perjantai 30. marraskuuta 2012

jupinaa

Suur-Jyväskylän lehti jaetaan keskiviikkoisin ja lauantaisin. Paitsi meille. Meille se tulee perjantaisin ja joskus lauantaisin. Tätä on nyt muutaman viikon jatkunu ja nyt vihdoin meni totaalisesti hermo asian suhteen. Vähemmän ärsyttäis, jos sitä ei tulis ollenkaan, ei sitä sillon ees muistais. Ihan mielellään sen kuitenkin luen, mut jotenkin nuo pari päivää myöhässä olevat "vain tänään ja huomenna"-mainokset meinaa häiritä.

Ja sit, kun yritin laittaa palautetta ihan Jyväskylän Jakelujen sivujen kautta...:
Auttaishan se asiaa, jos valittavana olis vaikka se oikeakin lehti. Mut ei pakolla. Suur-Jyväskylän lehden sivujen kautta sitten, vaikka eihän se niiden vika oikeestaan oo.

Päätin aikuismaisesti palautteeni sanoihin "Mikä mättää?". Alko vaan ärsytysmäärät nousta sen verran tehokkaasti korkealle, että ei aina jaksa olla asiallinen.

---
Ja sit kun kerran vauhtiin päästiin, niin jatkoin yrityksiäni perua yhden uutiskirjeen. Kirjeen lopussa on linkki, jonka takaa peruutus pitäisi onnistua. Se linkki avaa valmiin sähköposti-ikkunan ja -osoitteen. Kahdesti olen siihen viestiä laittanut ja molemmilla kerroilla takaisin on tullut tietokonehepreaksi oleva kirje, jonka sisältö on käytännössä "ei onnistu, häähää".

Onneks se kirje sentään tulee ihan oikean ihmisen nimellä, joten nyt vastasin siihen, aloittaen viestin "tähän viestiin ei varmaan pitäisi vastata, mutta...".

Jos ne nyt vihdoin lopettais senkin lähettämisen mulle.

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

kasvosokeus


Kirjasta Vem var det där? on peräisin seuraava testi:
  1. Oliko sinulla jo lapsena tapana kysyä muilta: kuka tuo oli? Teetkö niin myös aikuisena?
  2. Oletko ennen kutsuille menoa huolissasi siitä pystytkö tunnistamaan tapaamasi ihmiset?
  3. Tuntuvatko muut tunnistavan sinut nopeammin kuin sinä heidät?
  4. Tuntuvatko seuralaisesi tunnistavan tapaamanne ihmiset nopeammin kuin sinä?
  5. Onko ystävillänne tapana kertoa sinulle, kenet juuri tapasitte?
  6. Onko sinulle sattunut niin, ettet tunnista aiemmin tapaamasi henkilöä, vaan esittäydyt hänelle kuin tapaisitte ensimmäistä kertaa?
  7. Onko sinun vaikea muistaa tapaamasi henkilön kasvoja?
  8. Onko sinun vaikea pysyä mukana elokuvan tai televisiosarjan juonessa, jos tarinassa on useita roolihenkilöitä?
Mitä useampaan kysymykseen vastasit kyllä, sitä todennäköisemmin olet kasvosokea.

Luin Kauneus & Terveys -lehteä vuodelta 2006 (nro 10), ja siinä oli juttua kasvosokeudesta ja yllä oleva testi.

Teki mieli nauraa ääneen, kun luin nuo kysymykset. Kohdat 1, 3, 6, 7 ja 8 osuvat kohdalleen.

Aloin jossain vaiheessa kertoo itestäni heti nimen jälkeen, että mulla on tosi huono kasvomuisti. On nimittäin vähän noloa tehdä tutorhommia ja millon mitäkin, kun ees niitä omia "pieniään" ei osaa käytävällä moikata. Parhaiten tää tuli esiin tutorkoulutusleirien jälkeen - tottakai mulle saa tulla juttelemaan, mutta yhdeksän kertaa kymmenestä ei ollut hajuakaan, että olin nähnyt sen "uuden ihmisen" ennenkin. Joissain opiskelijabileissä tarkistin salavihkaa, oliko jollakin haalareissa uuden tutorin merkki, ja yleensä oli. Muistin niistä noin sadasta uudesta ihmisestä suoraan ehkä kolme. En ehkä sitäkään. Loppuja opin sit jälkeenpäin, facebookista on ollut hirveesti apua.

Jos oon viikon verran suhteellisen tiiviisti jonkun kanssa tekemisissä, alkaa sen kasvonpiirteet tarttua mieleen. Sitä ennen kaikki näyttää aikalailla samalta massalta - niillä on silmät, suu ja nenä keskellä naamaa. Poikkeuksena toki se, jos jollain on jotain tosi erottuvaa - erikoinen tukka, lävistyksiä tai tosi poikkeukselliset kasvonpiirteet. Oon menny treffeille toivoen, että toivottavasti sillä on nyt ne silmälasit - en mä muuten muista, minkä näkönen se on.

Jos tästä ihan kirjakin on kirjotettu vuosia sitten, niin en mä varmaan ihan yksin ole. Tunnistaako joku muu itsensä testistä?

tiistai 27. marraskuuta 2012

kampaajaopiskelijalta

Olen varmasti mukava asiakas. "En oikein tiedä, mitä haluan enkä ainakaan osaa selittää... mut jotain tällasta, mikä sun mielestä vois olla kiva? On mulla pari kuvaakin, jotka vois ehkä olla kivoja." Mut hyvinn me pärjättiin.

Kävin siis Jyväskylän ammattiopiston parturi-kampaajaopiskelijoiden "harjoituspäänä". Halpa hinta, hyvä jälki. Opiskelija oli osaava ja opettaja kiersi koko ajan pitkin luokkaa antamassa kommentteja ja kyselemässä suunnitelmia.

"Pistä sinne vaaleeta raitaa, ympäri päätä sinne tänne, sillein että se näyttäis luonnolliselta, vähän kuin auringon haalistamalta. Että sais vähän eloa väriin. Ja sit leikkausta... sillein, että se kerrostus olis kivasti, kun mun on vähän vaikeeta saada se ite takaa hyvin."

Ja tadaa:

Opettaja oli hetkellisesti kauhuissaan, kun opiskelija kertoi, että väri oli päällimmäisissä hiuksissa vain kymmenisen minuuttia, "yleensä sen pitää olla 30-40 minuuttia", mutta kävi lopussa kehumassa, että onpa kaunis väri. Ja sehän on. Vähän siellä täällä, vähän erikokosta ja vähän erisävystä raitaa. Jee.

Erityiskiitoksen annan myös hiustenpesulle värin ja leikkauksen välissä. Oli ihan nautinnollista, melkein nukahdin, kun päänahkaa hierottiin juuri sopivin ottein.

Viereiseen tuoliin istahti tyttönen, joka oli blondannut kotona - huonoin tuloksin, koska mäkin näin, että se tukka oli vain keltainen. Kun työnsä tehnyt opiskelijapoika oli valmis, oli se tukka aivan upea. Että osaa noi hommansa kyllä.


Ps. Vähän aiheeseen liittymätön before and after -pari viikonlopulta


before
after

maanantai 26. marraskuuta 2012

huomio salilla kehittymisestä

Selailin vanhoja tekstejäni.

Runsas vuosi sitten oon pistäny reisiprässissä painoja 80kg, ja ollu siitä innoissani.

Viimeks jalkapäivänä tein uuden ennätyksen: 175kg.

Lievä kehitys vuoden aikana.

Mikään muu ei sitten ehkä oikeestaan oo noussutkaan. Maven oon toki tänä vuonna ottanu ohjelmaan mukaan, ja käsivarsitreenissä löyty vaihteeks uus hönkä (sain tosi koomisen pumpin päälle yks kerta, mutta sit ku yritin ottaa siitä kuvaa, ei se näyttäny oikein miltään. Ette siis saa kuvaa). Ja viikkoon en oo taas tehny mitään. No.... ehkä se tässä taas tän viikon aikana. Ehkä.

torstai 22. marraskuuta 2012

eräänlaisia ensimmäisiä

Tee jotain uutta joka päivä: Tänään soitin itselleni ajan kampaajalle. Siis ihan oikeelle kampaajalle. Okei, opiskelijalle, mutta silti. Hullu kriisi päällä tänkin asian suhteen :D - todellinen first world problems -olo.

Ja niin, en tosiaan ainakaan muista, että oisin koskaan ikinä ennen varannu itelleni kampaaja-aikaa, ainakaan puhelimitse, tosin viimeisestä kampaajakäynnistäkin on aikaa se 12 vuotta. Että joo, ehkä tässä 25-vuotiaana alkaa olla aika käydä läpi tällaisiakin asioita.
 
On jännä tehdä ruokaa, jota ei itse syö - tavallaan tätäkin nyt ensimmäistä kertaa, ainakin ekaa kertaa vuosikausiin. Yli kuuteen vuoteen en oo lihaa (enkä Panttereita!) syöny, ja sitä ennenkin kotona ei juuri punaista lihaa käytetty, ku äiti jossain välissä lopetti sen syömisen. Nyt sit väännän Ollille lasagnea, ihan jauhelihasta. Jauhelihakastike muhii hellalla ja mua vähän jännittää, että miten tää homma oikein tapahtuu.

Itelleni tein viime viikolla ihan törkeen hyvää seitania - Ollikin jäi ihmettelemään ihan silmät suurina. Ens viikonloppuna tulee kylään kaveri, jolla on huono seitan-kokemus, eli pakkohan sille on tota kanssa tarjota. Kun vaan muistais ees suurinpiirtein, mitä siinä marinadissa viimeks oli, kun siitähän se maku suurimmaksi osaksi tulee...

perjantai 16. marraskuuta 2012

huomio ja heureka

On se jännä hetki, kun huomaa (taas vaihteeks) olevansa aika ilkeä ihminen.

Selailin yhtä muotiblogia hetken ajan ja huomasin ajattelevani, että "on se kiva, että jaksat blogata ja innostua ja poseerata, vaikka et oikeestaan oo millään tavalla kaunis".

Tosin, sillä kommenttimäärällä, mitä yleensä annan (vähintään mielessäni) ohikulkijoille ja muille kanssaeläjille, ei tän olis pitäny olla mulle erityisen suuri ahaa-elämys.

--
Toisenlaisen ahaa-elämyksen koin, kun kuuntelin Bing Crosbyn White Christmas'ia.
"I'm dreaming of a white Christmas
Just like the ones I used to know"
Oon aina miettiny, että kenet se on tuntenu, ketkä niistä valkosista jouluista unelmoi. ... Dingdingding, valoja päälle, ehkä kyse on kuitenkin siitä, että joulut on ennenkin olleet valkoisia.

maanantai 12. marraskuuta 2012

romantiikan riemuvoitto

Yks ilta yksin kotona ollessani katoin masentavan leffan. Olin oottanut lähinnä draamaa ja ihmissuhteita ja yhtäkkiä eteen isketään sotatraumoja. Yh. Ei huonoa, mutta rankkaa. Liian rankkaa. Ei siinä voinu mennä nukkumaan, joten piti kattoa "jotain kevyttä ja kivaa ja romanttista".

"Hei, näitä en oo kattonu vähään aikaan ja en hirveesti muista, mutta ei niissä ainakaan mitään liian rankkaa oo."



Voih. Kuinka paljon romantiikkaa voi saada yhteen leffaan, saati sitten kahteen. Ja kuinka paljon voi tykätä elokuvasta, jossa ei oikeestaan tapahdu mitään. Lainasin nää siskolle, joka palautti ne sanoen, että ne on käsittämättömän tylsiä.

Mutta kun kyse ei ole tapahtumista. Kyse on vähän ympäristöstä (Wien ja Pariisi), suurimmaksi osaksi puheista, mutta tärkeimpänä on katseet. Kuinka kaksi ihmistä voi katsoa toisiaan, ah. Pakahdun.

Ja siinä vaiheessa, kun olin melkein toipunut tästä tunneryöpystä, erehdyin kattomaan leffan, joka käytännössä jatkaa samaa ideaa. Once. Kaksi ihmistä, Irlanti, musiikkia. Pientä, aitoa, ja ah sitä tunteen määrää, katseita.

Joten nyt sitten katon Before Sunset'ia uudestaan (vähän päälle tunnin kestävässä leffassa on se hyvä puoli, että sen ehtii kattoa millon vaan).

torstai 8. marraskuuta 2012

lempivaatteita kirpparilta

Hitsi vie. Löysin eilen kirpparilta liivin. Yksinkertaisen mustan liivin (ihan muutaman kuukauden vaan olin pyöritelly päässäni tällasta ideaa, että sellasenki vois hommata, mutku ei ne yleensä istu). Ja nyt vaan mallailen sitä innoissani ihan kaiken kanssa. Ku se sopii vähän melkein minkä tahansa kanssa.

 Oh. Hintaa huimat 3e.

Ehkä pisimpään käyttämäni neuletakin oon kanssa löytäny kirpparilta. Eurolla. Se on musta (yllättäen) ja oikeesti mulle liian iso, mutta sen takia on vyöt, jos ei taho näyttää ihan seinästä revästyltä (vaikka näytän kuitenkin). Lämmin, mukava ja monikäyttöinen, mitä muuta voi neuletakilta toivoa? Näytti jo ostotilanteessa parhaat päivänsä nähneeltä, mutta eipä oo vuosien mittaan siitä mihinkään muuttunut.

Lempivyö. Musta, nahkainen, sopivan leveä, rei'itys menee sopivan pitkälle ja sopivan pienelle. Kämmenen kokoinen metallisydän solkena. Neljällä eurolla kirpparilta lähemmäs kymmenen vuotta sitten, muihin vaatteisiin sopiessaan käytössä jatkuvasti.

Parhaiten istuvat farkut ikinä. Neljällä eurolla ne vaan käveli vastaan just, kun olin saanu päähäni, että voisinpa ostaa mustat pillit.


Ja tietysti maailman suloisimmat talvikengät, hintaa 2,5e. Löytyivät lisäksi sopivasti just, kun olin onnistunu rikkomaan edelliset karvakasakenkäni.


Hah, jopa oli mustanpuhuvaa.

Lempivaatteet on ihania. Paitsi siinä vaiheessa, kun ne alkaa kulua puhki ja pitäis muka löytää jotain yhtä hyvää ja monikäyttöistä. Vuosia sitten ostettu musta samettitakki alkaa olla lähinnä ruskea ja musta vakosamettihame tummanharmaa (molemmat sattumalta alerekistä löytyneitä). En varmana luovu kummastakaan, ennen kuin löydän niille jotain yhtä hyvää, joka tilanteeseen sopivaa korvaajaa. 

tiistai 6. marraskuuta 2012

sekalaisia

Eilen V for Vendetta. Sain päähäni ajatuksen, että vähän Tšaikovskin Overture 1812 olis hieno poistumismusiikki häissä. Hihittelin sille ajatukselle koko illan, ku se ei vaan lähteny poiskaan.

Viime viikolla Skyfall. Ilmoitus ennen leffan alkua pyysi olemaan paljastamatta juonesta mitään, joten ei siitä oikein mitään paljastuksia ole tullutkaan. Häiritsemään jäi vaan hyvin epäolennainen asia, jota varmasti viljellään elokuvissa paljonkin: ensin näytettiin naista viimeisen päälle laitettuna, oli smoky eyet ja iltapuvut. Seuraavassa kohtauksessa sama nainen oli siirtynyt luonnollisempaan olotilaan, asu oli rennompi, smoky eyet poistettu, mutta pikimustat rajaukset säilyivät. Pesikö se välissä ne meikit pois ja tälläsi itsensä tarkasti uudestaan? Miksi?

Parin viikon päästä Johnny Depp -leffailta. V for Vendetta pisti miettimään, että miten olis Natalie Portman -ilta joskus. Tai Brad Pitt. Oi kun niitä ideoita vaan riittää.
 
---
Trendi on jännä lehti. Sen lukeminen saa mut aina ajattelemaan, että tottakai mä voin ostaa viidenkympin huulipunan tai rajauskynän, tai otan opikseni vinkeistä ja opettelen (vihdoin) meikkaamaan, tai ostan mielettömän tyylikkäitä ja klassisia vaatteita kaapit täyteen. En koskaan oikeesti saa mitään toteutettua, mutta kyllä se parituntinen, joka sen lehden kanssa menee on niiden ajatusten arvoinen.

---
Löysin vaihteeksi kaapistani kynähameen. Tyylikäs ku mikä. Ostin pari vuotta sitten enkä oo kertaakaan käyttäny. Miksi? Jaa'a, ei oikein tule tilaisuuksia. Kertokaa (tai järjestäkää) mulle tilaisuus, johon voin tunkea sen päälle. Sen kanssa pitäis myös käyttää tappokorkoja, joten siitä tulis melko hauskaa, ainakin kaikille muille.

On siellä kaapissa myös yhä se punainen mekko (jota jo aikaisemminkin olen pohtinut). Ostettu ehkä kahdeksan vuotta sitten, käytetty alle viis kertaa (vain kaksi kertaa muistan varmasti, ja kerran on käynyt lainassa). Mihin mä sen voin pistää? Ku se olis kiva.

---
Tein seitania. Tällä ohjeella. Se oli helppoa. Vähän voi jopa sanoa, että ärsytti, että kukaan ei oo kertonu mulle, että se on niin helppoa. Oon varmaan joskus puolella silmällä lukenu vehnäjauhoseitanin ohjetta, jossa sitä taikinamöykkyä kai huuhdellaan miljoona kertaa, joten on sitten jäänyt koko ruoka huomioimatta, "en mä kuitenkaan osais/jaksais".

---
Viikko sitten pistin autokouluun sähköpostia, että miten toi pimeänajo. Ei oo vieläkään kuulunu mitään sieltä päin, ei postia, ei puhelua. Vähän meinaa ärsyttää, toisaalta vaan huvittaa. Siinäpä pyörittää bisnestä, kun asiakkaat ei kiinnosta.