Eihän se aina ole kovin kivaa asua maassa, jossa on kylmää ja pimeää - etenkin niin kamalan pimeää - monta kuukautta peräkkäin. Myönnän, kerran jos toisenkin oon itekin avautunut asiasta.
Mutta jos joskus ei olisi kylmää ja pimeää, ei osaisi mitenkään samalla tavalla arvostaa sitä lämpöä ja valoa. Ja sitä ensimmäistä päivää, kun tulee mieleen, että voisinpa juoda iltapäiväkahvin parvekkeella. Ja siellä tarkenee, on jopa suorastaan lämmin.
Oon muutenkin vuodenaikojen suhteen välillä niin yltiöpositiivinen, että itteänikin ottaa päähän - oi ihanat kirpeät syysaamut ja punaiset lehdet, oi ihana ensilumi ja kunnon lumivuoret, oi ihana auringonpaiste ja pikkupurot keväisin, oi ihanat kesäyöt ja taivas täynnä pikkulintuja - mutta tänä keväänä tää tuntuu iskevän vielä voimakkaammin kuin aikaisemmin.
Ehkä se johtui tuosta pimeästä talvesta. Jyväskylä on kiva kaupunki joo - vältytään yleensä suurimmilta sateilta ja tuulilta, kun kaikki jää rannikolle, sun muutakin mukavaa - mutta hei, 18 tuntia auringonpaistetta 80 päivän aikana? Oikeesti. Ei oo ihmisen paikka asua. Kylmää vastaan voi pukeutua ja jäädä vaikka sisälle, mutta se pimeys ottaa voimille.
Kunnes tulee kevätpäiväntasaus, ja pikkuhiljaa aurinko nousee aina vain aikasemmin. En osaa ees ärsyyntyä siitä, että herään joka aamu siihen, että aurinko paistaa makuuhuoneen verhon läpi silmiin - se paistaa! Nyt kello on puoli viisi, istun parvekkeella huppari päällä - se paistaa, mä tarkenen! Lasitettu parveke alkaa näillä keleillä jo olla ylimääräinen huone, tällainen lasittamaton vaatii sen auringon lämmittävän vaikutuksen. Onni on oma aurinkoterassi, meille paistaa iltapäivästä auringonlaskuun asti.
Juuri nyt en edes kaipaa lämpimämpää keliä. Kyllä se kesä sieltä vielä tulee - oi kunpa se tulis lämpimänä tänä vuonna! - juuri nyt tää kevät on kiva juttu. Tää valo, tää lämpö, ja tuo lintu, joka sirputtaa mulle jostain lähipuusta. Sulat kadut, joka päivä hupenevat lumikasat, ne hetket, kun ei ole pakko käyttää pipoa. Oi kevät!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti