Katoin Roswellin ykköskauden loppuun. Nyt surettaa, ku se loppu. Sama homma ainakin Buffyn loppuessa, teki mieli jättää viimenen jakso kattomatta ihan vaan sen takia, että sit se ei olis loppunut.
Sit kuuntelin Here With Me'n muutamaan kertaan ja fiilistelin niitä kylmiä väreitä, jotka nousee niskaan.
Miks Julie Benzillä on tapana tunkea niin moneen sarjaan, joita mä katon? Buffy, Angel, Dexter, Roswell... Onpa tuo näköjään Täydellisissä naisissakin ollu, mutta sitä en seurannu niin pitkälle, että olisin nähny.
On vähän pelottavaakin kattoa Colin Hanksia, kun se näyttää ihan isältään. Siis _ihan_ isältään. Ja minä ku luulin olevani äitini kopio.
Nyt selailen Viinilehden Viinistä viiniin -viinihakua (kirjotetaanko "viini" vielä pari kertaa) ja suunnittelen, että mitä ens viikonlopuks vois ostaa. Kaveri pitää juustonyyttärit. Jee. Haaveilin juustoista jo pari kertaa tän viikon aikana kaupassa (ja ehkä viinistäkin, mut siitä ei ny puhuta).
Ja niitä biisejä, jotka löytää aina vaan uudestaan. Apocalyptica - Path vol. 2. Unohan tän aina pitkiksi ajoiksi ja sit välillä muistuu mieleen, enkä vahingossakaan muista, mikä sen nimi on tai kuka esittää. Eipä toi pelkkä instrumentaalikaan pahalta kuulosta (myös toi video on jotain melko... hauskaa :D), mut kyl ton naisen äänessä on jotain hienoa. Huh. Ja sit mua taas valistettiin, että sehän on Guano Apesin laulaja, mikä selitti monta asiaa.
Pitäis tehä muistilista itelleni.
1. Muista äänestää. Yritin jo yks päivä, mut posti olikin menny jo tosi aikasin kiinni, ni ei sitten.
2. Muista venytellä joskus. Lupaan joka toinen päivä, että alan venytellä säännöllisesti, ja joka kolmas kerta muistan sen seuraavat puol tuntia.
sunnuntai 29. tammikuuta 2012
perjantai 27. tammikuuta 2012
saliennätyksiä ja hyviä sarjoja
Onneks ihminen voi kanavoida osan tyhmistä ideoistaan salille. Nyt on vähän sellanen olo.
Juoksentelen aika usein alkulämmöksi matolla, ja kerran jos toisenkin sen sit päätyy siihen, että juoksen cooperin. Koska se vaan nyt on aina niin kivaa... Ku alotin, juoksin n. 2600. Seuraava etappi oli 2700, ja tunne siinä vaiheessa, että aika paljon saa tehä työtä, että saa nousemaan seuraavaan täyteen sataseen. Tänään sit 2800, viimeset sadat metrit pelkällä sisulla. Huh. Olin melkoisen ylpee itestäni.
Matolta suoraan prässiin. 60kg kelkkaan, ihan jees. 70kg, täähän on kivaa. 80kg, tuntuu oikeesti hyvältä! 85kg, ja mulla oli ihan liian hauskaa. Eli loppujen lopuks iskettiin kelkkaan 90kg, jolla sit tein pari sarjaa. Tuntu ihan ku reisien ympärillä olis ollut kiristysside. Lopuks halusin vielä innostuksissani tehä askelkyykkyä, johon (ihan liian painavat :D) käsipainot oli harvinaisen hyvä idea tällä kertaa, ku sai lopuks jäädä vaan maahan kyyröttämään ja haukkomaan henkeä eikä tanko jääny niskaan painamaan.
Ja tein myös kerrankin vipareita isommalla painolla ku joku muu salilla :D Tosin se joku muu oli pitkätukkainen kitaristipoika, tai ainakin se näytti ihan kitaristilta. Kuitenkin, siinä mielentilassa se oli tosi hauskaa. Samoin ku oli pystypunnerrus 12,5kg painoilla, jee. Pystypunnerukseen päätin ihan sisulla alkaa ottaa enemmän painoa käyttöön, ja onhan toi onnistunukin, joinain päivinä toki paremmin ku toisina.
Tän kaiken jälkeen olin aika ilonen, kun sain juotua vettä pullosta (puristusote meinas olla aika haastava), pääsin pukkariin ja jopa pois sieltä parin portaan yli (joskus on meinannu polvet pettää alas tullessa) ja sain vielä tukankin pestyä (kädet pään päälle, ja taas se puristusote!).
--
Tajusin yhtäkkiä jotain luonnonhoikista ihmisistä. Niistä ihmisistä, jotka sanoo vaan olevansa hoikkia, eikä liho, vaikka mitä söis. Loppujen lopuks, ei ne syö mitä tahansa. Tai ehkä kerralla paljon ja voi herkutella muiden seurassa jne. Mutta yleensä ne myös liikkuu paljon, tai pitää sitä syömäänsä ruokamäärää isona, vaikka kokonaisuudessaan se ei ole. Tai eivät syö välipaloja tai piilolihottavia ruokia. Tai ylipäätään on sen verran tietoisia ulkonäöstään/kropastaan, että tunnistaa parikin lisäkiloa, ja tietoisesti tai tiedostamatta muuttaa tapojaan niin, että pääsee takasin luonnolliseen olotilaansa. Harvemmassa kuitenkin on ne fysiologiset ihmeet, joihin kalorit ja luonnonlait ei päde. Joillekin hoikkuus vaan on niin luonnollinen asia, että sen eteen ei ehkä tajua tekevänsä työtä.
Syvällisiin ajatuksiin kun päästiin, mietin pitkät pätkät myös s-loppuisia nimiä. Matias, Tuomas, Elias, Luukas. Sanotaan luonnostaan Matiaksen, Eliaksen, Tuomaksen. Kuitenkin puhutaan epäilevästä Tuomaasta, ei Tuomaksesta. Ja entäs Luukas? Samalla tavallahan sen pitäis olla Luukaksen, mutta Luukkaan tuntuu ehkä helpommalta.
--
Pari päivää sitten katoin Buffyn loppuun. Buffyn lomassa ehdittiin kattomaan Studio 60 on the Sunset Strip. Ihana! Tykkäsin hirveesti, ku se tuli telkkarista jokunen vuosi sitten, sillon en tosin tienny ketään muuta, joka katto sitä kanssa. Nyt kun se käveli Anttilassa eteen kympillä, ei tarttenu kovin montaa sekuntia harkita ostamista. Pari päivää niihin 22 jaksoon tais mennäkin sitten. Älykäs komediasarja myöhäisillan komediasarjan kulisseista. Suosittelen!
Alotettiin jokusen hetken hyllyssä oottanut Sarah Connor Chronicles vihdoin. Katoin sitä jokusen jakson aikoinaan telkkarista, ennen ku olin ensimmäistäkään Terminaattoria nähny. Aika hyvin pääs silti yllättämään, että mitä noissa ekoissa jaksoissa tapahtu, mielenkiinnolla ootan jatkoa. Ja ainiin, Summer Glau on tottakai ihana.
Ja koska en ilmeisesti enää osaa kattoa yhtä sarjaa kerralla (tai okei, osaan, mut joitain Ollikin tahtoo kattoa, ja mä haluan välillä jumittaa sohvalla keskenäni), alotin eilen Roswellin. Ah. Roswell oli mun eka rakkaussarja sillon aikoinaan. Olin niiiiiin fani ku voi olla. Eka tuotantokausi oli myös eka tuottari, jonka ostin. Ja samanlaiset väreet se saa yhä kulkemaan ku sillon 12 vuotta sitten. Vähän säälittävää ehkä, mut minkäs teet. iLike. Harmittaa vaan yhä, ku kakkos- ja kolmoskaudet ei iske samalla tavalla, olin jo niitten ilmestyessä ärsyyntyny, ku sarja siirty keskiviikkoillasta sunnuntai-iltapäivään. Kyllähän siitä jo yläasteikänen tajus, että ihan samassa genressä ei enää mennä. Nyt toki (kuuden jakson jälkeen) tuntuu siltä, että pitäis taas saada ne myöhemmätkin kaudet käsiinsä, ku ei toi ikinä riitä.
--
Leivottiin siskontytön synttäreille 96 kinkkupiirakkaa ja päälle 200 muuta muffinssia. Siinä selitystä sille, miksi joskus väsyttää ja myös sille, miks saan joskus loistavia ideoita, joiden käytännön toteuttaminen ei sit ookaan niin kivaa. Se en oo vaan minä, se on myös mun sisko. Ehkä tää on perhejuttu.
Mut niin. Ollu aika huonoja päiviä, puhelinkammoa ja päänsärkyä. Onneks on läppäri (jonka tosin voisin heittää seinään vähintään kahdesti päivässä, kun se jumittaa) ja telkkari dvd-kokoelmineen.
Kiitos yhden kaverin, mulla soi päässä Nörttismurffi vähintään kerran viikossa.
Juoksentelen aika usein alkulämmöksi matolla, ja kerran jos toisenkin sen sit päätyy siihen, että juoksen cooperin. Koska se vaan nyt on aina niin kivaa... Ku alotin, juoksin n. 2600. Seuraava etappi oli 2700, ja tunne siinä vaiheessa, että aika paljon saa tehä työtä, että saa nousemaan seuraavaan täyteen sataseen. Tänään sit 2800, viimeset sadat metrit pelkällä sisulla. Huh. Olin melkoisen ylpee itestäni.
Matolta suoraan prässiin. 60kg kelkkaan, ihan jees. 70kg, täähän on kivaa. 80kg, tuntuu oikeesti hyvältä! 85kg, ja mulla oli ihan liian hauskaa. Eli loppujen lopuks iskettiin kelkkaan 90kg, jolla sit tein pari sarjaa. Tuntu ihan ku reisien ympärillä olis ollut kiristysside. Lopuks halusin vielä innostuksissani tehä askelkyykkyä, johon (ihan liian painavat :D) käsipainot oli harvinaisen hyvä idea tällä kertaa, ku sai lopuks jäädä vaan maahan kyyröttämään ja haukkomaan henkeä eikä tanko jääny niskaan painamaan.
Ja tein myös kerrankin vipareita isommalla painolla ku joku muu salilla :D Tosin se joku muu oli pitkätukkainen kitaristipoika, tai ainakin se näytti ihan kitaristilta. Kuitenkin, siinä mielentilassa se oli tosi hauskaa. Samoin ku oli pystypunnerrus 12,5kg painoilla, jee. Pystypunnerukseen päätin ihan sisulla alkaa ottaa enemmän painoa käyttöön, ja onhan toi onnistunukin, joinain päivinä toki paremmin ku toisina.
Tän kaiken jälkeen olin aika ilonen, kun sain juotua vettä pullosta (puristusote meinas olla aika haastava), pääsin pukkariin ja jopa pois sieltä parin portaan yli (joskus on meinannu polvet pettää alas tullessa) ja sain vielä tukankin pestyä (kädet pään päälle, ja taas se puristusote!).
--
Tajusin yhtäkkiä jotain luonnonhoikista ihmisistä. Niistä ihmisistä, jotka sanoo vaan olevansa hoikkia, eikä liho, vaikka mitä söis. Loppujen lopuks, ei ne syö mitä tahansa. Tai ehkä kerralla paljon ja voi herkutella muiden seurassa jne. Mutta yleensä ne myös liikkuu paljon, tai pitää sitä syömäänsä ruokamäärää isona, vaikka kokonaisuudessaan se ei ole. Tai eivät syö välipaloja tai piilolihottavia ruokia. Tai ylipäätään on sen verran tietoisia ulkonäöstään/kropastaan, että tunnistaa parikin lisäkiloa, ja tietoisesti tai tiedostamatta muuttaa tapojaan niin, että pääsee takasin luonnolliseen olotilaansa. Harvemmassa kuitenkin on ne fysiologiset ihmeet, joihin kalorit ja luonnonlait ei päde. Joillekin hoikkuus vaan on niin luonnollinen asia, että sen eteen ei ehkä tajua tekevänsä työtä.
Syvällisiin ajatuksiin kun päästiin, mietin pitkät pätkät myös s-loppuisia nimiä. Matias, Tuomas, Elias, Luukas. Sanotaan luonnostaan Matiaksen, Eliaksen, Tuomaksen. Kuitenkin puhutaan epäilevästä Tuomaasta, ei Tuomaksesta. Ja entäs Luukas? Samalla tavallahan sen pitäis olla Luukaksen, mutta Luukkaan tuntuu ehkä helpommalta.
--
Pari päivää sitten katoin Buffyn loppuun. Buffyn lomassa ehdittiin kattomaan Studio 60 on the Sunset Strip. Ihana! Tykkäsin hirveesti, ku se tuli telkkarista jokunen vuosi sitten, sillon en tosin tienny ketään muuta, joka katto sitä kanssa. Nyt kun se käveli Anttilassa eteen kympillä, ei tarttenu kovin montaa sekuntia harkita ostamista. Pari päivää niihin 22 jaksoon tais mennäkin sitten. Älykäs komediasarja myöhäisillan komediasarjan kulisseista. Suosittelen!
Alotettiin jokusen hetken hyllyssä oottanut Sarah Connor Chronicles vihdoin. Katoin sitä jokusen jakson aikoinaan telkkarista, ennen ku olin ensimmäistäkään Terminaattoria nähny. Aika hyvin pääs silti yllättämään, että mitä noissa ekoissa jaksoissa tapahtu, mielenkiinnolla ootan jatkoa. Ja ainiin, Summer Glau on tottakai ihana.
Ja koska en ilmeisesti enää osaa kattoa yhtä sarjaa kerralla (tai okei, osaan, mut joitain Ollikin tahtoo kattoa, ja mä haluan välillä jumittaa sohvalla keskenäni), alotin eilen Roswellin. Ah. Roswell oli mun eka rakkaussarja sillon aikoinaan. Olin niiiiiin fani ku voi olla. Eka tuotantokausi oli myös eka tuottari, jonka ostin. Ja samanlaiset väreet se saa yhä kulkemaan ku sillon 12 vuotta sitten. Vähän säälittävää ehkä, mut minkäs teet. iLike. Harmittaa vaan yhä, ku kakkos- ja kolmoskaudet ei iske samalla tavalla, olin jo niitten ilmestyessä ärsyyntyny, ku sarja siirty keskiviikkoillasta sunnuntai-iltapäivään. Kyllähän siitä jo yläasteikänen tajus, että ihan samassa genressä ei enää mennä. Nyt toki (kuuden jakson jälkeen) tuntuu siltä, että pitäis taas saada ne myöhemmätkin kaudet käsiinsä, ku ei toi ikinä riitä.
--
Leivottiin siskontytön synttäreille 96 kinkkupiirakkaa ja päälle 200 muuta muffinssia. Siinä selitystä sille, miksi joskus väsyttää ja myös sille, miks saan joskus loistavia ideoita, joiden käytännön toteuttaminen ei sit ookaan niin kivaa. Se en oo vaan minä, se on myös mun sisko. Ehkä tää on perhejuttu.
Mut niin. Ollu aika huonoja päiviä, puhelinkammoa ja päänsärkyä. Onneks on läppäri (jonka tosin voisin heittää seinään vähintään kahdesti päivässä, kun se jumittaa) ja telkkari dvd-kokoelmineen.
Kiitos yhden kaverin, mulla soi päässä Nörttismurffi vähintään kerran viikossa.
tiistai 10. tammikuuta 2012
sekalainen lajitelma nuotteja
Vapautin pitkästä aikaa kitaran hetkeks kotelostaan ja sain saman tien sormenpäät helläksi.
Nuottien kaivaminen oli hassua puuhaa. Oli sekasin lukion kuoronuotit, lukion orkesterinuotit (mm. parikin kappaletta Sir Dukea, tää on hauskaa lähinnä, jos oli Cynkkarin orkesterissa eikä ehkä suurimman osan mielestä sillonkaan, mut mua nauratti), yläasteella ja lukiossa jaetut pop-nuotit ja siihen päälle vielä sekalainen valikoima huilunuotteja. Ne nyt oli ihan väärässä paikassa. Lisäks löyty Walking in the Air -nuotti, josta ei mitään tietoa, mistä se on tullu; en mielestäni oo soittanu tai laulanu sitä missään. Ja sit siellä oli mun Kirppu-nuotit! Olin yläasteella Kirppu matkalla maailman ääriin -musikaalin orkesterissa (laulamassa ala-asteikäsiä), eli siitäkin on aikaa 10-11 vuotta. Oli pakko järjestää ne nuotit, suureks osaks ne onneks ties oman paikkansa, mut kyllä siinä vähän tuijottamista oli. Se musikaali oli aikoinaan iso juttu, muistan, että olin hirmu ylpeä, kun kaikki muut orkesterilaiset oli mua vanhempia.
Kunnon nostalgiatrippi taas.
Selvennykseks, että enhän mä nyt toki oikeesti osaa kitaraa soittaa, kuhan rämpytän. Joskus lukiossa piti kirjottaa ruotsin aine, ei kiinnostanu, joten opettelin soinnut. Samalla tavalla opettelin pianon joskus. Eli itteäni pystyn säestämään, kun huvittaa lauleskella, ja joskus se on kivempaa säestyksen kanssa.
Aikamoinen lauluinnostus käynnissä vaihteeks. Laalaalaa.
Nuottien kaivaminen oli hassua puuhaa. Oli sekasin lukion kuoronuotit, lukion orkesterinuotit (mm. parikin kappaletta Sir Dukea, tää on hauskaa lähinnä, jos oli Cynkkarin orkesterissa eikä ehkä suurimman osan mielestä sillonkaan, mut mua nauratti), yläasteella ja lukiossa jaetut pop-nuotit ja siihen päälle vielä sekalainen valikoima huilunuotteja. Ne nyt oli ihan väärässä paikassa. Lisäks löyty Walking in the Air -nuotti, josta ei mitään tietoa, mistä se on tullu; en mielestäni oo soittanu tai laulanu sitä missään. Ja sit siellä oli mun Kirppu-nuotit! Olin yläasteella Kirppu matkalla maailman ääriin -musikaalin orkesterissa (laulamassa ala-asteikäsiä), eli siitäkin on aikaa 10-11 vuotta. Oli pakko järjestää ne nuotit, suureks osaks ne onneks ties oman paikkansa, mut kyllä siinä vähän tuijottamista oli. Se musikaali oli aikoinaan iso juttu, muistan, että olin hirmu ylpeä, kun kaikki muut orkesterilaiset oli mua vanhempia.
Kunnon nostalgiatrippi taas.
Selvennykseks, että enhän mä nyt toki oikeesti osaa kitaraa soittaa, kuhan rämpytän. Joskus lukiossa piti kirjottaa ruotsin aine, ei kiinnostanu, joten opettelin soinnut. Samalla tavalla opettelin pianon joskus. Eli itteäni pystyn säestämään, kun huvittaa lauleskella, ja joskus se on kivempaa säestyksen kanssa.
Aikamoinen lauluinnostus käynnissä vaihteeks. Laalaalaa.
maanantai 9. tammikuuta 2012
kuumasta kylmään
Oon muutaman päivän taas miettiny viime kesien helteitä. Kun yöllä oli hellettä. Kun nukuttiin olkkarin lattialla tuuletin päällä ja parvekkeen ovi auki (meiän makkari on muuten ihan kiva, pari astetta muuta kämppää viileempi, mut kesäsin sit vastaavasti pari astetta lämpimämpi, eli lähemmäs 30 astetta). Kun ihmiset ajeli keskellä yötä skoottereilla ilman paitaa ja shorteissa. Kun meni ulos, ja se lämpö oli vaan yks iso seinä, ilma ei liikkunu mihinkään suuntaan.
Tuntuu niin kovin kaukaiselta nyt, kun kävelee tuolla pakkasessa. Eikä nyt oo vielä ees kylmä.
Musta on kiva asua maassa, jossa on neljä vuodenaikaa. Talvella on kylmä ja pimeää ja lunta, ja kesällä lämmintä ja valosaa. Sitä valoa ja lämpöä osaa arvostaa ihan eri tavalla, kun se on niin harvinaista. Kesäsin on ihana tulla ulos baarista, kun on ihan lämmintä eikä oo pimeetä ja koko kävelykatu on täynnä ihmisiä. Ja se, kun vuoden aikana lämpötilaerot voi olla 60 astetta. Näiden mielipiteiden kanssa mulla on välillä yltiöpositiivinen olo, mutta miks turhaan uikuttaa asiasta, jolle ei mitään voi? Mieluummin mä nautin ensilumesta ja hiirenkorvista ja helteestä ja punasista vaahteranlehdistä.
Eilen piti pitää Buffy-maratonia, ku halusin hirveesti kattoa musikaalijakson, enkä halunnu hypätä siihen, ku tässä ny kaiken muun katon kuitenkin (okei, kolmoskaudelta hyppäsin The Zeppon yli, ku en jaksanu sitä). En vaan millään pääse yli siitä, miten paljon tykkään siitä jaksosta. Eka katottiin se, ja sit katoin sen uudestaan kommenttiraidalla.
Hain siskolta pleikkarin ja Crash Team Racingin. Ja Spyron, mut se oli ihan liian vaikee. Mut CTR, oi! Peli vuodelta 1999, aika hyvin yhä muistuu mieleen kentät ja ohjaus ja kaikki. On tota aikoinaan ehkä muutama tunti tullu pelattua.
Tuntuu niin kovin kaukaiselta nyt, kun kävelee tuolla pakkasessa. Eikä nyt oo vielä ees kylmä.
Musta on kiva asua maassa, jossa on neljä vuodenaikaa. Talvella on kylmä ja pimeää ja lunta, ja kesällä lämmintä ja valosaa. Sitä valoa ja lämpöä osaa arvostaa ihan eri tavalla, kun se on niin harvinaista. Kesäsin on ihana tulla ulos baarista, kun on ihan lämmintä eikä oo pimeetä ja koko kävelykatu on täynnä ihmisiä. Ja se, kun vuoden aikana lämpötilaerot voi olla 60 astetta. Näiden mielipiteiden kanssa mulla on välillä yltiöpositiivinen olo, mutta miks turhaan uikuttaa asiasta, jolle ei mitään voi? Mieluummin mä nautin ensilumesta ja hiirenkorvista ja helteestä ja punasista vaahteranlehdistä.
Eilen piti pitää Buffy-maratonia, ku halusin hirveesti kattoa musikaalijakson, enkä halunnu hypätä siihen, ku tässä ny kaiken muun katon kuitenkin (okei, kolmoskaudelta hyppäsin The Zeppon yli, ku en jaksanu sitä). En vaan millään pääse yli siitä, miten paljon tykkään siitä jaksosta. Eka katottiin se, ja sit katoin sen uudestaan kommenttiraidalla.
Hain siskolta pleikkarin ja Crash Team Racingin. Ja Spyron, mut se oli ihan liian vaikee. Mut CTR, oi! Peli vuodelta 1999, aika hyvin yhä muistuu mieleen kentät ja ohjaus ja kaikki. On tota aikoinaan ehkä muutama tunti tullu pelattua.
lauantai 7. tammikuuta 2012
allergiat, mustat sääret ja maailman ihanimmat viinilasit
Joskus ihminen voi käydä hitaalla. "Minä ja allergiat" on ainakin yks sellanen luku. Pari vuotta sitten mietin ihan tosissaan, että minkä takia suu on haavoilla ja sääriä kutittaa. Söinpä sillon tuoretta ananasta enemmän ku ikinä. Kyllä sen tajuamiseen silti pari viikkoa meni, että ehkä tää ei oikeesti oo se mun juttu. Ja silti oli pakko testata taas pari päivää sitten ravintolassa, että pystyisinkö mä sittenkin syömään sitä. No en pystyny vieläkään :D
Joskus pentuna mulla oli kiivin makunen huulirasva. Muistan jo sillon miettineeni, että tuntuupa tää jännältä huulissa, ihan ku kirveltäis. Moooonta vuotta myöhemmin totesin, että kiivistä menee aina suu hajalle, ja muistupa sitten toi huulirasvakin mieleen. Sillon sentään tajusin jättää kiivin syömisen muille.
Muutama vuosi sitten olin keväällä nuhassa. Ajattelin, että tee hunajalla auttais. Ei auttanu, nuha vaan jatku ja jatku. Ja sit jokusen viikon päästä tajusin, että se taitaa olla se hunaja, joka pitää nuhaa yllä. Kah, heti autto.
Viimeisin sai taas melkein hakkaamaan päätä seinään. Yo-kirjotusten aikaan mulla on jatkuvasti suupielet auki. Siis melkein kuus vuotta sitten. Tajusin tänään, että ehkä se johtu eväistä, joita mulla sillon oli mukana. Noi suupielet kun aina välillä aukeaa muutenkin, ja yleensä just sen jälkeen, ku oon syöny appelsiinia. D'oh.
Että niin niitä allergioita vaan iteltäänkin löytää, kun viittii joskus vaikka käyttää vähän päätään.
Parasta tässä kaikessa toki on se, että kaikki nuo ruoka-aineet liittyy koivun ristiallergiaan. 1) en tietääkseni oo allerginen koivun siitepölylle, en ainakaan saa siitä oireita ja 2) eipä tähän aikaan vuodesta hirveesti koivu kuki. Jatkan siis tutkimuksiani ihan omin päin :D
Ei sais sanoa, että kerrankin on saanu käytyä salilla hyvin - sen jälkeen menee taas motivaatio jonnekin ihan muualle. Mutta sanonpa ny siltikin. Pystypunnerrusta 12,5kg molemmissa käsissä ja vinopenkki 15kg molemmissa käsissä. Mulla on vähän huvittavat rintalihakset. Ja maastavetoa, ylipäätään teen sitä, ainakin sillä saa ittensä hyvin jumiin. Ja sääret mustiksi:
Näyttää taas joltain rutolta.
Sain joululahjaks harvinaisen ihanat viinilasit. Ne saa jopa meidän vesilasit näyttämään normaalikokoisilta. Tässä kuvassa näkyvä viinipullo on siis normaalikokoinen, ei pikkupullo.
Ja ohhoh, meinasinpa taas unohtaa. Sain synttärilahjaks pari leffaa, Source Code ja Thor. Pitihän ne noita viinilaseja testaillessa kattoa. Source Code oli uus tuttavuus, tosin muistan, ku sen trailerit pyöri ja meillä oli jopa aikomus mennä kattomaan se. Yllätys yllätys, se vähän jäi, mutta nyt sitten katottiin vihdoin. Vaihtoehtoisia todellisuuksia, aina mielenkiintosta. Tosin ärsytti se päähenkilö, ku se ei ymmärtäny mitään niistä vaan jankkas vaan... Mutta tää leffa jopa yllätti pariinkin otteeseen.
Thor. No, tää nyt vaan kuuluu siihen genreen, josta mä tykkään. Vähän liikaakin. Tulee vähän nörtti olo, kun puhutaan Thorista ja Asgardista ja mua alkaa vaan naurattaa ihan kauheesti, että vähän on Thor eri näköinen kuin SG-1:ssä. Joo. Kirkkaita värejä, sopivasti toimintaa, sopivasti huumoria - ja sellasta sopivaa huumoria -, tarpeeks syvälle vietyjä henkilöhahmoja. Eniten mua tässä ärsyttää (ja ärsytti jo leffassa kattoessa) Natalie Portmanin tekoripset. Ei niitten ihan niin pitkät kuitenkaan tarttis olla. Ja olihan siellä extroissa pikkunen Avengers-puffaus, joka ei yhtään haitannu. Joss oli kovin vanhentuneen näkönen, ku tukka oli lähteny päästä.
Thoria katellessa tuli sellanen olo, että nyt pitää kattoa Star Trek. Tykästyin siihen jotenkin hirveesti, ku katottiin ekaa kertaa. Jotenkin hauska, että vaikka ei koskaan oo Star Trekiä - mitään sarjaa tai elokuvaa - kattonu, ni silti tajuaa, missä mennään, kuka on kuka ja mitä tapahtuu. Samanlaista fiilistä ku noissa Marvelin leffoissa. Plus melkosen hieno saavutus, tehdä näinkin vanhasta ilmiöstä leffa, joka miellyttää sekä vanhoja faneja että uusia katsojia.
Joskus pentuna mulla oli kiivin makunen huulirasva. Muistan jo sillon miettineeni, että tuntuupa tää jännältä huulissa, ihan ku kirveltäis. Moooonta vuotta myöhemmin totesin, että kiivistä menee aina suu hajalle, ja muistupa sitten toi huulirasvakin mieleen. Sillon sentään tajusin jättää kiivin syömisen muille.
Muutama vuosi sitten olin keväällä nuhassa. Ajattelin, että tee hunajalla auttais. Ei auttanu, nuha vaan jatku ja jatku. Ja sit jokusen viikon päästä tajusin, että se taitaa olla se hunaja, joka pitää nuhaa yllä. Kah, heti autto.
Viimeisin sai taas melkein hakkaamaan päätä seinään. Yo-kirjotusten aikaan mulla on jatkuvasti suupielet auki. Siis melkein kuus vuotta sitten. Tajusin tänään, että ehkä se johtu eväistä, joita mulla sillon oli mukana. Noi suupielet kun aina välillä aukeaa muutenkin, ja yleensä just sen jälkeen, ku oon syöny appelsiinia. D'oh.
Että niin niitä allergioita vaan iteltäänkin löytää, kun viittii joskus vaikka käyttää vähän päätään.
Parasta tässä kaikessa toki on se, että kaikki nuo ruoka-aineet liittyy koivun ristiallergiaan. 1) en tietääkseni oo allerginen koivun siitepölylle, en ainakaan saa siitä oireita ja 2) eipä tähän aikaan vuodesta hirveesti koivu kuki. Jatkan siis tutkimuksiani ihan omin päin :D
Ei sais sanoa, että kerrankin on saanu käytyä salilla hyvin - sen jälkeen menee taas motivaatio jonnekin ihan muualle. Mutta sanonpa ny siltikin. Pystypunnerrusta 12,5kg molemmissa käsissä ja vinopenkki 15kg molemmissa käsissä. Mulla on vähän huvittavat rintalihakset. Ja maastavetoa, ylipäätään teen sitä, ainakin sillä saa ittensä hyvin jumiin. Ja sääret mustiksi:
Näyttää taas joltain rutolta.Sain joululahjaks harvinaisen ihanat viinilasit. Ne saa jopa meidän vesilasit näyttämään normaalikokoisilta. Tässä kuvassa näkyvä viinipullo on siis normaalikokoinen, ei pikkupullo.
Ja ohhoh, meinasinpa taas unohtaa. Sain synttärilahjaks pari leffaa, Source Code ja Thor. Pitihän ne noita viinilaseja testaillessa kattoa. Source Code oli uus tuttavuus, tosin muistan, ku sen trailerit pyöri ja meillä oli jopa aikomus mennä kattomaan se. Yllätys yllätys, se vähän jäi, mutta nyt sitten katottiin vihdoin. Vaihtoehtoisia todellisuuksia, aina mielenkiintosta. Tosin ärsytti se päähenkilö, ku se ei ymmärtäny mitään niistä vaan jankkas vaan... Mutta tää leffa jopa yllätti pariinkin otteeseen.
Thor. No, tää nyt vaan kuuluu siihen genreen, josta mä tykkään. Vähän liikaakin. Tulee vähän nörtti olo, kun puhutaan Thorista ja Asgardista ja mua alkaa vaan naurattaa ihan kauheesti, että vähän on Thor eri näköinen kuin SG-1:ssä. Joo. Kirkkaita värejä, sopivasti toimintaa, sopivasti huumoria - ja sellasta sopivaa huumoria -, tarpeeks syvälle vietyjä henkilöhahmoja. Eniten mua tässä ärsyttää (ja ärsytti jo leffassa kattoessa) Natalie Portmanin tekoripset. Ei niitten ihan niin pitkät kuitenkaan tarttis olla. Ja olihan siellä extroissa pikkunen Avengers-puffaus, joka ei yhtään haitannu. Joss oli kovin vanhentuneen näkönen, ku tukka oli lähteny päästä.
Thoria katellessa tuli sellanen olo, että nyt pitää kattoa Star Trek. Tykästyin siihen jotenkin hirveesti, ku katottiin ekaa kertaa. Jotenkin hauska, että vaikka ei koskaan oo Star Trekiä - mitään sarjaa tai elokuvaa - kattonu, ni silti tajuaa, missä mennään, kuka on kuka ja mitä tapahtuu. Samanlaista fiilistä ku noissa Marvelin leffoissa. Plus melkosen hieno saavutus, tehdä näinkin vanhasta ilmiöstä leffa, joka miellyttää sekä vanhoja faneja että uusia katsojia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)