maanantai 21. lokakuuta 2013

sanakokoelma

Mun elämääni kuuluu runokirja.

Yli kymmenen vuoden ajan olen kirjoittanut runoja. Runonpoikasia. Mitä nyt ovatkaan.

Harvoin - jos koskaan - istunut alas ajatellen, että nytpä kirjoitan runon, ja sen jälkeen alkanut miettiä sanoja. Lähinnä havahtunut siihen, että nämä sanat on kirjoitettava ylös. Tämä ajatus, tämä tunne. Tämä hetki ja tilanne, edes muutamaan lauseeseen.

Joskus ne ovat aluksi pelkkiä sanoja. Joskus lause, ehkä pari. Joskus lähes kokonainen runo kerralla.

Pari-kolme vuotta sitten kävin läpi kaikki kirjoittamani runot. Runonpoikaset. Lauseet ja ajatukset. Monet heitin pois, joistakin poimin rungon uuteen ajatukseen. Jotkut säästin. Kirjoitin ylös. Kirjoitin lisää. Muokkasin ja kehitin.

Tänään lueskelin taas noita läpi. Jotkut muistan elävästi, toisia en muista edes kirjoittaneeni. Jotkut palauttavat kirjoitushetkensä melkein karmivastikin mieleen.

Mun bucketlistilläni - asioita, joita on vielä tässä elämässä tehtävä - on katsoa, kuinka pitkälle tuon sanakokoelman siivet kantavat. Liekö noilla arvoa kellekään muulle kuin mulle itselleni? Tuskin, mutta eivätpä ne mihinkään muutu, vaikka kustantaja vastaisikin ei-kiitoksella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti