Työttömyys ei oo mikään maata kaatava asia, mutta ei se aina ihan hirveen kivaakaan oo. Ainakaan niinä päivinä, ku pitäis ravata virastosta toiseen ja ajatuskin työnhausta ahdistaa. Noh, kai se taas tästä. Yksi kiittävä työtodistus taas plakkarissa.
Perjantaina lähdettiin syömään iltapäivällä mun isovanhempieni kanssa. Rossoon, piiiitkästä aikaa. Oli niin hervottoman kokonen vuohenjuustopasta, että teki tiukkaa saada se alas. Jep, en tiedä, mitä mun syömistaidolle on käyny, tätä on käyny lähiaikoina hämmentävän usein.
Hauskaa oli se, että loppujen lopuks oltiin kotona 12h myöhemmin. Ollin kaveri kutsui luokseen iltaa istumaan, ja yhtäkkiä siellä olikin noin miljoona tuttua, ja sitten oltiin pubissa, ja sitten oltiin Timessä. Oi Time, en ees muista, millon oon siellä viimeks ollu. Kesällä 2009 suunnilleen asuin siellä. Liikenteessä myös satuin yllättäen olemaan vähemmän laittautuneena (niin kuin tässä olis suuri muutos normaalitilanteeseen baareilussa...), mutta silti tuntui, että ihminen jos toinenkin tuijotti. Hrr. Joku mies kävi myös kysymässä Timen karaokepuolella, oonko jo varannu itelleni biisin, hän kun on varma siitä, että mulla on hyvä lauluääni. Selvä. Oli liian pitkät jonot karaokeen, taas.
Ja lauantaina olikin sitten kiva herätä yhdeltä. Ohoh. Kaheksalta illalla olin ihan valmis nukkumaan. Tosin siitä seuraavan tunnin aikana sitten meinaskin jo vähitellen alkaa heräillä päivään... Nukkumaan silti ihmisten ajoissa.
Viimesenä työpäivänä nauroin taas ihan väärille asioille. Luin merkintöjä asiakasrekisteristä, ja yhtäkkiä silmiin hyppäsi "ei ole tavoitettavissa, koska on kuollut". Nauroin pari minuuttia putkeen ihan hervottomana. Niin... No se oli hauskaa siinä tilanteessa. On hienoa, kun huumorintaju on sekä hyvin musta että hyvin kuiva. Ja ajoittain vain kummallinen. Ei ehkä ihme, että noin ensimmäiset 20 vuotta elämästäni mua pidettiin aika tylsänä. Moni tosin pitää varmaan yhä. Ei ole mun ongelma.
Oli taas aika voittajaolo, kun Yhteishyvää lukiessani tajusin niitten makutestiraatien funktion: ne puffaa uusia Rainbow-tuotteita. Ohhoh, mikä älynväläys.
Toissayönä mun unessa Kuokkalan terveysasemalla oli myös palolaitos. Menin kysymään jotain niiltä palomiehiltä, ja ne tahto lähteä kävelyttään mua jonnekin, kunnes olin ihan eksyksissä, ja sitten ne kidnappas mut. Onneks nää unet on aina niin ihania.
Ja sitten palaan taas Buffyn pariin. Tiukkaa tekee, jos meinaan ehtiä katsomaan koko sarjan vielä tän vuoden puolella - nyt melkein kolmoskauden puolessavälissä menossa. Eilen illalla tuli sellanen fiilis, että tän jälkeen pitänee katsoa taas Angel, ja sitten voiskin katsoa Dollhousen ja Fireflyn - johon Olli totesi, että sitten tuleekin on Avengers. Ootan sitä yhä ihan liikaa, mutta minkä teet. Ajatuksen tasolla oon jo pettynyt, jos siellä ei ole sellaista piiiitkää ottoa, sellanen kun vielä sopis hyvin, kun kaikki päähahmot on jo aikasemmin esitelty. Ei, elämäni ei suinkaan pyöri Joss Whedonin ympärillä...
Oho, hei, unohin, käytiinhän me leffassakin! Ihan teatterissa pitkästä aikaa. Ohjelmassa Immortals. Lähdin ummikkona katsomaan, ajatuksena lähinnä, "hei, kuvauksessa mainitaan Zeus, ei se ihan paska voi olla". Parasta ne jumalat siinä sitten olikin. Aina mielenkiintosta, että keitä valitaan esittämään kreikkalaisia jumalia, niiden kun pitäisi olla virheettömän kauniita. Ei mikään ekojen treffien leffa, vähän turhan graafista taistelua mun makuun. Ja vähän kevyemmän otteen tai edes pari humoristisempaa kohtaa oisin kaivannut. Mutta ehkä toi antiikin kreikka ei vaan oo mun aikakausi, se kulttuuri ei vaan avaudu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti