Puhelinkammopäivä. Ties sun mitä ois voinu saada aikaan, mut ei vaan voinu ottaa puhelinta ees käteen. Nää päiväthän oli erityisen käteviä puhelintyötä tehdessä.
Kyllä mä vaan tykkään syksystä. Kotoa lähtiessä tuli vettä ja tuuli - mua vaan hymyilytti. Illat on niin uskomattoman mustia, ja (varsinkin) satamassa on upeen näköstä.
Hukassa oli lähtöä tehdessä vain vyö ja silmälasit. Lasikotelon arvelin olevan yhessä laukussa, se laukku vaan oli hukassa. Keskustasta kotiin lähdessä taas hyppäs hetkellisesti sydän kurkkuun, kun rupesin miettimään ihan tosissaan, että pitäiskö mulla olla jotain muutakin ku laukku mukana. En oo vielä ainakaan keksiny, että jotain puuttuis.
Elokuvaa ja edunvalvontaa -kiertue, eli Akavan erityisalat ja Missä kuljimme kerran. Ruotsinkielistä suomalaista elokuvaa, jännä. Mulla kesti vähintään puol tuntia leffan alusta, että ymmärsin, kuka on kukakin, ja miten ne hahmot liittyy toisiinsa. Olis ehkä avautunu enemmän, jos olis enemmän perehtyny maailmansotiin ja etenkin niitten vaikutuksiin Suomessa. Ajoittain vähän jännää leikkausta, mutta ihan katsomisen arvonen kyllä - tosin pitänee myöntää, että en olis menny kattomaan oma-alotteisesti. Ja ah, 20-luvun tyyli.
Tulipa taas tyhmä olo, ku kuunteli edunvalvonta-asiaa ja tajus jossain vaiheessa, että ei oo yhtään sisäistäny, mitä on kuunnellu. Jos on ees kuullu. Huoh.
Joku tyyppi rupes puhumaan mulle Anttilan leffaosastolla. Mietin seuraavan tunnin ajan, että tunnenko mä sen jostain. Päädyin siihen, että en varmaan, ku ei se moikannu tai mitään, kysy vaan yhtäkkiä, että meinaanko tulla huomenna alennusmyynteihin. Ja ny alko taas häiritä, että ei kai se mistään tuttu ollu. Ei kai. Terveisin historiallisen huono kasvomuisti.
Sokoksen dvd-osastossa on pari pahaa vikaa. Ensinnäkin se on ihan säälittävän huono. Toisekseen, sen kerran, ku siellä olis jotain hyvää, ni ne on jotain tv-sarjoja, joista on vaan satunnaisia kausia. Ärsytti. Mut on huomattavan hauskaa, kun ostaa leffan kirpparilta kolmella eurolla, kävelee lähimpään kauppaan ja näkee sen saman leffan hyllyssä kuudella eurolla. Hah.
Radiossa soi Don Huonojen ja Apulannan Vapaata pudotusta. Pakko myöntää, että kuulosti ihan törkeen hyvältä. Enemmän Don Huonoja kuin Apulantaa, mikä on kovin positiivinen asia. Donkkareista oon aina pitäny - varhainen tuotanto on niin absurdia, ettei mitään rajaa - ja vanha Apulanta iskee, samoin tuo uusin sinkku on mun mieleen.
Ja tähän ihastuin kovin. Christina Perri - Jar of Hearts. Oon muutamaan kertaan kuullu radiosta ja aina vaan kuulostaa hyvältä.
Ja kalenteri kummallisesti täyttyy. Pitäis varmaan jossain vaiheessa taas hommata kalenteri, kun nyt mennään lähinnä muistilla ja facebook-viesteillä ja -eventeillä.
Oon taas ihan blaablaablaa. Ja mietin aina päivällä, että jotain vois kirjottaa, enkä sit todellakaan enää muista, mistä oli kyse, ku pääsen vihdoin tähän vaiheeseen asti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti