Aamulla oli tosi pimeetä ja kylmää. Onneks työmatkalla ajelen Kuokkalan sillan yli ja pitkin rantaraittia. On vaan niin nättiä.
Tämän todettuani aamulla mietin taas hetken elämänasennettani. Kovin optimistiseltahan tuo ajatus äkkiseltään kuulostaa. Kuitenkin mä pidän itteäni huomattavasti enemmän pessimistinä. Asioista vaan löytää helposti niitä hyviäkin puolia, ja jos voi tehä asiat itelleen helpoksi, niin miksi tehdä niistä vaikeita? Paljon kivempi ajatella, että onpa kivan näköstä aamusin, sen sijaan että vaan kirois kylmyyttä.
Moneen asiaan ja tapahtumaan suhtaudun - no, välinpitämättömästi on vähän väärä sana. Mut jos asiat tapahtuu, ja niihin ei voi vaikuttaa, niin miksi valittaa turhaan siitä, mihin on päätynyt? Asioilla on kuitenkin taipumus järjestyä, ennemmin tai myöhemmin, tavalla tai toisella. Yks kaveri ei aikoinaan päässy kaupungin lukioon, vaan joutui lopulta lähtemään lähistöllä sijaitsevaan pikkukylän kouluun. Yllättäen löysikin sieltä oman alansa, ja nykyään tekee työtä, josta tykkää.
Oon sitä mieltä, että jokainen aiempi tapahtuma on vaikuttanu siihen, että oon just nyt just tässä. Että vaikka elämässä olis ikävämpiäkin aikoja, niin niilläkin on ollu tarkotuksensa. Uskon myös siihen, että jotkut asiat vaan on tarkotettu tapahtumaan ja toisia ei - en suoranaisesti ennalta määrättyyn kohtaloon, mutta johonkin sen kaltaiseen. Kotia ettiessä me jouduttiin pettymään useemmankin kerran, ku ei vaan löytyny sellasta paikkaa, jossa ois ollu hyvä olla. Lopulta tää asunto oli vaan yhen puhelinsoiton päässä, eikä tätä parempaa voi meille olla.
Elämänasenteeni muiden kanssa toimimisen suhteen on suurin piirtein "tee mitä haluat, kunhan et loukkaa muita toiminnallasi". Joskus luin pakanauskonnoista lehtijutun, ja totesin, että tuo on wiccalaisuuden "kultainen sääntö". Nauratti. En mä aina kavereittenikaan toimintaa tai ajatuksia ymmärrä, mutta tehköön ihan mitä haluavat, jos se heidät onnelliseks tekee. Kaikkien kanssa ei voi ajatella samalla tavalla.
Se siitä syvällisyydestä tällä kertaa.
Yllätin itteni tykkäämällä Chisun Sabotagesta. Ja nyt radiossa on sit alkanu soida Chisun Kohtalon oma. Ja mua ärsyttää. Se on taas sellanen kamala, sietämätön renkutus. Apulannan kanssa vähän sama juttu: Vääryyttä!!1! oli tosi hauska, ja sitten tuli Pihtiote - sitä samaa tekotaiteellista vääntöä, jota toi meininki on viime vuodet ollu.
En myöskään voi sietää Studio Killersin Ode to the Bouceria, jota kovin moni tuntuu hehkuttavan. Samoin Sak Noelin Loca People on aika järkyttävä. Eniten mua kuitenkin hämmästyttää Jenni Vartiaisen suosio: onhan se nätti tyttö ja laulaa kauniisti, mutta ei siinä mun mielestä oo mitään järisyttävän hyvää ja upeeta. Aika keskinkertasta musiikkia, kevyttä poppia ja yhdentekeviä sanotuksia (ja toki esim Nettiin, joka saa aikaan äärimmäisen suuren myötähäpeän sanotuksineen).
Vois joskus ehkä kattoa entiset sarjat ennen ku ostaa lisää hyllyyn kuumottamaan. Dirty Sexy Money on yhä muoveissa, ja tänään oli pakko raahata kotiin pari kautta Sarah Connorin Aikakirjoja. Jee, Summer Glau!
Luin tänään työhakemuksen ja cv:n, jotka oli kirjotettu exceliin. Ei niin tyylikästä. Nauroin varmaan pari minuuttia putkeen, kun joku ilmotti cv:ssään tehneensä lyhyitä työsuhteita vuosina 1889-1993.
Join kupin kahvia ja nyt tärisee kädet. Ja oikeestaan koko kroppa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti