Hehehe, vanhoja kuvia selaillessa löysin todisteita myös edellisestä asunnostani. Kyseessä oli kolmen hengen solu, kohtuuhintanen ja ihanalla paikalla, mutta siihen ne hyvät puolet sitten oikeestaan jäikin (kämppiksetkin oli kyllä ihan jees, ja koira).
Siinä se mun huone sitten olikin :D Kaksi ensimmäistä kuvaa on otettu samasta kohdasta, vähän kääntyen, ja viimeisen kuvan voi helposti sijoittaa joka kuvassa näkyvän vihreän viltin avulla. Keskelle huonetta mahtui pyykkiteline eikä muuta sitten mahtunutkaan, kertoo jotain tuon kopin koosta. Aika tehokkaasti sain sen kyllä käytettyä, sängyn päähän tuli vielä myöhemmin kirjahylly.
Neliötkin laskin joskus, alle kymmenen niitä oli. Parasta mun huoneessa oli toi koko huoneen levyinen ikkuna ja yöpöytänäkin toiminut ikkunalauta (johon aina silloin tällöin löi itsensä), hyvät vaatekaapit ja oma eteinen.
Muuhun kämppään pääsin vessan kautta. Yleensä ihan jees, vähän kummallista vaan. Ei niin jees silloin, kun joku unohti toisen vessan oven lukkoon. Sillon piti hipsiä toisen kämppiksen huoneen kautta (se ei tosin usein ollut paikalla, joten harvemmin haittasi).
Oli siellä vielä yhteinenkin eteinen (jossa kaikki kengätkin oli, meillä oli kaksi kolmikerroksista kenkähyllyä, jotka täytettiin toisen kämppiksen kanssa aika tehokkaasti. Toisella kämppiksellä oli noin kahdet kengät.) ja keittiö.
Noissa nurkissa ehdin pyöriä runsaan puoli vuotta. Vaikka kämpässä olikin huomauttamisen ja päänpyörittämisen ja millon minkäkin varaa, niin oli se Mäki-Matti alueena vaan niin kovin ihana. Seitsemän minuutin kävelyllä oli jo keskustassa, mutta silti asui hiljaisella puolella Harjua. Vaikka oon aina tykänny Kuokkalasta (eikä se silta oikeesti oo niin paha, se on ihan kivakin, kun ei tule räntää), niin Mäki-Mattiin on välillä ikävä. Tuohon kämppään kyllä ei. Vaikka palvelihan se oman tarkotuksensa siihen aikaan oikein hyvin.
Juhlapyhien kokkausta osa 2: pääsiäinen ja pasha.
En todellakaan muista, mistä oon tän ohjeen alunperin löytänyt, tai minkä takia oon sitä keksiny kokeilla (pasha ei lähtökohtaisesti kuulunut lempiherkkuihin), mutta muutaman vuoden se on mukana pyörinyt.
1 prk (250g) rahkaa
1 keltuainen
0,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
0,5 dl mantelirouhetta
0,25 dl rusinoita
0,5 dl kuivattua ananasta/papaijaa
1 dl vispikermaa
1. Sekoita rahkan joukkoon keltuainen ja sokerit.
2. Hienonna rusinat ja kuivatut hedelmät.
3. Sekoita mantelirouhe ja hedelmäpalat rahkaseokseen.
4. Vaahdota kerma. Lisää rahkaseoksen joukkoon.
5. Kaada seos pashamuottiin tai käytä 1x4-kokoista kahvinsuodatinta, jossa ei ole tippalukkoa. Aseta suodatinpaperi suodattimeen ja kaada seos siihen.
6. Paina massa tiiviiksi, tasoita pinta, peitä kelmulla ja nosta kulhossa jääkaappiin.
7. Anna nesteen valua yön yli.
8. Kumoa tarjolle ja koristele hedelmillä.
Vaikeintahan tässä on se, että huomiseen pitäisi odottaa, ennen kuin pääsee syömään. Valmiista pashastakaan ei siis vielä ole kuvaa, koska sain koko komeuden jääkaappiin tuossa puolisen tuntia sitten (valmistamisessa meni minunkin lievästi adhd-tyylilläni ehkä vartin verran, lähinnä pilkkominen ja kerman vatkaaminen vie aikaa). Ja tämän puolen tunnin aikana tuohon nestettä keräävään lasiin oli kertynyt noin sentin kerros. Mmm, ihan ootan jo huomista.
Ei hätä ole tämän näköinen:
sillä on paljon huonommat vaatteet,
mustuneet hampaat ja huono käytös.
Ei se lue aforismeja.
Timo Hotakainen, Harmittavat takaiskut (1982)
Mun lempiruno ikinä. Jotenkin se huonoinakin hetkinä pistää usein naurattamaan, kun jo toteaa, että "ei hätä ole tämän näköinen", ja mulle tulee tää mieleen.
Ps. Ostin laivalta muutaman jättikokosen karkkipussin ja sain kerrankin aikaan sen, että jaoin ne keittiövaa'an kanssa pienempiin pusseihin, fiksumpiin kerta-annoksiin. Olli katteli mun touhuja jonkin aikaa ja totes sitten: "susta tulis hyvä huumediileri". Thanks hon.
Kävin kaverin kanssa Toivolan Vanhan Pihan Pääsiäispihalla, ja tein samalla päivän hyvän työn tukemalla suomalaista käsityötä. Pientä tuottajaa vielä kaiken lisäks, joten wuhuu minä.
Kattokaa nyt näitä, voi hyvä ihme. Käsityön takana Herkkusuu Korut. Näitä piti ihan jäädä miettimään siinä määrin, että palasin kierroksen lopussa vielä hakemaan mukaan. Ja runsaudenpulakin meinas iskeä, olishan siinä pöydällä ollut vaikka mitä muutakin ostettavaa. Samoin kuin tuolla nettisivuilla, kun äsken sinne löysin. Käsittämätön yksityiskohtien määrä, ja melkein noi tekis mieli vaikka syödä.
Ja se ihana katajan tuoksu. Vähän tutkimustyötä tehtyäni totesin, että tämän takana oli virolainen Mirimart. No kyllä minä virolaista käsityötäkin voin hyvillä mielin tukea, etenkin, kun se sattuu olemaan nätti rannekoru, joka pysyy mullakin jopa suhteellisen lähellä rannetta, eikä siis lähde seikkailemaan pitkälle kyynärvarteen. Näillä ranteilla kun on hitusen vaikeaa käyttää koruja, kaikki on liian isoja. Plus hei, koru tuoksuu hyvältä ja sileä puu tuntuu ihan älyttömän kivalta ihoa vasten. Ja oon tällasia isoja puukoruja vähän kadehtinut kavereilta. Nyt mulla on omakin, jee.
Toivolan Vanha Piha muutenkin yllätti positiivisesti. Pari museorakennusta, kellarikahvila, ei liikaa ihmisiä sillä hetkellä kun siellä oltiin, kivoja kojuja. Kamala viima kylläkin, eikä se lumisadekaan kauhean keväiseksi saanut oloa, mutta niin. Kyllä se kevät kohta tulee, pakko sen on tulla.
Tää kone ei tykkää päästää mua helpolla.
Ensin oli teknisiä ongelmia (myönnettäköön, vähän niinku oma vika, mutta toisaalta, tähän koneen jumittamiseenhan mulla se hermo menee). Sitten oli lisää teknisiä ongelmia.
Uusin keksintö on tämä:
Jos nyt en ihan väärässä ole, niin yleensä tuolla alarivistössä on myös kuvake, josta voisi päätellä sellaisen pikkujutun kuin akun keston/latauksen tilan.
Tän tää toisaalta on tehnyt ennenkin. Sillon tuosta valikosta tosin katosi äänenvoimakkuuden kuvake. Ei sille voinut kuin nauraa, eikä voi tällekään. Kai se sinne taas ilmestyy, kun seuraavan kerran avaa koneen. Toivottavasti.
Löysin vihdoin täydellisesti istuvan nahkatakin, mustan ja aitonahkaisen sijaan kylläkin vaalean ja tekonahkaisen. Se istui sen verran tehokkaasti, että en saanu käsiäni liikutettua. Piti jättää kauppaan.
Nyyh.
Kaupat oli täynnä kevätvaatteita, ja ne oli kaikki niin ihania, että oisin voinu tyhjentää joka kaupasta ehkä puolet. Vain lottovoitto puuttuu, että voisin sen oikeesti tehdä. En oo saanu sitä lottovoittoa.
Nyyh.
Halusin Duelloja. Yllätys oli aika murskaava, kun niitä ei ollutkaan kaupoissa. En saanu Duelloja.
Nyyh.
Onneks sentään on Punnitse ja Säästä, joka myi mulle suklaapäällysteisiä lakuja. Ja aurinko paisto siihen malliin, että tunsin olevani ekaa kertaa oikeesti hereillä tänä vuonna. Ja sain kerrankin palvelua Sokoksella tajusin kerrankin harjata tukan ennen sinne menoa, ja vihdoin hommasin sen bb-voiteen. Tääkin on roikkunut to do -listalla ehkä puol vuotta.
Meinasin ja yritinkin kirjoittaa virkkeestä "kaikista ei tarvitse pitää, mutta kaikkien kanssa on tultava toimeen", mut en mä sit jaksanu enkä osannu.
Joten sen sijaan välikevennykseksi lehtiharava.
Suur-Jyväskylän Lehdessä 6.3.13, perhesuunnitteluneuvolasta kertovassa jutussa:
"Lapsettomuuden takia perhesuunnitteluneuvolaan tullaankin yhä useammin. -- Paljon kohtaamme pelkoja, että 'jos en saa lasta, niin onko minussa jotain vikaa?' Joskus auttaa jo se, kun käy terveydenhoitajan kanssa juttelemassa. Itse koen ne hirveän tärkeiksi ja hedelmällisiksi keskusteluiksi."
Ja minä en voi kun toivoa, että et sentään näitä sanoja käytä niissä keskusteluissa...
--
Saman lehden kansilehdessa peräkkäin ovat otsikot
"Lyseo sulkee ovensa opiskelijoilta"
ja
"J-Napin johtaja Seija Kinnunen: 'Nuorten tarpeisiin pitää vastata'"
Niinpä niin...
--
Trendi 3/2013 kertoi viimeisellä sivullaan ensi lehden aiheita:
"Turun murre ja muut parisuhteen kompastuskivet"
Itsehän en hakkaa päätäni seinään aina, kun Olli viettää liikaa aikaa turkulaisten kavereidensa kanssa, ja puhuu sen jälkeen ihan mitä sattuu.
--
Toinen samasta Trendistä napattu sitaatti ei naurattanut, vaan herätti. Tai ei "herättänyt", vaan osui kohdalleen, pisti ajattelemaan, laittoi viimein sanoiksi sen, mitä mä olen pohtinut:
"Viihdekulttuuri vaikuttaa jonkin verran siihen, että naisella voi olla voimakas romantiikan kaipuu. Mutta oikeasti elämä alkaa vasta siitä, mihin romanttinen elokuva loppuu."
Miettikääpä sitä.
Jostain syystä joinain hetkinä tekisi lähinnä mieli heittää läppäri parvekkeelta alas.
Jep, sekin on mahdollista.
Pikaruokaa. Sananmukaisesti.
Mä olen välillä tai siis suurimman osan ajasta äärettömän laiska laittamaan ruokaa. Yleensä teen ison annoksen millon mitäkin, ja syön siitä useemman päivän. Jos oon yksin kotona viikonlopun, on mun ensimmäinen pohdinta-aihe aina, että mähän joudun tekemään ite ruokaa. Tosin tässä taloudessa tehdään muutenkin kahdet eri ruoat, kun toinen ei syö lihaa ja toinen taas syö sitä hyvinkin paljon.
Onneksi ruoanlaiton voi myös tehdä itselleen helpoksi. Joskus siihen ei tarvita kuin purkki tomaattipyrettä jonka voisi myös avata oikeinpäin, jos joskus pitäisi silmänsä auki, vedenkeittimen, jossa kiehuttaa vettä, vähän soijarouhetta ja mielellään mausteitakin.
- Tomaattipyre lautaselle ja vettä kiehumaan vedenkeittimeen
- Kuumaa vettä tomaattipyreen päälle, vähän päälle puoli desiä
- Sekoita, saat aikaan kuumaa paseerattua tomaattia
- Mausta pippuria, oreganoa, timjamia, paprikaa, mistä nyt tykkää
- Lisää soijarouhetta sen verran kuin mieli tekee, viimeksi laitoin noin 3/4 dl
- Syö, pastan ja perunan kanssa testattu ja toimivaksi todettu
Siinä on sellanen yhden laiskan ihmisen annos ja laiskan tiskaajan, tiskiähän ei tule kuin se lautanen, jolta syöt kuitenkin, ja ruokailuvälineet, joita käytät kuitenkin. Ja hei, kaikki ruoat ei ole kuvauksellisia, tämä on yksi niistä:
Valmistusaikaa menee suurinpiirtein se, kuinka kauan vedellä kestää kiehua keittimessä + ehkä minuutti tai pari päälle. Pikaisesti se kannattaa kyllä syödäkin, koska jäähtyy aika nopeasti.
Kerran jos toisenkin tää on mun nälän päihittänyt, kun en yksinkertaisesti oo jaksanu miettiä, mitä ruokaa tehdä, tai pestä paistinpannua, tai edes pilkkoa tofua pannulle. Mun nälkä kun ei katoa pelkällä pastalla. Ja tänä proteiinitietoisena aikana on varmaan lisättävä, että jos soijaa laittaa tuon vajaan desin eli noin 30g, on annoksessa sellainen 15g proteiinia. Ei hullummin kahden minuutin ruoanlaitolta.
Kävin eilen tekemässä passihakemuksen, eli luonnollisesti myös uusissa passikuvissa. En tiedä, onko tässä kenenkään muun mielestä mitään hauskaa, mutta mua ainakin nauratti:
Kymmenen vuotta välissä, mutta ehkä siitä "jotenkin" tunnistaa samaksi likaksi. Innolla odottelen vielä sitä, että ton uudenkin näkee mustavalkosena ja muilla härvellyksillä. Oli myös jännä, kun joka paikasta oon lukenut ja kuullut, että "passikuvassa pitää olla täysin ilmeetön ja vakava eikä yhtään saa hymyillä", ja mulle kuvaaja totes, että kyllä vähän saa hymyilläkin.
Muuten eilinen menikin (hetken mielijohteen jälkeen) näissä merkeissä:
Oon aina tykänny näyttää verenluovutuksen jälkeen narkkarilta. Sillon tällön pääsen ihan ilman jälkiä, mutta aika usein tuppaa jäämään tuo pistojälki näkyviin. Huoh...
Ps. On aina yhtä palkitsevan tuntuista mennä täteilemään siskon luo, kun paikalle saapuessa kaksivuotias siskontyttö hyppii tasajalkaa naama virneessä, kun on niin innoissaan <3
Missä on backspace?
Siellähän se, ehkä noin puoli senttiä alempana, kuin missä sen oikeastaan pitäisi olla.
Ei kai tässä muuta voi sanoa kuin hups. Ja älkää näyttäkö läppärin näppikselle nyrkkiä, ainakaan liian usein. Jossain vaiheessa se ehkä antaa periks.
Toimii se ihan ok, mutta vain ok. Vähän saa hakata. Siitä se tykkää varmaan vielä vähän lisää.
Näinä hetkinä tulee mieleen että olis ehkä syytä hankkia a) uusi kone, jonka kanssa menisi vähän vähemmän hermot (viimeksi eilen hakkasin touchpadia nyrkillä, kun ei se vaan toiminut. Nyrkkiin sattui, touchpad ei siltikään toiminut) tai b) paremmat hermot. Ehkä molemmat.
