perjantai 6. tammikuuta 2017

järjestelijätyypin pizzatehdas

Kun jotain tehdään, tehdään sitten kunnolla.

Tehtiin pizzaa. Kuuden pizzan tekemistä voi ehkä kutsua jo pienimuotoiseksi pizzatehtaaksi - etenkin, kun järjestelijätyyppi pääsee suunnittelemaan valmistelu- ja valmistusprosessit sopivan tayloristiseen tapaan.

  • Pizzataikina kohoamaan
7,5 dl vettä, kaksi pussia kuivahiivaa, sopiva määrä jauhoja -> kuusi ohutta pizzapohjaa. Tällä kertaa osasin laskea, yleensä teen taikinaa yhden pohjan verran liikaa.
  • Tomaattikastike valmiiksi

  • Kaikki pilkottavat aineet paloiksi
Vaihetta "pala pois peukalonpäästä -> keskity seuraavat kymmenen minuuttia kahvin juontiin" en suoranaisesti suosittele, mutta jotenkin se tuntuu olevan osa tätä prosessia
  • Lajittelu pizzakohtaisiksi valmiiksi annoksiksi
Nyhtökauraa, seitankinkun jämät joululta kuulunee asiaan loppiaisena?, herkkusieniä, sipulia, paprikaa ja ananasta. Juuston jakaminen valmiiksi on vähän turhan tarkan tuntuista hommaa jopa mulle.
  • Kaikki pizzapohjat valmiiksi

Isosisko on innokas leipomaan, mutta inhoaa kaulimista. Pikkusisko on siis saanut harjoitella sitä koko ikänsä, kuusi pizzapohjaa ei tunnu missään
  • Tomaatti ja ensimmäinen juustokerros kaikille pohjille


  • Helppo jatko, kun kaikki aineet on valmiiksi pilkottuna ja lajiteltuna - ei tarvitse jäädä miettimään, jääkö viimeiselle pellille edes jotakuinkin järkevä määrä täytteitä


  • Tadaa, ruoka seuraavaksi viikoksi valmiina


Jos polttaa vain yhden kuudesta, onnistumisprosentti on jo oikein hyvä

Ps. on pari asiaa, jotka tekee huikean eron pienellä vaivalla:

Maustettu tomaattipyre
Valmis tomaattipyre on koostumukseltaan kivaa ja mä tykkään myös siitä, miten paljon siinä on makua. Sitä makua voi kuitenkin tuunata helposti vielä paremmaksi ja tehdä samalla tomaattipyreestä yhden täytteen tottumuksen sijasta.
Vähän oliiviöljyä, valkosipulia, mustapippuria, oreganoa, suolaa ja sokeria. Avot.

Juusto sekä alle että päälle
Se ei tarkoita sitä, että juuston määrä tuplaantuu, ehkä jopa päinvastoin. Vähän juustoraastetta suoraan tomaattikastikkeen päälle, muut täytteet ja lopuksi taas vähän juustoraastetta päälle. Ensimmäinen juustokerros maustaa itse pohjaa ja tomaattia, toinen toimii tuttuun tapaan niin kuin juusto nyt yleensä pizzassa toimii. Ja oikeasti aika pienet määrät riittää tuomaan makua.
Mun makuuni toimii parhaiten emmental pohjalle ja mozzarella päälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti