sunnuntai 23. joulukuuta 2012

porkkanalaatikkoa

900 g porkkanoita. 2 litran kattila.

 

Ois kai ne isompaankin kattilaan voinu laittaa. Toisin sanoen, tälläkin hetkellä multitaskaan, kipittäen vähän väliä keittiöön, jos kuulostaa siltä, että kiehuu yli.

On se kyllä eräänlaista näiden jouluruokien kanssa, kun kaikki pitää tehä ite, piparitaikinasta laatikoihin. Lanttulaatikko sentään tulee valmissoseesta, mutta porkkanalaatikkoon pitää porkkanatkin keittää ite. Vois kai sitä helpommallakin päästä... Mut tietääpä ainakin saavansa hyvää.

Ps. Aamulla näin mahasta, mihin kolmannet vatsalihaspalikat loppuu. Kahet ylimmät palikat on näkyny (vaihtelevasti) jo pitkään, ja kolmansienkin ylä- ja sivureunat. On niillä sit alareunakin olemassa. Jee. Kaikki kunnia voimapyörälle.

lauantai 22. joulukuuta 2012

kylmiä väreitä

Kuuntelin eilisen ja tän aamun Trainia. Ihan älyttömän kivaa musiikkia! Drops of Jupiter on pyöriny mun lempibiisien listalla vaikka kuinka pitkään, voisin kuunnella sen putkeen vaikka kuinka monta kertaa peräkkäin.


Samalla jäin ekaa kertaa kuuntelemaan "50 Ways to Say Goodbye":n sanoja. Ja kattomaan videota. Ja sit kuuntelin senkin putkeen vaikka kuinka monta kertaa. Ihan mahtava :D


Sit Olli kuunteli Johnny Cashin version Hurtista. Tunnen kuuluvani vähemmistöön, kun en vaan erityisesti välitä siitä versiosta. Tai siis, ei siinä suuremmin mitään vikaa oo, mutta kun tykkään alkuperäsestä niin paljon, niin tuo on ihan lly. Kyllä sen kuuntelee, mutta en mä siitä mitään kiksejä saa. Joten oli pakko kuunnella perään Nine Inch Nailsin versio samasta. Ei hyvä ihme. Niskakarvat pystyssä ja kylmät väreet vähän joka puolella.

Ei hyvä ihme.

Ja sen jälkeen jäikin sit NIN soimaan. Kuulostaapa taas ihan älyttömän hyvältä, kun en hetkeen aikaan ookaan kuunnellu.

Ps. Ulkona on ihan älyttömän kaunista. Auringon laskiessa länteen päin antavasta ikkunasta näkyi kaikki sävyt keltaisen ja punaisen värikartoissa, viereisellä seinällä olevasta ikkunasta taas tummeneva sininen ja vitivalkoiset puut. Kolmannesta ikkunasta loisti yksinäinen iltatähti. Piti ihan jäädä ihmettelemään.

maanantai 17. joulukuuta 2012

2 x ryan

Katottiin yks ilta peräkkäin Drive ja Green Lantern.

Ensimmäisessä pääosassa Ryan Gosling, toisessa Ryan Reynolds.

 

Ja mä vaan jäin miettimään.

R. Gosling on lähinnä kummallisen näköinen. Pitkä naama, pienehköt silmät lähellä toisiaan ja syvällä päässä. Ei juuri poskipäitä tai mitään muutakaan.

R. Reynolds taas on melko kiiltokuvapoika. Nappisilmät, aina pieni hymynkare, sellanen nättipoika, lyhyesti.

Silti näistä kahdesta Ryanista Gosling on se, joka hyppii "sexiest men alive"-listoilla. Puolet Drivestä meni vähän ohi, ku jäin oikein pohtimaan, että mikä se juttu oikein on. Ja puolet Green Lanternista taas meni siihen, että mikä Reynoldsista sitten taas puuttuu (jälkimmäinen haittasi huomattavasti vähemmän, se leffa oli aika... no, huono).

Päädyin siihen, että on ne listaukset vaan oikeessa. Goslingissa on jotain huomattavasti kiinnostavampaa kuin Reynoldsissa. "Se jokin" on lyhyellä analyysilla katse. Siinä missä toinen luottaa ulkonäköönsä (ja alkaa, miesparka, vähitellen näyttää Will Ferrelliltä), toinen katsoo tavalla, joka puskee suoraan selkärangasta läpi ja nostaa niskakarvat matkalla pystyyn. Myöskään rooleista aina uskollisena, täysin rakastuneena ja totaalisesti yhden naisen miehenä ei varmaan ole haittaa. Jos jonkun roolihahmo tekee mitä tahansa tosirakkautensa puolesta, onhan sen pakko olla samanlainen todellisuudessakin.

lauantai 8. joulukuuta 2012

psori

Kai se on aika taas nostaa kissa pöydälle. Pahoittelen, että postauksessa olevat kuvat eivät ole kauniita: tää on tätä mun elämää. Jos on kysyttävää tai kummasteltavaa, kysykää ihmeessä, sana on vapaa.

Psoriasis on yks niitä yleisimpiä aiheita, joilla mun blogi blogilistalta löydetään. Oon kuitenkin vältelly siitä kirjottamista, mitä nyt tulee mainituksi sivulauseissa. Mutta niin, psoriasis on diagnoosi. Ja koska mun elämässä mikään ei tunnu menevän ihan normaalisti (paitsi poskiontelontulehdukset, silloin oon oppikirjatapaus), jouduin oottamaan tätäkin diagnoosia kymmenkunta vuotta, koska kukaan ei vaan käsittänyt, mistä ihmeestä voi olla kyse. Muuten iho on kunnossa. Mitä nyt sormien iho välillä oireilee, mutta vain niistä sormista, joista kynnetkin on menneet.

Mutta sitten ne kynnet:

Jokusen vuoden ajan on ollut menossa suuri kynsibuumi. Rakennekynnet on melkein joka toisella vastaantulijalla, kynnet kasvatetaan pitkiksi ja koristellaan upeiksi. Itekin seurailen yhtä kynsiblogia, koska ne aikaansaannokset on tosi upeita.

Silti jokainen kynsiaiheinen keskustelu ja blogi riipasee syltä. Oi, kun olisi terveet kynnet.

Mutta kun ei niin ei. Nyt yritän iloita niistä päivistä, kun sormien iho muuten ei oireile. Ja niistä päivistä, kun kukaan ei tule ilmoittamaan, että onpa sun kynnet pahan näköset. Kaverit hei, mä tiedän, että ette te pahalla, mut kun mä tiedän sen kyllä ite ihan kertomattakin.

On pakko sanoa, että itketti, kun tajusin tän uusimman menetyksen. Puolessa välissä mennään, viisi menetettyä tapausta ja viisi normaalia kynttä. Suurin tekijä näiden "synnyssä" taitaa olla stressi. Liian stressaava elämänvaihe -> hyvästi kynsi. Ihan kuin siinä kaikessa muussa ei olis tarpeeksi kestämistä.
  

Äiti kysyi multa joskus, että haluaisinko mäkin rakennekynnet, yks tuttu kun niitä teki. Vastasin, että en halua ees miettiä asiaa, kun en niitä voi kuitenkaan ottaa. Äiti suuttu, koska "kysyin, haluisitko sellaset, en sitä, voitko ottaa". Mutta äiti-kulta, en mä halua ees haaveilla asioista, jotka ei ihan oikeasti ole mahdollisia. Ei näihin saa rakenteita päälle.

Juttelin viikonloppuna myös psorista kärsivän kaverin kanssa. Molemmat mietti sitä, että kai sitä pitäis olla ilonen, kun oma tauti on kuitenkin ihan siedettävä. Ei ole kasvoissa, ei haittaa elämää, pystyy käyttämään sellaisia vaatteita kuin haluaa, kääntämättä katseita kun iho näyttää niin pahalta. Mutta silti, kyllä me molemmat kirotaan. Vaikka tauti on lievä ja rajoittunut, niin ei se kivaa ole. Kyllä se silti sattuu. Huonoina päivinä sormenpäät on kuin tulessa.

Kaikkein eniten kuitenkin pelkään sitä, että kun kynnet on käyty läpi, siirtyy tauti niveliin. Eihän se aina tapahdu, ei nivelpsori niin yleinen ole. Kynsissä oireileva nyt vaan taitaa olla se tyypillisin niveliinkin siirtyvä.

Pistää taas itkettämään.

maanantai 3. joulukuuta 2012

kaupanpäällisiä

Kummallisia hetkiä
  • Menin ostamaan apteekista kosteusvoidetta. Sain kaupan päälle puhdistusaineen, kaksi hammastahnaa ja heijastimen.
  • Menin kokoukseen. Kotiin lähtiessä laukussa oli uusi kalenteri, vaateharja ja kännykkäpussi. Lisäksi satunnaisia nallekarkkeja ja haalarimerkkejä. Päädyin myös sen kokouksen puheenjohtajaksi, mutta se nyt ei liity asiaan.
  • Baariin mennessä oli yllättäen parin euron sisäänpääsymaksu. Laukun vetoketjun kanssa tapellessani kertoilin lipunmyyjätytölle, että maksan kortilla, kun kaikki automaatit on tapellu mua vastaan eikä suostu antamaan rahaa. Tyttö totes, että "mä oon kivempi kuin automaatit, mene vaan" ja iski leiman käteen.
Tuosta viimeisestä tuli myös mieleen se ikimuistoinen ilta, kun päästiin Sataman Yössä Irinan keikalle ilmaiseksi sisään. Näytettiin kai kaverin kanssa tarpeeksi faneilta ja oltiin tarpeeksi rahattomia (tai ainakin pihejä).

Plus: tee jotain uutta joka päivä. Viime viikolla olin baarissa pikkulaukun kanssa - oli melko tyttömäinen olo.