olla ylimääräinen huone, tällainen lasittamaton vaatii sen auringon lämmittävän vaikutuksen. Onni on oma aurinkoterassi, meille paistaa iltapäivästä auringonlaskuun asti.

Juuri nyt en edes kaipaa lämpimämpää keliä. Kyllä se kesä sieltä vielä tulee - oi kunpa se tulis lämpimänä tänä vuonna! - juuri nyt tää kevät on kiva juttu. Tää valo, tää lämpö, ja tuo lintu, joka sirputtaa mulle jostain lähipuusta. Sulat kadut, joka päivä hupenevat lumikasat, ne hetket, kun ei ole pakko käyttää pipoa. Oi kevät!

perjantai 5. huhtikuuta 2013

tähtisumua

Harvaa leffaa suosittelen varauksetta oikeestaan kelle vaan. Mutta hyvät ihmiset: katsokaa Tähtisumua (Stardust, 2007).

Se ei ehkä anna kellekään uusia näkemyksiä maailmaan. Se tuskin myöskään muuttaa kenenkään elämää, eikä tuo kaksituntinen ehkä maailmaa pelasta.

Mutta voi hyvä ihme, kun voi tulla elokuvasta hyvä mieli.

Siniverisiä prinssejä, noitia, yksisarvisia, lentäviä merirosvoja, ja tietysti se pudonnut tähti. Kuulostaa sadulta, kyllä, sitä onkin. Kuulostaa lastensadulta, en sanoisi niinkään. Satumaisuus on arkipäivää ja karkkiväreissä säästellään, sen sijaan usvaista tunnelmaa on haettu muun muassa Islannin ainutlaatuisista maisemista.

Huumori syntyy yllättävyydestä ja tilanteista, ei niinkään sanaleikeistä tai fyysisistä tapahtumista. Ja tietysti myös vuohimiehestä, jolle nauroin - taas kerran - ihan hervottomana.

Vaikea on selittää sitä hyvää mieltä ja oloa, joka elokuvasta tulee. Mutta hyvät ihmiset, katsokaa Tähtisumua. Katsokaa myös Memento, se on toinen toki kovinkin erilainen elokuva, jota voin varauksetta suositella melkein kelle vaan.

torstai 4. huhtikuuta 2013

sovituskopeista musikaaleihin

En yhtään tykkää kauppojen sovituskopeista. Ehkä vähän päinvastasesta syystä, ku useimmat: liian usein näytän sovituskopin peilissä paljon paremmalta kuin omassa peilissä. H&M:n peilit on pahimmat, ne hoikistaa ihan älyttömän paljon ja käytävällä on peilejä, jotka paksuntaa... huoh. Mistä minä tiiän, miltä ne vaatteet oikeasti mun päälläni näyttää, kun jokainen peili kertoo eri tarinaa. Huoh vol 2.

Aamulla totesin, että ihana kevät, voisinpa pukeutua keväisesti heleisiin väreihin. Tadaa: vaatekaappi täynnä mustaa ja muita yhtä tummia värejä. Huoh vol 3. Piti sit mennä shoppailemaan, enkä ostanu mitään mustaa. Kerta se on ensimmäinenkin. Sen sijaan ostin vaaleaa persikansävyä, luonnonvalkoista ja hyvin haaleaa mintunvihreää. Kerta se on ensimmäinenkin.

Viimeisen kahden päivän aikana oon kattonut kahden eri kaverin kanssa yhteensä neljä musikaalia ja vastaavaa. Eilen West Side Story ja Rent, tänään Chicago ja Blues Brothers. Molemmat eiliset leffat sijoittuivat - ihan vahingossa - New Yorkiin, ensimmäinen 50-luvulle ja toinen 80- ja 90-lukujen vaihteeseen. Tämän päiväiset valinnat sen sijaan - ihan yhtä vahingossa - sijoittuivat molemmat Chicagoon, ensimmäinen 20- ja toinen 80-luvulle. Oli molemmat kaupungit hieman muuttuneet.

Nyt Tähtisumua. Suosittelen lämpimästi.

tiistai 2. huhtikuuta 2013

raejuustolettuja

Sain joskus lihansyönnin lopetettuani lahjaksi kirjan Kasvisherkkuja juhlaan (Celia Brooks Brown, julkaistu Suomessa 2003). Kovin monta ohjetta en kirjasta - kuten en mistään keittokirjasta ikinä - ole osannut ottaa arkikäyttöön, mutta yksi on ylitse muiden: raejuustoletut.

1 dl grahamjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
2 tl fariinisokeria
0,5 tl suolaa
2 vatkattua munaa
250 g raejuustoa
0,5-1 tl voita/margariinia paistamiseen

1. Sekoita kuivat aineet kulhossa.
2. Lisää munat ja raejuusto.
3. Sulata pannulla keskilämmöllä pieni nokare voita tai margariinia. Levitä tasaisesti pohjalle.
4. Nosta pannulle kukkurainen ruokalusikallinen taikinaa. Paista, kunnes taikina on vähän hyytynyt ja pinta kuplii. Käännä ja paista kullanruskeaksi.
5. Tarjoa kuumana (jogurtin ja kirsikka)hillon kera.



Helppo tehdä, hyvää ja terveellistäkin vielä siihen kaupan päälle. Syystä tai toisesta - en oikeesti tiedä, miksi -  en oo tehny näitäkään varmaan neljään vuoteen. Olipa se jo aikakin taas.