perjantai 1. huhtikuuta 2016

työelämästä, taas kerran

Työelämä on tosi kummallista.

Ajattele nyt. Jos saat vakituisen, kokoaikaisen ja kuukausipalkkaisen työn, sulle maksetaan jatkossa tietty summa rahaa jokaisesta arkipäivästä, jonka vietät samassa työsuhteessa. Asia jotenkin konkretisoituu, kun jää ylityötunneilla viikon vapailla - palkallinen vapaa kyllä kiitos. Tänä kesänä mulla on edessä elämäni ensimmäinen täyspitkä palkallinen kesäloma. Rahaa lomailusta.

On se melkoista.

Siihen päälle työterveyshuolto, lounassetelit, liikunta- ja kulttuurisetelit, työpaikan kahvit ja mitä milloinkin, mitä missäkin. Työsuhdeautoista, -asunnoista ja työmatkakorvauksista en lähde edes puhumaan. Ihan sekopäistä.

Jauhanko mä liikaa työelämästä? Tietyllä tavalla miellän itseni yhä sivustaseuraajaksi. Altavastaajaksi. Takaportin kautta mukaan leikkiin hypänneeksi. Osaako näitä asioita arvostaa, jos ei koskaan ole ollut työtön?

Työssä olevalla on vain niin paljon helpompaa. Ja tämä tulee nyt ihmiseltä, joka on viimeiset pari viikkoa ollut joka päivä töiden jälkeen niin väsynyt, että ajatustoiminta lakkaa viimeistään yhdeksältä illalla. Teen ajatustyötä, terve. Mutta on tää silti helpompaa kuin olla työtön, rahaton ja silti väsynyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti