leffaspurtti

Saa niitä leffojakin joskus katottua yhä.

Scott Pilgrim vs. the World. Pisti naurattamaan. Siinä teille sarjakuvaelokuva, jos sellasta ikinä on tehty :D Michael Cera on jotenkin niin symppis jätkä, näyttää niin antisankarilta kuin voi olla, ja on sen perusteella onnistunut tekemään itelleen ihan hyvää uraa.

Melancholia. Taidepätkä Tanskasta. Oonko paha ihminen, jos sanon, että mulle tuli mieleen 2001: A Space Odyssey? No, en kai, kai jokaiselle saa tulla mieleen ihan mitä vaan tulee. Taistelin taas kerran itteni kanssa siitä, tykkäänkö Kirsten Dunstista vai voinko ees sietää sitä. En päätynyt mihinkään lopputulokseen, vieläkään. Viimenen minuutti ihan uskomattoman vaikuttavaa kuvaa, tai ei se vaikuttavin osuus tainnu lopulta kestää ku ihan muutaman sekunnin.

Singing in the rain. 20-luvun Hollywoodiin. Jännä kattoa näitä 50-luvulla tehtyjä elokuvia, kun kuvaus ja tarinankerronta kokonaisuudessaan on niiiiin erilaista kuin nykyään.

Absolute Beginners. Taas alko soida se biisi päässä. 80-luvulla tehty leffa, joka sijoittuu 50-luvun lopun Lontooseen. Kummallista. David Bowie on ehkä maailman karismaattisin mies, mutta muuten meinas vähän keskittyminen kärsiä tän kanssa (aiemmin olin kattonu jo Melancholian ja Singing in the rainin, joten sikäli ehkä ihan ymmärrettävää).

Strangers on a Train. Joka kerta, kun luen tän nimen, alkaa päässä soida The Doorsin Riders in the storm. Ja sit se ei lähe vaan niin millään... Noh, anyway. Hitchcockia. Kyllä se mies tarinankerronnan ja henkilökuvauksen osasi. Mua alko ihan tosissaan kammottaa lähellä loppua, vaikka lähtökohtaisesti koko leffan ei ees pitäis olla niin kamalan pelottava. Riders in the storm... argh!

Dark Shadows. Onneks Johnny Depp pelastaa niin paljon, vähän petyin tähän nimittäin muuten. Hieman turhan säpäleistä. Liikaa tapahtumia piti tunkea liian lyhyeen aikaan, minkä takia henkilöhahmot sitten jäivätkin kovin kovin ohuiksi. Mietin melkein koko leffan ajan, että kuinkahan paljon Michelle Pfeifferin rooli Stardustissa vaikutti tähän castaukseen. Ja Tim Burton oli taas halunnut kovin monta ittensä näköistä hahmoa esille :D

Gladiaattori. Suurin ongelma taitaa olla siinä, että en mä vaan osaa pitää Russell Crowesta. Suurimman osan leffasta mietin Spartacusta, ja naureskelin itekseni, kun ihan samaa tarinaa vähän muunnelluilla motiiveilla näissä kerrotaan. Spartacus pitäis leffanakin kattoa joskus, niin kuin niin moni muukin leffa.

--
Siinähän niitä taas olikin. Vähän väliä tuijotan tota leffahyllyä ja mietin, että jotain pitäis kattoa, mut kun on vaan niin paljon helpompaa pistää Frendit pyörimään, kun jakso ei kestä kuin parikytä minuuttia. Niitä toki pystyykin sit kattomaan helposti vähintään neljä, mutta silti. Haikailen taas myös vähän Dollhousen perään, eiköhän se tässä kesän aikana tuu katottua. Tällä kertaa ei enää tartte yllättyä jokaisesta juonenkäänteestä, vaan voi koittaa vaikka ettiä vihjeitä niihin, jos vaan muistais, mitä tulee tapahtumaan.

Yks työtodistus taas plakkarissa (on se vaan niin hienoa kirjottaa oma työtodistuksensa) ja saa nukkua arkipäivinä vähän pitempään. Mulle tulee ikävä mun työpuhelintani! Siihen ehti niin tottua.

--
Vasemmasta jalasta alko penikka vihotella. Viime viikolla kävin yks päivä reippaalla lenkillä, seuraavana juoksin alkulämmöksi salilla kolme tonnia ja vielä sitä seuraavana päivänä lähettiin mukamas palauttavalle lenkille. Viimesen lenkin jälkeen saikin sit pidätellä itkua, kun sattu niin paljon. Eheh, tosi kiva. Meinaa vähän motivaatio laskea, kun ei pysty juoksemaan, vaikka se on niin kivaa! Osaks sillä uholla sit teinkin prässissä 100kg kelkassa yhteensä 110 toistoa. Vähän tuntuu jaloissa.

Ja eikun juhannuksen viettoon. Ei ole maaseudun rauhaa luvassa, ohjelmassa Lahti. Eipä musta hirveesti maaseudulle oliskaan.