Liian pitkä työviikko takana. Päällä pahin väsymys aikoihin. Hyvä aika eritellä omat tuntemuksensa ja oppia tästä taas jotain?
1) Väsymys
Sellainen väsymys, että ajatus vaikkapa ruoanlaitosta tuntuu kyllä aika mahdottomalta. Edelleen mä vaan väsyn helpommin kuin moni muu. Jos vaan lakkaisi vertaamasta itseään muihin... mutta kun se on niin helppoa. Liian helppoa. Joo, 8h ylitöitä yhden viikon aikana on ehkä paljon monelle, mutta kun ei kaikille. Mulle on.
Mistä päästäänkin suoraan seuraavaan:
2) Syyllisyys
Okei, oon tehnyt paljon. Mutta kun se on vain murto-osa kaikesta siitä, mitä on yhä tekemättä. Ja nyt muut siellä joutuvat raatamaan. Talkoohengellä töitä viikonloppuna, ja mä en vain pysty, en jaksa. Pitäisi pystyä enempään, pitäisi jaksaa enemmän. Kun ne muutkin jaksaa.
Jännittävänä aisaparina tälle toimii seuraava:
3) Ärtymys
Mutta kun minä tein jo tässä viikon aikana niitä hommia, mitä muut menevät viikonloppuna tekemään. Ja niitä ylistetään ja palkitaan. No, tein jo yhden työpäivän verran ylimääräistä tällä viikolla. Ei enää viikonloppuna jaksa. Missä mun ylistykseni ja palkkioni?
Ja siihen päälle vielä:
4) Turha olo
Jotenkin tää kaikki aina kiertyy siihen, että mihin mua edes kaivataan. Ihan hyvin tulevat toimeen ilman muakin, kunhan vaan taas roikun mukana.
Huoh.
Sen verran oon elämässäni oppinut, että tunnistan rajani. Tiedän, että nyt ollaan siinä väsymyspisteessä, että suunta on vain alaspäin, jos nyt en pysähdy. Syyllisyys yrittää pakottaa huomennakin edes vähän tekemään töitä (ja ärtymys sanoo siihen päälle, että saisinpa ainakin sen ylistyksen, minkä muutkin, prkl), mutta väsymyksen takaa tajuan, että ei. Ja sitten ne kaikki neljä taas tanssii piirileikkiä ja valssia ja tangoa, kunnes mun rytmitajuni katoaa kokonaan.
Elämä olisi paljon helpompaa, jos ei olisi niin tunnollinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti