Katottiin toista kertaa läpi Dollhouse. Joss Whedonin luomus muutaman vuoden takaa, joten kellekään ei varmaan tuu enää yllätyksenä, että mulle jotain hyvin mieleistä. Molemmilla kerroilla ollaan vietetty sarjan parissa kolme päivää. Eipä sillä kestoakaan tosin ole kuin 26 jaksoa kokonaisuudessaan. Paha on kertoa mitään sen enempää spoilaamatta, mutta enpä oo ennen tavannu sarjaa, joka pystyy jokaisella juonenkäänteellään yllättämään. Yllättämään ihan totaalisesti.
He's not kidding! We're not bluffing! I'm bluffing. But the rest of us, we mean business!Alpha <3
Ei siitä pääse yli, että Tim Burtonin paikka mun lempiohjaajana on jyrätty. Tosin, taisipa Christopher Nolan siellä portilla kolkutella jo aikoja sitten (suosittelen tsekkaamaan etenkin miehen ensimmäisen tuotoksen, Following). Mutta, no Joss on Joss, on sen mun Buffy-hullaantuminen jo tainnut todistaa.
--
Otsikon jatkoon viitaten, tänään katselin vuonna 2003 valmistuneen version Peter Panista. Hurmasi ja pisti pohtimaan. Kuka oli Peter Pan ja mikä on Mikämikämaa? Pitäiskö jotain päätellä siitä, että Mr. Darling ja Kapteeni Koukku on saman näyttelijän esittämät? Kenen mielikuvituksessa ollaan ja mitä ihmettä se edustaa? En muista Disneyn version Peter Pania kovinkaan tarkkaan (oikeestaan en siitä juuri mitään), mutta kirjana oon sadun lukenu kerran jos toisenkin. Peter on vaan niin... järjetön hahmo. "Ei halua kasvaa aikuiseksi" ei selitä kaikkea, kun tyyppi vaikuttaa kerran jos toisenkin olevan kuin vahvan aivotärähdyksen jäljiltä. Ei riitä mun tulkintataitoni tähän satuun.
--
Leffoihin pääsin muutenkin taas välillä kiinni. Yhtenä iltana katselin ensin Inceptionin (oon sitä mieltä, että Cobb ei nuku tai kuole lopussa, vaan se on ihan todellisuutta) ja jatkoin siitä Pariisin varpusella. Inceptionissa esiintyy Marion Cotillard ja "herätysbiisinä" soi Edith Piafin Je ne regrette rien. Pariisin varpusessa Marion esittää Edith Piafia, mikä kieltämättä oli osasyynä leffavalinnalle. Aikamoisen esityksen muuten antaakin, vahva ja tunnistettava meikki varmasti vaikutti myös, mutta suurimman osan ajasta ruudulla tosiaan näkyi Edith Piaf eikä vain näyttelijä. Liian monta leffaa katsoneena kun kääntyy välillä katsomaan tosi teknisesti, ihmettelemään näyttelijäntyötä, ohjausta, leikkausta, juonikuvioita, ja unohtaa keskittyä vaan siihen itse asiaan.
Romantiikkaa viime päiviin ovat tarjonneet vuoden 2005 Ylpeys ja ennakkoluulo (koska Jane Austenin tarinat nyt vaan on niin ihania) ja The Notebook (varmasti yks maailman romanttisimmista elokuvista). Ja ehkä myös nuo olkkarin pöytää koristavat ruusut, jotka ottivat ja aukesivat mielettömän kauniiksi heti, kun sain ne maljakkoon. Kyllä kukat vaan voi saada ihmisen iloiseksi silloinkin, kun takana on kaksi ihan järjettömän huonosti nukuttua yötä.
--
Ja vielä pakko mainita pari saavutusta, jos ei muuten, niin itselleni muistutukseksi. 60kg raja meni viikon aikana rikki sekä maastavedossa että kyykyissä. Prässissä kelkkaan nousi 140kg. Tosin, saman viikon aikana myös löin naamani dippitelineeseen (poskeen sattuu yhä, mutta mitään jälkeä ei tullu, kummaa) ja pudotin 15kg rautaa päälleni, kun penkkipunnerrus vapailla painoilla ei mennytkään niin hienosti (siitäkään ei tullu jälkeä, mitähän...). Että se siitä onnistumisesta sitten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti