tiistai 20. joulukuuta 2011

elokuvia viikon ajalta

On ihastuttavaa, kun on elokuva, jonka voi alottaa keskeltä, koska tietää kuitenkin tarkkaan, mitä siihen mennessä on tapahtunu. Kattelin yks yö The Holidayn loppupuoliskon, kun joku aika sitten olin kattonut sen alun. Ihana leffa.

Ihmeellinen on elämä, koska joulun aikaan pitänee katsoa jokunen joululeffa. Ei mitenkäänpäin mun suosikkeja (lähinnä, koska se päähenkilö on niin rasittava), mutta on kai se syystäkin jouluklassikko. Hyvä mieli tulee.

Vähemmän joululeffa, American History X. Viimesen puolen tunnin ajan pelkäsin koko ajan, että kohta joku kuolee. Tykkäsin etenkin mustavalkokuvan käytöstä tehokeinona. Ja muutenkin. Eräänlainen älynväläys iski tänkin katottua, ku totesin, että kaipa suurinpiirtein kaikki elokuvat on jonkinlaisia kasvutarinoita. Tarinoita muutoksista.

Joku päivä oli myös pakko kattoa Aladdin. Katon klassikot englanniks, mutta muistan niitten replat suomeks. Siihen päälle on sit hyvä itekseen puhua...

Ja Buffystakin sai alkaa vitoskausi. Glory, jee. Tykkäsin myös neloskaudesta enemmän ku ennen. Tai totesin tykkääväni Adamista. "I've been thinking."

Posti on jännä keksintö. Etenkin paketit, jotka tuleekin postin konttoriin. Niissä on mun osote päällä, mut silti ne menee jonnekin muualle. Oli hieman tympääntyneen olonen aspa postissa, mutta kaipa niillä on vuoden kiireisin kuukausikin menossa. Joka päivä on näkyny postissa jono, ku oon siitä ohi kulkenu.

Ja ku olin ehtiny postin ihmeellisyyttä miettiä jokusen hetken, totesin myös, että laskut ja pankki on aika jänniä keksintöjä. Elämäni on täynnä jänniä asioita. Kukaan ei ehkä ihmettele sitä, että Pasilassa mun suosikki on Routalempi. Samastun välillä niin kovin vahvasti.

Eilen oli salilla sellanen olo, että eihän siitä jalkatreenistä ees tullu mitään. Prässissä ihan jees painot joo, mutta kyykkytekniikka ja kaikki muukin katos jonnekin, ku pidin kyykkytaukoa pakon edestä. Ja maastaveto on pelkkää räpellystä, ku ehän mä jaksa pitää siitä tangosta kiinni. No, nyt on jalat niin kipeet, että hyvä, ku pääsee kävelemään.

En koskaan lähettäny niitä joulukortteja. Yllätys sinänsä. Seuraavaks jäinkin sit miettimään synttäreitä. Ois kiva pitää synttärit, mut en jaksa kutsua ihmisiä. Vain joskus oon vähän saamaton.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti