- kutsun kavereita meille asumaan
"Joo joo, meille mahtuu, meillä on patjoja ja paljon lattiatilaa, siihen mahtuu nukkumaan, jos tarvii!"
Tällä hetkellä tässä on jopa jotain järkeä (ja ehkä jopa lunastustarvetta), kun asutaan kuitenkin pääkaupunkiseudulla, jonne voi tulla töitten perässä yllättäenkin muuttoa.
Mutta kun tein samaa jo vuosia sitten.
Oltiin muutettu edelliseen kämppään ihan vähän aikasemmin, kun yks yö näin unta, että Ollin entinen kämppis asui meidän kylppärissä. Tän jälkeen ilmotin, että kylppäriin ei saa muuttaa, mutta muuten meille kyllä tarvittaessa mahtuu. Loppujen lopuks sitä "muuta tilaa" olikin sit jaoteltu ihan kunnolla: yhelle kaverille oli varattu parveke, toiselle keittiönpöydän alunen, kaveripariskunnalle luvattiin sohva ihan kokonaan ja viimeselle sankarille ilmoitettiin, että häkkivarastoon sit vaan. Mitä ihmettä :D
Ei niistä kukaan koskaan kuitenkaan muuttanut meille.
- kerron kavereideni kuulumisia toisilleen, riippumatta siitä, tunteeko ne toisensa vai ei
Etenkin kaikki isoimmat jutut - parisuhteet, yhteenmuutot, kihlat, työpaikat, valmistumiset... mitä näitä nyt on. Välillä sentään muistan varmistella ennen kuulumisten kertomisia, että tietääkö se toinen nyt, kestä mä puhun - ihan aina todennäköisesti en ees kysy, kerron vaan.
Tää on vähän johtanut siihen, että mä en ihan aina enää muista, ketkä mun kavereista nyt oikeesti tuntee toisensa ja ketkä ei. Useimmat sentään on joskus ainakin nähnyt toisensa, parhaimmillaan jopa jutelleet joskus. Parin tytön kanssa kuitenkin pääsin siihen tilanteeseen, että kerroin niitten kuulumisia toisilleen varmaan lähemmäs vuoden ajan, kunnes lopulta molemmat osu meille kylään yhtä aikaa - ja tapasivat toisensa ekaa kertaa. Kuin vanhat tutut jatkoivat siitä, mihin mä olin viimeksi jäänyt.
Että mitenkäs tän nyt vetäisi yhteen... Oon selvästikin asunut kommuunissa jossain edellisessä elämässäni. Mi casa es su casa ja... mi amigo es su amigo? Amiga? Mis amigos, tus amigos? Äh. Kaveri ku kaveri.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti