psori

Kai se on aika taas nostaa kissa pöydälle. Pahoittelen, että postauksessa olevat kuvat eivät ole kauniita: tää on tätä mun elämää. Jos on kysyttävää tai kummasteltavaa, kysykää ihmeessä, sana on vapaa.

Psoriasis on yks niitä yleisimpiä aiheita, joilla mun blogi blogilistalta löydetään. Oon kuitenkin vältelly siitä kirjottamista, mitä nyt tulee mainituksi sivulauseissa. Mutta niin, psoriasis on diagnoosi. Ja koska mun elämässä mikään ei tunnu menevän ihan normaalisti (paitsi poskiontelontulehdukset, silloin oon oppikirjatapaus), jouduin oottamaan tätäkin diagnoosia kymmenkunta vuotta, koska kukaan ei vaan käsittänyt, mistä ihmeestä voi olla kyse. Muuten iho on kunnossa. Mitä nyt sormien iho välillä oireilee, mutta vain niistä sormista, joista kynnetkin on menneet.

Mutta sitten ne kynnet:

Jokusen vuoden ajan on ollut menossa suuri kynsibuumi. Rakennekynnet on melkein joka toisella vastaantulijalla, kynnet kasvatetaan pitkiksi ja koristellaan upeiksi. Itekin seurailen yhtä kynsiblogia, koska ne aikaansaannokset on tosi upeita.

Silti jokainen kynsiaiheinen keskustelu ja blogi riipasee syvältä. Oi, kun olisi terveet kynnet.

Mutta kun ei niin ei. Nyt yritän iloita niistä päivistä, kun sormien iho muuten ei oireile. Ja niistä päivistä, kun kukaan ei tule ilmoittamaan, että onpa sun kynnet pahan näköset. Kaverit hei, mä tiedän, että ette te pahalla, mut kun mä tiedän sen kyllä ite ihan kertomattakin.

On pakko sanoa, että itketti, kun tajusin tän uusimman menetyksen. Puolessa välissä mennään, viisi menetettyä tapausta ja viisi normaalia kynttä. Suurin tekijä näiden "synnyssä" taitaa olla stressi. Liian stressaava elämänvaihe -> hyvästi kynsi. Ihan kuin siinä kaikessa muussa ei olis tarpeeksi kestämistä.
  

Äiti kysyi multa joskus, että haluaisinko mäkin rakennekynnet, yks tuttu kun niitä teki. Vastasin, että en halua ees miettiä asiaa, kun en niitä voi kuitenkaan ottaa. Äiti suuttu, koska "kysyin, haluisitko sellaset, en sitä, voitko ottaa". Mutta äiti-kulta, en mä halua ees haaveilla asioista, jotka ei ihan oikeasti ole mahdollisia. Ei näihin saa rakenteita päälle.

Juttelin viikonloppuna myös psorista kärsivän kaverin kanssa. Molemmat mietti sitä, että kai sitä pitäis olla ilonen, kun oma tauti on kuitenkin ihan siedettävä. Ei ole kasvoissa, ei haittaa elämää, pystyy käyttämään sellaisia vaatteita kuin haluaa, kääntämättä katseita kun iho näyttää niin pahalta. Mutta silti, kyllä me molemmat kirotaan. Vaikka tauti on lievä ja rajoittunut, niin ei se kivaa ole. Kyllä se silti sattuu. Huonoina päivinä sormenpäät on kuin tulessa.

Kaikkein eniten kuitenkin pelkään sitä, että kun kynnet on käyty läpi, siirtyy tauti niveliin. Eihän se aina tapahdu, ei nivelpsori niin yleinen ole. Kynsissä oireileva nyt vaan taitaa olla se tyypillisin niveliinkin siirtyvä.

Pistää taas itkettämään.