lauantai 2. huhtikuuta 2016

HSP (minä myös, minä myös!)

HSP. Highly Sensitive Person. Erityisherkkyys. Erityisherkkä ihminen.

Tekee mieli kirjoittaa aiheesta. Kaikkihan siitä kirjoittaa. Mulla ei ole hienoa tieteellistä tekstiä, on vain oma kokemus.

Ystävä esitteli mulle Elaine Aronin eritysherkkyystestin kysymyspatteriston pari vuotta sitten. Hihitin ääneen sitä lukiessani, kun pääsin kohtaan "olen tavallista herkempi kofeiinille". Tunnistin itseni testistä. En oikeastaan yllättynyt tai innostunut tuloksista tai koko jutusta - enemmänkin tuo testi sai mut tajuamaan, miksi jotkut muut ei tunnu edes kuulevan ääniä, jotka saa mut sekopäisyyden partaalle. Miettimään asiaa niidenkin kannalta, joilla ei ole samoja taipumuksia.

Tunnistan itseni erityisen hyvin kuvauksista, joissa kuvataan joidenkin HSP-tyyppien taipumusta ylikuormittua ja stressaantua; taipumusta häiriintyä ylimääräisistä tai kovista äänistä; taipumusta lukea muita ihmisiä, elää intuition mukaan, saada vaikutteita muiden tunteista ja löytää itsestään joskus vähän turhankin paljon empaattisuutta.

Oma kokemus on myös siitä, että kun stressitaso ja kuormittuneisuus nousee liian korkealle, mun korvat täyttyy todella nopeasti. Jossain vaiheessa vaan alkaa tuntua korvissa pahalta, kun muut pitää ääntä. Ihan vaikka tavallinenkin puhe on liikaa - puhumattakaan siitä, että samaan suljettuun tilaan tulee jutustelemaan ihminen, joka nyt vain sattuu pitämään omasta äänestään. Yksi kaveri kertoi, että ei pysty jossain vaiheessa kuuntelemaan edes musiikkia, että saisi blokattua muut äänet pois häiritsemästä - kuulokkeista tuleva ääni nyt vain on liikaa korville. Olen todennut saman. Äänet ihan konkreettisesti tuntuu korvissa pahalta, sattuu. Pää on jo täysi aiempia ääniä ja ajatuksia. Hiljaisuus, kyllä kiitos.

Luin äskettäin jokseenkin hauskan blogitekstin, jossa koko HSP-käsite lytättiin kokonaan ja todettiin, että aspergereita tai muuten autismin kirjoon kuuluvia me vain ollaan. Vähän hymyilytti ääneen. Ymmärrän, että kaikki ei vain voi ymmärtää. Joidenkin ihmisten tuntuu olevan mahdoton käsittää asioita, joita eivät itse tunne - mä myönnän ihan suoraan, että mun on vaikea ymmärtää erityisen ekstrovetteja tyyppejä, joiden mielestä parasta ikinä on olla koko ajan menossa ja yksinolo on lähinnä ahdistavaa. Sen takia juttelen erityisherkkyydestä ihan mielellään muillekin. En kertoakseni, että mä nyt oon vähän spessu ja erityinen, kohdelkaa mua silkkihansikkain, vaan että tän takia mä olen joskus vaikea. Tän takia mä joskus ärähdän tai menen yksin istumaan hiljaiseen huoneeseen toimii muuten erityisen hyvin töissä, kun ei kerro kellekään, että menee jonkin suljetun oven taakse.

Ps. samassa kysymyspatteristossa on kohta "I startle easily/säikähdän helposti". Mä olen viimeisen viikon ajan hypännyt vähintään kerran päivässä metrin ilmaan säpsähtäessäni jotain yllättävää ääntä - esim. kun naapurissa kaadettiin jotain lattialle, tai kaveri aloitti skype-keskustelun ja mun tietokone päästi sen takia kilahduksen. Ehkä lievää ylikuormittuneisuutta ilmassa. Loman tarpeessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti